Onko tämä totta?Kyllä on,vaikka ei haluaisi uskoa.

Israelin korkein oikeus antoi tukensa rasistiselle laille, joka antaa 434 juutalaiselle kunnalle oikeuden kieltää asumisen palestiinalaisilta ja muilta vähemmistöiltä etnisen tai uskonnollisen taustan tai vaikka sukupuolisen suuntautumisen perusteella
19179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

USA:ssa sen sijaan eräs osavaltio antoi oikeuden homoavioliitoille.....tämä rasistinen laki on vammauttanut koko osavaltion....muistatko Massachusetin tarinan.....löytyy googlettamalla !

Hyvä Israel sinne voisi jo muuttaa lopullisesti. Olen ihaillut juutalaisten sietokykyä ja sinnikkyyttä aina suuresti.
Jokainen tekee omassa maassaan omat lakinsa.....Suomessakin järjestetään vielä kansanäänestys homoaviliitosta...sittenpähän nähdään kuinka meitä aikaisemmin oli huijattu äänestämään väärin. Äänestys pitää olla niin selvä ja yksiselitteinen, että siinä ei sotketa muita asioita hämärtämään varsinaista asiaa....homoavioliittojen siunausta!

Äänestä

Useimmille Israelin rasistisuus ja törkeydet vähemmistöihin kuuluvia kohtaan on ollut aina selviö. Pikkuhiljaa aukeavat muidenkin silmät ja korvat.

Äänestä

Onko meidät asetettu Israelin tuomareiksi.

Äänestä
  • Me tuomitsemme Israelin miehitystä.Gaza on Israelin hallitsema keskitysleiri. Sen asukkaat ovat suljettuja alueelleen, jota Israelilaissotilaat valvovat mereltä, ilmasta ja maalta. Gazassa väestö ei saa puhdasta juomavettä, jätevedenpuhdistamo on toimintakyvytön, sairaanhoitotarvikkeet eivät vastaa nykyajan vaatimuksia. Jokainen gazalaislapsen äiti tietää, että hänen lapsensa ei voi kasvaa terveenä aikuiseksi, koska juomaveden puhdistukseen käytettävät kemikaalit tuhoavat lapsen munuaiset.

    Äänestä

  • arenalla kirjoitti:

    Me tuomitsemme Israelin miehitystä.Gaza on Israelin hallitsema keskitysleiri. Sen asukkaat ovat suljettuja alueelleen, jota Israelilaissotilaat valvovat mereltä, ilmasta ja maalta. Gazassa väestö ei saa puhdasta juomavettä, jätevedenpuhdistamo on toimintakyvytön, sairaanhoitotarvikkeet eivät vastaa nykyajan vaatimuksia. Jokainen gazalaislapsen äiti tietää, että hänen lapsensa ei voi kasvaa terveenä aikuiseksi, koska juomaveden puhdistukseen käytettävät kemikaalit tuhoavat lapsen munuaiset.

    Ota jo selvää puhut täyttä P O T A S K A A ! Mikään ei ole niin kuin kirjoitat! ainoastaan kommunistien yle pystyy tämän tasoiseen tiedonvälitykseen jossa tiedon nimellä annetaan VALHETIETOA! Raamattu varoitaa...varokaa tiedon nimellä kulkevaa valhetietoa!

    Äänestä

  • arenalla kirjoitti:

    Me tuomitsemme Israelin miehitystä.Gaza on Israelin hallitsema keskitysleiri. Sen asukkaat ovat suljettuja alueelleen, jota Israelilaissotilaat valvovat mereltä, ilmasta ja maalta. Gazassa väestö ei saa puhdasta juomavettä, jätevedenpuhdistamo on toimintakyvytön, sairaanhoitotarvikkeet eivät vastaa nykyajan vaatimuksia. Jokainen gazalaislapsen äiti tietää, että hänen lapsensa ei voi kasvaa terveenä aikuiseksi, koska juomaveden puhdistukseen käytettävät kemikaalit tuhoavat lapsen munuaiset.

    Eivätkö juutalaiset juo sitä samaa vettä ?

    Äänestä

Palestiinalaisten demokraattisesti valitsema parlamentti ja hallitus tehtiin toimintakyvyttömäksi Yhdysvaltojen ja EU:n kieltäytyessä yhteistyöstä sen kanssa. Yhdysvallat julisti Hamasin, kuten sitä ennen esimerkiksi Etelä-Afrikan Mandelan ANC:n ja kymmenet muut vapausliikkeet, terroristijärjestöksi. Siten "länsivallat" kannustivat Israelin toimia, joilla se teki parlamentaarisesti hallitun Palestiinan mahdottomaksi. Monet kansanedustajat päätyivät poliittisen kantansa vuoksi Israelin vankiloihin, jossa ovat edelleen.

Äänestä
  • Hamas on pelkästään terroristien yhditys....tosi törppöjä ja muslimiuskon käskyttämiä pelinappuloita!

    Äänestä

Israel ja palestiinalaiset riitelevät muun muassa Jerusalemista ja luonnonvaroista joita ovat viljelyskelpoinen maa ja vesi, joista on pulaa. Maapulan takia Israel on perustanut kiistellyille Gazan, Länsirannan ja Golanin alueille siirtokuntia asuttaakseen väestöä. Palestiinalaisilla ei ole Israelin mukaan oikeutta palata kotimaahansa. Palestiinalaisia kohdellaan Israelissa toisen luokan kansalaisina.

Äänestä
  • Gazassa ei ole yhtään siirtokuntaa.

    Äänestä

  • aaroninparta kirjoitti:

    Gazassa ei ole yhtään siirtokuntaa.

    Gaza on getto,Länsiranta on täynnä siirtokuntia.Israelissa ei viralllisesti ole sota.Israel virallisesti harjoittaa kansanmurha,se on julmuus astetta enemmän kuin sota.

    Äänestä

  • partas on leikattava kirjoitti:

    Gaza on getto,Länsiranta on täynnä siirtokuntia.Israelissa ei viralllisesti ole sota.Israel virallisesti harjoittaa kansanmurha,se on julmuus astetta enemmän kuin sota.

    Isehän pellet repivät vesiputketkin maasta, jotta saivat rakettiainesta Israliin ammuttavaksi! Saivat hienon ja valmiiksi rakennetun Gazan,,,,,,,mutta kun ei ole tahoakaan asua rauhassa naapurinsa kanssa.......eikö tämä ole tullut jo kaikille selväksi!? Israelin pitäisi tyhjentää Gaza....menköö sinne minn ekuuluvat eli enimmäkseen Jordaniaan!

    Äänestä

  • partas on leikattava kirjoitti:

    Gaza on getto,Länsiranta on täynnä siirtokuntia.Israelissa ei viralllisesti ole sota.Israel virallisesti harjoittaa kansanmurha,se on julmuus astetta enemmän kuin sota.

    Vainotkaa lisää juutalaisia, niin kakkien on muutettava Israeliin ja tulee lisää siirtokuntia, jota ovat teidän syy.

    Äänestä

Israelin armeija pidätti vuonna 2014 6059 palestiinalaista, keskimäärin 505 joka kuukausi. Vuoteen 2012 verrattuna pidätettyjen määrä nousi 83 %. Jokainen pidätetty joutui kokemaan ruumiillista ja/tai psyykkistä kidutusta.

Äänestä
  • Muslimille ns vääräuskoisen pidättäessä on kidutusta

    Äänestä

  • Terroristeja ja kivien heittelijöitä on koko aja enenevässä määrin.....kuri ja järjestys voimaan heti!
    Haluaisitko itse kivenmurikan päähäsi tai vauvasi päähän?

    Äänestä

  • järki puuttuu islami kirjoitti:

    Terroristeja ja kivien heittelijöitä on koko aja enenevässä määrin.....kuri ja järjestys voimaan heti!
    Haluaisitko itse kivenmurikan päähäsi tai vauvasi päähän?

    Missä sinä ajelet autollasi, ilmoita minulle niin osaan varata ison kivenmurikan sinun varallesi......katso tuulilasista niin minä täräytän kunnolla.....siinä omakohtaista tutustumista Israelin kokemuksiin!

    Äänestä

Tästä se Isili innostuu, kun terrorismia tuetaan.

Äänestä

Eihän tuossa ole mitään, eihän Suomeen kuuluvaan Ahvenamaahankaan pääse kantasuomalainen asumaan.

Se on sitä ruotsalaista demokratiaa parhaimmillaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mehtonen Raimo kirjoitti:

Israelin korkein oikeus antoi tukensa rasistiselle laille, joka antaa 434 juutalaiselle kunnalle oikeuden kieltää asumisen palestiinalaisilta ja muilta vähemmistöiltä etnisen tai uskonnollisen taustan tai vaikka sukupuolisen suuntautumisen perusteella

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu