Ei ole helppoa

Keskustelun avaaja

Viimeisin riita iski päälle yllättäen. Aamulla asiat olivat vielä näennäisesti hyvin mutta illalla puhuttiinkin jo suhteen ongelmista. En ole hyvä puhumaan tunteista tai muusta vastaavasta mutta päädyin kuitenkin avautumaan. Suurimmat ongelmat olivat huono seksielämä sekä minun muuttuminen "tylsäksi".

Toinen osapuoli on jo pidempään halunnut lasta ja sitoutua enemmän. Minulla lapsen hankkiminen on ollut kahden vaiheilla. Joskus olen tuntenut haluavani isäksi mutta joskus taas ajattelen, että miksi haluaisin lapsen. Tämän ajattelun siis kuvittelisin vaikuttaneen seksielämäämme. En siis ole niin innoissani hypännyt sänkyyn. Sama ongelma on puolestaan pistänyt lumipallon pyörimään ja sitä kautta aiheuttanut jonkinlaista passivoitumista osaltani.

Myönnän siis etten ole ollut aivan niin täysin mukana kuin avopuolisoni. Nyt riidan aikana ollaan siis edetty siihen, että hän halusi erota mietittyään hyviä ja huonoja puoliani. Toisena päivänä näin kuitenkin hieman valoa ja yritettiinkin puhua mutta peräännyin kun syytöksiä alkoi sataa. Nyt koen tilanteen olevan sellainen, että ero voi hyvinkin tulla jos en pikaisesti tee asioille jotain. Uskon, että hän olisi tyytyväinen jos innostuisin lapsen hankkimisesta ja aktivoituisin suhteen saralla enemmän.

En kuitenkaan ole vielä onnistunut sivuuttamaan hänen haluaan erota (näitä on tapahtunut yllättäen ennenkin). En halua edes kuvitella meitä ettemme olisi yhdessä mutta silti mieltäni vaivaa riita sekä se, että joutuisin tekemään melko ison päätöksen (lapsi) nopeasti. Ymmärrän häntä kyllä, naisilla ei ole ikuisesti aikaa hankkia lasta mutta pieni osa minusta ei ole vielä valmis luopumaan vapaudesta lapsen vuoksi.

Lyhyesti sanottuna: Avopuoliso haluaa lapsen ja minä olen epäröinyt jo jonkun aikaa mikä on mahdollisesti passivoinut minua suhteen ja seksielämän saralla. Nyt edessä mahdollisesti ero jos en korjaa tilannetta nopeasti.

6

341

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jussijussijussijussi

      Jos teillä on parisuhteessa ongelmia, ei kannata missään nimessä hankkia lasta siihen. Lapsi ei todennäköisesti korjaa mitään. Syyt ovat jossain muualla. Lapsi usein asettaa parisuhteen koetukselle, koska pieni ihminen vaatii 100 % läsnäoloa ja saattaa olla todella raskas ainakin ensimmäiset vuodet. Siinä ei ehdi parisuhdeongelmia korjaamaan vaan ne helposti kärjistyvät.

      Ensin parisuhde kuntoon, ja sitten lapsi jos kumpikin haluaa.

      • Keskustelun avaaja

        Noin olen ajatellut mutta hän on niin vahvasti sillä kannalla, että lapsi pitää saada. Nyt tosiaan tilanne on se, että hän on jo todennut ettei edes enää halua korjata ongelmia. Mielestäni ainoa tie yhdessä pysymiseen on, että suostun hankkimaan lapsen hänen kanssaan ja sekään ei välttämättä enää korjaa asiaa.

        Asiaa mietittyäni totesin kyllä olevani ehkä enemmän perheihminen vaikka kaipaankin tietynlaista vapautta elämässä. Ei se lapsi siis olisi paha asia mutta koen ongelmaksi, että se pitäisi hoitaa pois alta heti. Hän on kyllä puhunut lapsen hankkimisesta jo pidempään mutta en kai ole kokenut olevani täysin valmis vaikka en kyllä ole estellytkään. Enemmän se on kai aiheuttanut sitä passivoitumista.


    • 12+14

      Edeltävä kirjoittaja on 100% oikeassa! Ei lasta parisuhdeongelmien keskelle.

      Hieman ihmettelen, miten lastensaamisen pelko on vaikuttanut seksielämään, pelkäätkö, että avopuolisosi on jättänyt pillerit syömättä vai mitä tuolla tarjoitat?

      Lapset ovat sitoutumisen asteesta suurin, koska heidän takiaan ollaan yhteyksissä oikeastaan koko elämän ajan, vielä lastenlastenkin kautta. Jos et halua lasta tämän naisen kanssa etkä ole häneen valmis sitoutumaan, niin mielestäni vaimosi on järkevä halutessaan eroa. Kuten sanottu, aikaa ei ole loputtomasti.

      Sinun aikasi saada lapsia on ehkä myöhemmin tai ei koskaan, älä suotta asiaa kiirehdi, jos ei siltä tunnu. Lasten saaminen vaatii paljon kypsyyttä ja sitoutuneisuutta ja mielestäni pitäisi olla aivan varma kumppanista ja halustaan saada lapsia, ennen kuin siihen puuhaan ryhtyy.

      • Keskustelun avaaja

        Olen ollut jossain vaiheessa suhdetta enemmän valmis lapsen hankkimiseen. Viime aikoina olen pohtinut asiaa ja jonkun aikaa olinkin 50/50, että haluanko lasta. Ollaan menty jo jonkun aikaa sillä linjalla, että tulkoot jos on tullakseen. Nyt vasta tullut pohdittua enemmän asiaa.


      • oppeliini1
        Keskustelun avaaja kirjoitti:

        Olen ollut jossain vaiheessa suhdetta enemmän valmis lapsen hankkimiseen. Viime aikoina olen pohtinut asiaa ja jonkun aikaa olinkin 50/50, että haluanko lasta. Ollaan menty jo jonkun aikaa sillä linjalla, että tulkoot jos on tullakseen. Nyt vasta tullut pohdittua enemmän asiaa.

        Olet väärillä jäljillä! Lasta täytyy molempien haluta ja yhdessä suunitella.
        Yhteinen elämänne on nyt jo riitaisaa. Hankkia siihen lapsi on niin väärin kuin olla voi.
        Lapsi EI sido rikkinäistä yhteenkuuluvaisuuttanne, se tuo lisää ongelmia. Lapsi sitoo molemmat vanhemmat 100% ensimäiset vuodet: onhan hän täysin riippuvainen vanhemmistaan. Vielä tuonkin jälkeen kunnes lapsi on laillisesti täysi-ikäinen.

        Sinä et ole siihen valmis. Siinä EI ole mitää pahaa!!!!!!!!!!

        Vain laske naisesi menemään ja etsimää itselleen puoliso joka on valmis perustamaan perheen juuri hänen kanssaan. Aivan VARMASTI hän loytää miehen joka on siihen valmis.

        Aikanaan sinäkin tulet loytämään juuri itsellesi sopivan vaimon, lapsen hankkiminen tulee silloin itsestään selvyytenä. Silloin lapsi on todella haluttu ja rakastettu. Lapsi sitoo sillion teitä entistäkin enemmän yhteen.


      • Ei riistetä vapautta
        oppeliini1 kirjoitti:

        Olet väärillä jäljillä! Lasta täytyy molempien haluta ja yhdessä suunitella.
        Yhteinen elämänne on nyt jo riitaisaa. Hankkia siihen lapsi on niin väärin kuin olla voi.
        Lapsi EI sido rikkinäistä yhteenkuuluvaisuuttanne, se tuo lisää ongelmia. Lapsi sitoo molemmat vanhemmat 100% ensimäiset vuodet: onhan hän täysin riippuvainen vanhemmistaan. Vielä tuonkin jälkeen kunnes lapsi on laillisesti täysi-ikäinen.

        Sinä et ole siihen valmis. Siinä EI ole mitää pahaa!!!!!!!!!!

        Vain laske naisesi menemään ja etsimää itselleen puoliso joka on valmis perustamaan perheen juuri hänen kanssaan. Aivan VARMASTI hän loytää miehen joka on siihen valmis.

        Aikanaan sinäkin tulet loytämään juuri itsellesi sopivan vaimon, lapsen hankkiminen tulee silloin itsestään selvyytenä. Silloin lapsi on todella haluttu ja rakastettu. Lapsi sitoo sillion teitä entistäkin enemmän yhteen.

        Miksi et päästäisi naistasi vapauteen ja
        hankkimaan sellaisen miehen itselleen,
        joka oikeesti haluaa lapsen.

        Jos et ole varma lapsen hakkimusesta,
        niin ei ole oikeutta toisella vaatia lspsettomuutta tai hankkia lasta.
        Mielummin päästät hänet menemään.
        Ei toisen kannata elämäänsä pilata ihmisen kanssa, joka ei ole sitoutunut toiseen tai yhteiseen elämään.
        Hän varmasti tulee löytään arvoisensa kumppanin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?

      Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi
      Maailman menoa
      80
      3884
    2. Iso poliisioperaatio Lapualla

      Paikalla oli silminnäkijän mukaan myös kolme ambulanssia. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011924650.html Onko virpo
      Lapua
      69
      3697
    3. Riikan antisakset leikkaavat bensan hintaa ylöspäin

      Sannan aikoina bensaa sai 1,3 euron litrahinnalla ja Riikka leikkasi sen euron ylemmäksi reiluun 2 euroon. Joko on saks
      Maailman menoa
      43
      2214
    4. Sukupuolineutraalit liikennemerkit yksi persujen älynväläys

      Samassa rytäkässä kaikki syrjäseutujen bussipysäkkien liikennemerkitkin vaihdettiin, vaikkei bussia ole liikennöinyt enä
      Maailman menoa
      52
      2179
    5. Oletko nähnyt hänet ilman...

      Vaatteita!?
      Ikävä
      58
      2064
    6. Oon niin surullinen

      Ettei meistä tullut sitä mitä toivoin
      Ikävä
      51
      1746
    7. Mitä sitten odotat

      Jos seurailet vain tekemisiäni
      Ikävä
      27
      1429
    8. Vuoksesi kaiken

      Tekisin vuoksesi kaiken. Enemmänkin. Kunpa tietäisi ja hyväksyisit sen. Ymmärtäisit, en voi elää ilman sinua. En halua
      Ikävä
      115
      1173
    9. Kehu kaivattuasi

      Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.
      Ikävä
      105
      1143
    10. Missä yleensä törmäät kaivattuusi??

      Tai näet hänet!!
      Ikävä
      60
      1099
    Aihe