Tutustuin ystävääni parisen vuotta sitten ja melkein saman tien olimme kuin paita ja peppu. Ystävyytemme oli mahtavaa. Sitten viime keväänä ystäväni alkoi seurustella ja ystävyytemme muuttui. Emme nähneet enää kovin usein ja minä olin se joka piti ystävyyttä hengissä. Hänellä ei ollut aikaa enää minulle. Tiedän etten ollut helppo ystävä, koska olin masentunut ja vaikka ystäväni yritti auttaa niin kieltäydyin avusta. Syksyllä koulujen alkaessa olin taas aivan kunnossa.
Ystävyytemme ei ollut kunnossa. Emme viettäneet enää aikaa koulun jälkeen, koska ystäväni oli aina poikaystävänsä kanssa. Tätä on jatkunut nyt elokuusta saakka. Olemme riidelleet tästä asiasta todella paljon, mutta emme ole päässeet mihinkään lopulliseen päätökseen. Ilmoitin ystävälle viikko sitten, että jos hän ei osaa jakaa aikaa ystäville niin antaa olla sitten. Parin päivän päästä hän halusi tietää onko mahdollista, että saisimme ystävyytemme takaisin ja haluanko minä sitä. Vastasin haluavani ja että meidän molempien pitää tehdä todella paljon töitä. Sen jälkeen hänestä ei ole kuulunut mitään. Näemme koulussa päivittäin ja olemme kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, mutta se vaivaa minua.
Mihin ystävyys voi yhtäkkiä kadota?
En haluaisi syyttää ystävääni tästä kaikesta, mutta minun on pakko tehdä se. Hän muuttui seurustelun myötä. Hänestä on tullut riippuvainen poikaystävästään ja on unohtanut kaikki ystävänsä. Mitä jos heillä menee poikki? Kuka häntä sitten lohduttaa? Minä en jaksa tätä enää. Tunnen itseni todella usein tarpeettomaksi, kun en voi tehdä asian hyväksi mitään, kun en osaa. En edes tiedä mitä viimeisen puolen vuoden aikana on tapahtunut, mistä tämä kaikki johtuu. en ole kateellinen ystävälleni hänen seurustelustaan.
Jos jollakulla on vastaavanlainen tilanne ollut joskus niin otan vastaan neuvoja mitä olette tehneet.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kun tulet hieman vanhemmaksi niin huomaat että niitä ystäviä ei enää ympärillä ole. Ne ovat kaikki naimisissa ja hoitavat lapsiaan. Tai siis ovathan ne vielä sinun ystäviä mutta ei niillä ole aikaa sinulle. Joten etsipä itsellesikin poikakaveri. Ja ole iloinen että sinulla edes joskus oli ystäviä.
Jaa-a? Et voi vaatia ystävältäsi aikaa tai huomiota, se on hänen oma valintansa kuinka paljon haluaa sinun kanssasi olla. Etsi uusia ystäviä, niitä kyllä löytyy.
Tosiasia on, että ihmiset muuttuvat. Ajan myötä kaikki muuttuu. Älä oleta että ystävyys on pysyvää.
Tosiasiahan on, että me kaikki muutumme koska
tämä maailma muuttuu. VAAN todellinen ystävä on
se henkilö joka ottaa yhteyttä vuosienkin päästä
ja haluaa kertoa uutisensa ja pitää taas aikansa
yhteyttä. Ehkä silloin on jotain uutta tullut
elämään.
Voithan sinä itsekin vastata siitä millaisia
sinun ystäväsi ovat; pidä yhteyttä ja huomaa
oletko itse ystävä ja kenelle!!!