Alex Malarkey halvaantui aikanaan ja meni koomaan, kertoi käyneensä taivaassa ja tavanneensa mm. Jeesuksen. Kirjoitettiin menestykirjoja. Alex kertoo nyt totuuden, hän ei ole lukenut kuusi vuotiaana Raamattua, eikä käynyt taivaassa, kaikki oli vain huomion hakua. Samanlaisia tarinoita tulee Amerikasta vähänväliä, olen jo aikaisemmin todennut ne valheeksi ja sitähän ne ovat. Ps. Alex kehottaa edelleen lukemaan Raamattua ja se on siinä.
Vastaukset 11
- Elokuvakin tehtiin
Alex keksi kaiken omasta päästään. Hyvä että viimein kertoi totuuden, hirveätä on tuollaisilla asioilla valehdella ja saada ihmisiä uskomaan tällaisia valheita. Toivottavasti muut ottavat esimerkkiä.
- funtsaaja
Alex kertoo ettei hän ollut lukenut Raamattua.
Mitä hän oli kertonut taivaskokemuksestaan?
Oliko siinä asioita jotka eivät olleet Raamatun
Sanan kanssa yhtäpitäviä? Jos kuusivuotias
on keksinyt tarinan omasta päästään ilman
Raamatun tuntemusta, hänen on täytynyt
kertoa Raamatun vastaisesti jotakin. Ja se
olisi paljastanut hänet valehtelijaksi. Miten siis
on tämän asian kanssa. En ole lukenut kirjaa
enkä voi arvioida. Mutta funtsin kyllä.
- Samaa huijausta
On nämä sairauksien parantajina esiintyvät julistajat. Rahanahneus valta ja maine eksyttävät.
- Ilta-Lehti tänään
Alexin tapaus löytyy sieltä.
Oishan se pitänyt arvata.
- Pasi Toivonen
Taas yksi naula lisää Mellerin arkkuun. Sääli, sillä hän on tehnyt myös jotain hyvääkin elämänsä aikana.
Mellerillä ei ole väärien henkien erottavaa lahjaa selvästikään. Ikävää vaan, että kristinuskolla tehdään mielettömiä tuloja, vaikka kaikki perustuu valheeseen.
Kyllä taivaskokemuksia on, mutta ei niihin tarvita mitään koomaa.
Pyhässä Hengessä sä voit käydä tulevaisuudessa, tai jopa taivaassa.
Raamatussa on esim profeettojen näkyjä ja ilmestyksiä, jossa he ovat Hengessä olleet tulevaisuudessa, meidän aikanamme ja ihan taivaassakin. Kukaan heistä ei vain ollut koomassa.- Uskis.
Entä jos Alex valehtelee nyt?
- ajan saatosta...
Minulle luterilainen kaveri tuli ja esitti, että lukisin ko. kirjan.
Kahteen otteeseen, tarkoittaen, että saisi vääränlaiset uskon- ihmisopit minulle syötettyä, kun en uskonut Sanan vastaista näköalaa.
Lukasin kirjaa kaupassa ja huomasin heti, että eihän Sana noin opeta, eli kyse on ihmisen omasta näköalasta.
Jeesus itse sanoi, että te eksytte, kun ette tunne kirjoituksia.
Melleriläisyys ja kaupallisuus hengelliselläkin puolen väärässä, ottaa kiinni ja tarjoaa väärää eteemme ja kansa, sekä kirkkojen portinvartijat eksyvät, kun eivät elä Sanasta ja Sanan mukaan.
Siksi tällaiset harhat sitten saattavat Jumalan Sanankin naurunalaiseksi.
Sanoohan muistiinmerkittynä IsoKirja sitä, että teidän epäuskonne takia, maailma pilkkaa Pyhiä asioita ja kas, tässäkin palstalla se huomataan erittäin hyvin.
Portinvartioita ei ole valvomassa seurakunnissa sitä, missä heidän pitäisi olla.
Vartoidaan perinnäissääntöjä, mutta Sanan tuntemus puuttuu.
Perinnäissäännöt tunnetaan, kuten Jeesuksen aikana. Ja siksi tehdään tyhjäksi Jumalan Sana.
Eli se Raamattu on tärkein ja sen ymmärtäminen.
Tämä Kuva ja Sana, / Meller, jonka olen nähnyt hyvän muistinsa, tarkan havainnointinsa avulla eläväksi sanomalehti saarnaajaksi, ei niinkään Jumalan Sanan todelliseksi sanottajaksi on saanut Siionissamme monet polvilleen ja palvomaan ihmistä. Jos hänen aikaansaamat profetiat olisi tapahtuneet, Suomikin olisi jo ollut mennen tullen vaikkapa Neuvostoliiton valloittama.
Meiltä muuttu Valtoihin aikoinaan jopa tunnettua helluntalaisvaikuttajaa vainoja pakoon, Mellerin profetioiden tähden. Osa on jo siellä maan mullissa, kun kuolema on tavoittanut. Osa käy kesäjuhlilla IsossaKirjassa. jne.
Eli kansa eksyy ja portinvartijat nukkuu, sekä Melleri valvoo ihmisviisauden varjossa, sekä tidotusvälineitten tiedon profetioiden ääressä. - sopivaa hellareille
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015011619034467_ul.shtml
Siinä on hellareille sintä sontaa, jota haluavat ! Poikkeus että lopulta paljasti totuuden.
Itse en kuunnellut radiosta kertaakaan kun tätä kirjaa luettiin - en uskonut siihen ja sama on muidenkin näiden ns. yliluonnollisten kokemusten suhteen.
muhammed oli psykoosissa kun sai koraanin - näin niitä yli luonnollisia kokemuksia syntyyy
Ihmisen mielikuvitus pystyy synnyttämään mitä tahansa sepustuksia
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va581626Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3651162- 135931
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu13752Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63622- 41598
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa90558- 45529
- 45498
- 45462