öljyä

Onko kellään kokemuksia öljyjen vaikutuksista hiusten kuntoon? Itse olen käyttänyt vehnänalkioöljyä useita kuukausia ja olen todennut, että hiukset ovat paljon paremmassa kunnossa.(pehmeämmät ja kiiltävämmät.)Ajattelin sitten, että voisivatko kapselit auttaa samalla tavalla, esimerkiksi joku kalaöljykapseli tai vastaava. Olen nimittäin vähän kyllästynyt ottamaan öljyä, maku ei ole niitä kaikkein miellyttävimpiä.
3360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kokeile laittaa oliiviöljyä kuiviin hiuksiin ja anna vaikuttaa n.puolituntia pyyhkeen sisällä.
Sitten pese pois samppoolla.

Tulee aivan ihanan pehmeät ja kiiltävät hiukset.

Olen tän lukenut jostain kauneuslehdestä ja itsekkin tosi monesti testannut.

Äänestä

mä otan möllerin tuplaa päivittäin ja hiukset kasvaa ihan törkeesti!!:)

ja kiiltääkin...

tosin kuin edellinen kirjottaja sanoi, teen välillä "kuuri luontoisesti" oliiviöljyhoidon. Blondaan hiuksiani joten esimerkiks kolmena peräkkäisenä pesukertana (siis ennen pesua) laitan öljyn hiuksiin.

Äänestä

itse ainakin söin vähän aikaa kalanmaksa kapseleita ja kyllä ne toi kiiltoa hiuksiin. Samalla huomasin valitettavasti että hiuksenbi olivat tummentuneet aavistuksen (luonnon vaaleat hiukset), en sitten tiedä johtuiko se kapselesta vai jostain muusta kuin söin niitä kuitenkin niin vähän aikaa. Mutta jos sinulla on tummat hiukset niin silloinhan se olisi vain hyvä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sisäisesti kirjoitti:

Onko kellään kokemuksia öljyjen vaikutuksista hiusten kuntoon? Itse olen käyttänyt vehnänalkioöljyä useita kuukausia ja olen todennut, että hiukset ovat paljon paremmassa kunnossa.(pehmeämmät ja kiiltävämmät.)Ajattelin sitten, että voisivatko kapselit auttaa samalla tavalla, esimerkiksi joku kalaöljykapseli tai vastaava. Olen nimittäin vähän kyllästynyt ottamaan öljyä, maku ei ole niitä kaikkein miellyttävimpiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu