Kysyisin enemmän elämää nähneiltä, että voinko antaa anteeksi avokkini pettämisen? Mitään suutelemista ja tekstailua vakavampaa ei onneksi tapahtunut ja hairahdus kesti vain yhden illan, mutta kyseessä oli kuitenkin hänen parhaan kaverinsa tyttöystävä eli siis minunkin ystäväni! Molemmat olivat umpikännissä eivätkä muistaneet enää aamulla, mitä oli tapahtunut! Mitään tällaista ei ole tapahtunut aiemmin ja avokkini ei ole pettäjätyyppinen ihminen sikäli, kun minä häntä tunnen! Mutta uskallanko silti enää luottaa?? Jos on pettänyt kerran, pettääkö toisenkin kerran?? Olen vasta 18, joten minulla on elämä edessäni, mutta silti tämä mies on minulle erittäin tärkeä! Hänkin sanoo nyt, että olen hänelle tärkeintä elämässä, eikä hän voi ymmärtää omaa tyhmyyttään...Mutta onko hän tosissaan vai näytteleekö..?!
voinko antaa anteeksi?
pettynyt
3647
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minusta sinun pitäisi miettiä asioita myös siltä kannalta, että miksi avokkisi oli yksin ympäripäissään. Eikö teidän kuuluisi kulkea yhdessä, jos suhde on hyvä. Haluatko suhteen miehen kanssa, joka ei hallitse juomistaan. Olisi keskustelun paikka, halut, arvot, suhteen suunta, yhteiset pelisäännöt ja sen jälkeen mietit, pystytkö antamaan anteeksi.
Tuossa kieltämättä on perää... mutta syy siihen, minkä takia hän nimenomaan oli yksin liikkeellä oli se, että minun mielestäni molemmilla täytyy olla oma tilansa! Haluan suoda hänelle sen vapauden, että silloin tällöin menee kavereidensa kanssa ilman minua ja minä vietän rauhallisen illan koiramme kanssa lenkkeilen ja rentoutuen. Tähän asti olen luottanut häneen 100%:sti, mutta eri asia on voinko enää! Syy siihen, miksi olen niin erityisen järkyttynyt hairahduksesta, on se, että olin päättänyt omien vanhempieni ongelmia sivusta seuratessa, että itse olen ehdoton, mitä tulee pettämiseen... Olisiko siis aatteissani muuttumisen varaa??
hän paha,sinä hyvä