mitä tehdä

Mitä pitäisi tehdä? Olen pitkässä suhteessa (yli8v), jossa kaikki muu on kunnossa paitsi että seksiä ei ole lainkaan. Olen mukava 28v. mies, minulla on hyvä työ, olen ihan mukiinmenevän näköinen 182/82kg, olen korkeakoulutettu ja rakastava, mutten kuitenkaan mikään nössö. Tykkään käydä museoissa, konserteissa, ravintoloissa ja matkustella yhdessä tyttöystäväni kanssa ja yllättää häntä usein erilaisilla yllätyksillä ja laittaa ruokaa yhdessä jne. Ja teen kyllä poikaporukalla asioita käyn lätkämatseissa jne enkä ole mikään kotitossukka. Mutta hän ei vaan halua minua lainkaan, vaikka "syy ei ole minussa". Seksistä ei halua edes keskustella, tuntuu niin vaivalloiselta kuulemma. Ja minä en tosiaan ole mikään haiseva tai epämiellyttävän näköinen.

Itsetunto on aika nollissa. Kun mitään seksuaalista huomiota en saa ikinä. Suuseksiä viimeksi joskus 2011.

Mietin vain kannattaako jäädä tähän suhteeseen koska kaikki muu on kuitenkin ihan hyvin. Vai pitäisikö vaan lähteä? Koska uskon että on kuitenkin tyttöjä jotka pitäisivät minusta ja jopa haluaisivat harrastaa seksiä kanssani.
9230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Lähdet, ehdottomasti. Muuten haaskaat parhaat vuotesi. Ihminen tarvitsee läheisyyttä.

Äänestä

Eihän seksistä KESKUSTELLA, seksi on kosketuksia, katseita, suukkoja, hyväilyjä.., ei siitä KESKUSTELUA!

Tunnut kirjoituksesi mukaan hyvin minäkeskeiseltä. Milloin olet itse hellästi nuolaissut naisesi intiimipaikkoja.. Vietellyt oikein kuumaksi, kehunut kauniiksi ja haluttavaksi..

Ja hei, tyttö on alle 18v. ja siitä iästä ylöspäin puhutaan naisista! Jospa suhtautuisit naiseesi naisena, kuumana eroottisena pakkauksena.. naisesi vaistoaisi tämän ja saattaisi jopa syttyä jälleen intohimon tunteisiin sinua kohtaan.

Äänestä

Minä kyllä häntä hieron ja hellin ja antaisin vaikka joka päivä suuseksiä ja muuta nautintoa mutta ei kiinnosta.

Äänestä
  • Naisesi on kylmä. Etsi joku, joka on sun kanssa samoilla taajuuksilla, tsemppiä!

    Äänestä

Mä jäin suhteeseen, koska kaikki muu oli hyvin. En saanut seksiä sitten siinä suhteessa enää koskaan. Useiden vuosien jälkeen puoliso löysi kyllä seksihalunsa takaisin, mutta valitettavasti ei minun kanssani. Erohan siitä sitten tuli.

Nykyisen puolison kanssa on onneksi molemminpuolinen yhteisymmärrys siitä, että seksi on tärkeä osa parisuhdetta, eikä sen anneta lakastua.

Äänestä
  • Ota asia vakavasti puheeksi. Mulla oli sama tilanne, e-pillereiden takia tavara oli kuivahtanut eikä ollut koskaan mitään haluja. Meillä oli seksiä ehkä 4 krt vuodessa ja oltiin alle 30v toisiaan kovasti rakastava pariskunta. Ärsytti kun mies piikitteli ettei koskaan saa...ite en oikein tiennyt mitä olisin voinut tehdä...välillä mies sanoi ettei asia nyt häntä niin paljon haittaa...näin mentiin varmaan 5 vuotta. Sitte kerran mies otti asian puheeksi, sanoi että nyt tähän on tultava muutos, hän haluaa seksiä ja meinaa harkita sen etsimistä muualta ellei tilanne muutu. Silmäni aukenivat ja marssin samantien lääkäriin. Sain kehotuksen käyttää estrogeenivoidetta, joka heti samana iltana teki sen, että alapää ei tuntunut enää hiekkapaperilta vaan oli normaalin kostea ja samassa tulivat halutkin miestä kohtaan jota kovin rakastan! Onneksi mies avasi suunsa eikä häipynyt! Nyt seksielämämme on ihanaa! :)

    Äänestä

  • Tuula-e kirjoitti:

    Ota asia vakavasti puheeksi. Mulla oli sama tilanne, e-pillereiden takia tavara oli kuivahtanut eikä ollut koskaan mitään haluja. Meillä oli seksiä ehkä 4 krt vuodessa ja oltiin alle 30v toisiaan kovasti rakastava pariskunta. Ärsytti kun mies piikitteli ettei koskaan saa...ite en oikein tiennyt mitä olisin voinut tehdä...välillä mies sanoi ettei asia nyt häntä niin paljon haittaa...näin mentiin varmaan 5 vuotta. Sitte kerran mies otti asian puheeksi, sanoi että nyt tähän on tultava muutos, hän haluaa seksiä ja meinaa harkita sen etsimistä muualta ellei tilanne muutu. Silmäni aukenivat ja marssin samantien lääkäriin. Sain kehotuksen käyttää estrogeenivoidetta, joka heti samana iltana teki sen, että alapää ei tuntunut enää hiekkapaperilta vaan oli normaalin kostea ja samassa tulivat halutkin miestä kohtaan jota kovin rakastan! Onneksi mies avasi suunsa eikä häipynyt! Nyt seksielämämme on ihanaa! :)

    "Sitte kerran mies otti asian puheeksi, sanoi että nyt tähän on tultava muutos, hän haluaa seksiä ja meinaa harkita sen etsimistä muualta ellei tilanne muutu."

    Minä olisin kyllä marssittanut miehen pihalle!

    Äänestä

  • miehesi on etova kirjoitti:

    "Sitte kerran mies otti asian puheeksi, sanoi että nyt tähän on tultava muutos, hän haluaa seksiä ja meinaa harkita sen etsimistä muualta ellei tilanne muutu."

    Minä olisin kyllä marssittanut miehen pihalle!

    Niin sillä muualta etsimisellä hän siis tarkoitti eroa minusta eli samat ajatukset kuin aloittajalla.

    Äänestä

Sitä minä en ymmärrä että miksi täytyy syödä ehkäisypillereitä jos ei kerran harrasteta sitä seksiä kuin neljäkertaa vuodessa. Kyllä tuolla määrällä ihan normi kondomi vaahto jälkiehkäisypilleri sopii paremmin.. ehkä sen riemu raidankin välikkö kostuisi sitten paremmin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onko aika lähteä kirjoitti:

Mitä pitäisi tehdä? Olen pitkässä suhteessa (yli8v), jossa kaikki muu on kunnossa paitsi että seksiä ei ole lainkaan. Olen mukava 28v. mies, minulla on hyvä työ, olen ihan mukiinmenevän näköinen 182/82kg, olen korkeakoulutettu ja rakastava, mutten kuitenkaan mikään nössö. Tykkään käydä museoissa, konserteissa, ravintoloissa ja matkustella yhdessä tyttöystäväni kanssa ja yllättää häntä usein erilaisilla yllätyksillä ja laittaa ruokaa yhdessä jne. Ja teen kyllä poikaporukalla asioita käyn lätkämatseissa jne enkä ole mikään kotitossukka. Mutta hän ei vaan halua minua lainkaan, vaikka "syy ei ole minussa". Seksistä ei halua edes keskustella, tuntuu niin vaivalloiselta kuulemma. Ja minä en tosiaan ole mikään haiseva tai epämiellyttävän näköinen.

Itsetunto on aika nollissa. Kun mitään seksuaalista huomiota en saa ikinä. Suuseksiä viimeksi joskus 2011.

Mietin vain kannattaako jäädä tähän suhteeseen koska kaikki muu on kuitenkin ihan hyvin. Vai pitäisikö vaan lähteä? Koska uskon että on kuitenkin tyttöjä jotka pitäisivät minusta ja jopa haluaisivat harrastaa seksiä kanssani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu