Kertokaa mielipiteitä mun tilanteesta, mitä hittoo mun pitäis tehdä?
Lyhyesti taustaa: Palasin viime lokakuussa hoitovapaalta töihin, olin reilu pari vuotta ollut lasten kanssa kotona. Työpaikalla oli sinä aikana tapahtunut paljon muutoksia, esim. uusi omistaja. Taloudellinen tilanne oli tiukka mutta silti pomoni lupasi järjestää työtä. Vanhaan työtehtävääni en saanut mahdollisuutta palata.
No nyt on kulunut työhön paluusta lähes kolme kuukautta ja olen siinä tilanteessa, että mitään toimenkuvaa mulle ei ole löytynyt. Päivät kulutan tekemällä kaikkea pikku silppua, esim. siivoan varastoa jne. Yritän siis itse keksiä itselleni puuhaa, että työpäivät kuluisivat. Mut ei ne kyllä kulu, ei sitten millään. Tilanne on todella ahdistava! Tuntuu kuin olisin maailman pahin turhake!
Pomoni on muutaman kerran tullut kysymään minulta, että olenko jo keksinyt itselleni jotain tehtävää. Siis mun tehtäväkö se on? Aluks ajattelin, et maksakoon nyt sitten mulle palkkaa tyhjästä kun kerran niin haluaa mut oikeesti tää alkaa käymään psyykkeen päälle ja rajusti.
Tilanne sai vielä ikävän käteen pikkujouluissa kun pomoni kännipäissään uhkaili mua lomautuksella ja irtisanomisella, jos en keksi itselleni jotain tehtävää.
Miksei se sitten irtisano mua kun kerran olen täysin hyödytön täällä? Voinko mennä sanomaan hänelle, et anna nyt ne potkut niin päästään tästäkin piinasta? Itse en ala itseäni irtisanomaan ja ottamaan vastaan karenssit ym.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Älä ainakaan sano itteesi irti, koska siitä seuraa 3kk karenssi.
Ei se sinun tehtävä ole keksiä itelles toimenkuvaa työpaikalla, kyllä se on pomon homma. Jos hän maksaa sulle palkkaa tyhjästä, ni ole kiitollinen siitäkin. Parempi se on kuin työttömyyspäivärahalla kotona oleminen. Tosin kotona vois olla enempi tekemistä.. ihmetilanne sulla...