Deittinetit yms.

Ovatko muut miehet huomanneet, että deittineteistä ei saa aikaan yhtään mitään? Puhun nyt yli kolmekymppisistä henkilöistä. Naiset on kuin karkkikaupassa ja rima nousee hirveän korkealle. Silloin kun itse pääsee treffeille, niin siellä odottaa 30kg ylipainoinen yksinhuoltaja.

Itse kuitenkin baarissa kelpaan ihan kohtuullisesti naisille ja kirjoitustaidoiltani olen puoliakateeminen. Eli onko nettideitttailu miehille lähinnä ajanhukkaa, paitsi joillekin komeimmille miehille?

Eli siis, olen kyllä kirjoitellut monien naisten kannssa, mutta treffeille on vaikea päästä ja silloin kuin pääsee, niin vastassa on melkoinen kammotus.
263699
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Itsestäni olen kertonut aina rehelisesti ja toivonut, että toinen tekisi samoin. Muutaman kerran käynyt tapaamisella ja se yhteydenpito on lppunut siihen.

Minulla ei nk. rima negatiivisessa mielessä turhan korkealla. Itse hoikka ja itsestäni huoltapitävä ja suht raitis, joten samankaltaista seuraa etsin.

Minä luovutin jo noitten treffailujen kanssa ja yritän enemmän käydä ihmisten ilmoilla.. Mutta onnea sinulle =)

Äänestä

Minä olen akateeminen, hoikka, viehättävä ja urheilullinen nainen. Ja ikä alle 30 v. Olisin valmis ottamaan itseäni vaikka kymmenen vuotta vanhemman miehen, mutta kun ei vaan löydy. Miesten taso esimerkiksi netissä on aivan surkea. Suurin osa on kouluttamattomia juntteja tai muita luusereita, jotka eivät olet ikinä seurustelleet tai olleet naisen kanssa. Kaikki hyvät miehet on yksinkertaisesti varattuja. Kolmekymppisissä ei ole enää yhtään vapaita tai sitten ovat sellaisia, jotka eivät kenellekään kelpaa. Risoo!

Äänestä
  • "Suurin osa on kouluttamattomia juntteja tai muita luusereita, jotka eivät olet ikinä seurustelleet tai olleet naisen kanssa."

    Olen huomannut, että naiset eivät halua "hyvää" miestä vaan miehen, jonka kaikki muutkin naiset haluavat.

    Tekeekö seurusteleminen tai naisen kanssa oleminen miehestä "paremman"?

    Äänestä

  • Muu Luuseri kirjoitti:

    "Suurin osa on kouluttamattomia juntteja tai muita luusereita, jotka eivät olet ikinä seurustelleet tai olleet naisen kanssa."

    Olen huomannut, että naiset eivät halua "hyvää" miestä vaan miehen, jonka kaikki muutkin naiset haluavat.

    Tekeekö seurusteleminen tai naisen kanssa oleminen miehestä "paremman"?

    Eli silloin se on laatutake että äijä on hyvä, kumma kyllä kun miehet ei näin ajattele :o Mistäköhän syystä? :D

    Äänestä

  • Muu Luuseri kirjoitti:

    "Suurin osa on kouluttamattomia juntteja tai muita luusereita, jotka eivät olet ikinä seurustelleet tai olleet naisen kanssa."

    Olen huomannut, että naiset eivät halua "hyvää" miestä vaan miehen, jonka kaikki muutkin naiset haluavat.

    Tekeekö seurusteleminen tai naisen kanssa oleminen miehestä "paremman"?

    Mikä tekee mielestäsi miehestä "hyvän"? Ehkäpä naisilla on vähän eri käsitykset siitä, millainen on hyvä mies. Ja nämä käsitykst voivat kuitenkin naisten keskuudessa olla hyvin samansuuntaisia, siksi kiinnostutaan samoista miehistä. Eli naiset eivät halua jotakuta miestä siksi, että muutkin haluavat, vaan siksi, että monet ihastuvat miehessä samoihin ominaisuuksiin. Useimpiin naisiin vetoaa kivannäköinen, hyväkroppainen, itsevarma, hauska ja älykäs supliikkimies. Sosiaalisesti kömpelöt nörtit eivät kiinnosta ketään. Etenkin jos vartalo on mallia plösö tai kukkakeppi. Näitä nörttejä on netti pullollaan. Hyviä miehiä taas ei valitettavasti taida riittää kaikille hyville naisille.

    Äänestä

  • tasokas nainen kirjoitti:

    Seuraavassa kiertomailissa on mielestäni kaikki oleellinen.. ;)

    Nainen on helppo tehdä onnelliseksi, miehen tarvitsee vain olla:

    ystävä
    kumppani
    rakastaja
    veli
    isä
    opettaja
    kasvattaja
    rippi-isä
    uskottu
    kokki
    mekaanikko
    asentaja
    sähkömies
    kuljettaja
    kantaja
    siivooja
    hovimestari
    hydraulikko
    puuseppä
    malli
    sisustusarkkitehti
    seksuologi
    psykologi
    psykiatri
    psykoterapeutti

    Myös luonteenpiirteet ovat tärkeitä. Tarvitsee vain olla:
    miellyttävä
    urheilullinen mutta
    älykäs mutta
    voimakas
    hyvätapainen mutta
    luja mutta
    lempeä
    herkkä mutta
    päättäväinen mutta
    romanttinen mutta
    miehekäs
    vitsikäs ja
    iloinen mutta
    vakavasti otettava ja
    arvokas
    rohkea mutta
    nallekarhu mutta
    energinen
    huolehtiva
    luova
    idearikas
    taitava mutta
    vaatimaton ja
    ymmärtäväinen
    elegantti mutta
    johdonmukainen
    lämmin mutta
    viileä mutta
    intohimoinen
    suvaitsevainen mutta
    periaatteellinen mutta
    kunniallinen ja
    jalo mutta
    käytännöllinen ja
    pragmaattinen
    oikeudenmukainen mutta
    valmis tekemään hänen vuokseen mitä tahansa (esim. pankkiryöstön) eli
    epätoivoinen (rakkaudesta) mutta
    hillitty
    charmikas mutta
    pysyvä ja
    uskollinen
    valpas mutta
    haaveileva mutta
    kunnianhimoinen
    luotettava ja
    kunnioitettava
    valmis uhrauksiin ja, ennen muuta,
    maksukykyinen.

    Samaan aikaan miehen on kiinnitettävä huomiota siihen, että hän:
    ei olisi mustasukkainen, mutta kuitenkin kiinnostunut
    tulisi hyvin toimeen sukunsa kanssa, muttei kuitenkaan uhraisi sille enempää aikaansa kuin ko. naiselle
    antaisi naiselle vapautta, mutta osoittaisi kuitenkin huolenpitoa ja olisi kiinnostunut siitä, missä nainen on ollut ja mitä tehnyt
    pukeutuisi elegantisti, mutta olisi kuitenkin valmis kantamaan naista polvillaan kurassa ja menemään parvekkeen kautta sisään, jos hän on unohtanut avaimensa, tai ottamaan kiinni ja mukiloimaan varkaan, joka on ottanut hänen laukkunsa, jossa oli niinkin elämälle välttämättömiä asioita kuin peili ja huulirasva.

    On tärkeää olla unohtamatta hänen:
    syntymäpäivïään
    nimipäiviään
    hääpäivää
    ensimmäisen suudelmanne vuosipäivää
    kuukautisiaan
    hammaslääkäriaikaansa
    vuosipäiviään
    parhaan ystävänsä ja lempitätinsä syntymäpäiviä.

    Valitettavasti täydellisinkään edellämainittujen ohjeiden noudattaminen ei takaa menestystä. Nainen saattaa nimittäin väsyä ihanteellisen miehen läsnäoloon elämässään ja kokea olevansa hänen dominoimansa ja siksi karata ensimmäisen kohtaamansa kitaransoittajan kanssa.

    Ja nyt mitalin toinen puoli. Miehen tekeminen onnelliseksi on huomattavasti vaikeampaa. Se johtuu siitä, että mies tarvitsee:
    seksiä ja
    ruokaa

    Pääosa naisista kokee nämä miesten korkealentoiset vaatimukset äärimmäisen orjuuttaviksi. Niiden tyydyttäminen käy yli heidän voimiensa.

    Johtopäätös:
    Sopusointuinen yhteiselämä on helppo saavuttaa, kunhan miehet lopulta ymmärtävät, että heidän on rajoitettava kohtuuttomia vaatimuksiaan!

    Samoihin ominaisuuksiin ihastuminen pätee ilmeisesti sitten myös vaatteisiin, lemmikeihin, lapsiin jne.
    Mielestäni kyse on naisten välisestä kateudesta.

    Onpa omaperäistä kopioida tänne jotain vanhoja vitsejä. Olet todella älyllisesti haastavaa keskusteluseuraa...

    Äänestä

  • Muu Luuseri kirjoitti:

    Samoihin ominaisuuksiin ihastuminen pätee ilmeisesti sitten myös vaatteisiin, lemmikeihin, lapsiin jne.
    Mielestäni kyse on naisten välisestä kateudesta.

    "Mielestäni kyse on naisten välisestä kateudesta." Niihän se on, minusta monien pinnallisten kriteerejen jälkeen on turha puhua mistään todellisesta välittämisestä eiköhän se ole huoraamista puolin ja toisin, vaikka varakkuus/rikkaus ei ole ollut kriteerinä.

    Äänestä

  • Lusmu II kirjoitti:

    Mitkä ovat sinun mielestäsi pinnallisia kriteerejä? Onko älykkyyden vaatiminen pinnallista? Ja mikä sinä olet ylipäätään arvioimaan jonkun toisen ihmisen kriteerejä? Mistä ihmeen huoraamisesta puhut? Miten se liittyy tähän asiaan? Tämä keskustelu osoittaa loistavasti sen, että netissä pyörivät miehet ovat ääliöitä eivätkä edes osaa keskustella mistään. Hajotkaa.

    "Tämä keskustelu osoittaa loistavasti sen, että netissä pyörivät miehet ovat ääliöitä eivätkä edes osaa keskustella mistään. Hajotkaa."

    Taisi mennä justiinsa nappiin, kun tossa ei ole mitään järkeä :D

    "Mitkä ovat sinun mielestäsi pinnallisia kriteerejä? Onko älykkyyden vaatiminen pinnallista? Ja mikä sinä olet ylipäätään arvioimaan jonkun toisen ihmisen kriteerejä? Mistä ihmeen huoraamisesta puhut? Miten se liittyy tähän asiaan?" Ei sullakaan toi luetun ymmärtäminen ole kovin korkea :D

    Äänestä

  • tasokas nainen kirjoitti:

    Onpa omaperäistä kopioida tänne jotain vanhoja vitsejä. Olet todella älyllisesti haastavaa keskusteluseuraa...

    kannattais neidin miettiä miksi ite on viellä vapaa tuossa iässä, sanoit ettet löydä omanikäistäsi "tasokasta" mies seuraa, ehkäpä ne tasokkaat miehet eivät ole pitäneet sinua tasokkaana, ja kelpaat vain luusereille!

    Äänestä

  • tasokas nainen kirjoitti:

    Mikä tekee mielestäsi miehestä "hyvän"? Ehkäpä naisilla on vähän eri käsitykset siitä, millainen on hyvä mies. Ja nämä käsitykst voivat kuitenkin naisten keskuudessa olla hyvin samansuuntaisia, siksi kiinnostutaan samoista miehistä. Eli naiset eivät halua jotakuta miestä siksi, että muutkin haluavat, vaan siksi, että monet ihastuvat miehessä samoihin ominaisuuksiin. Useimpiin naisiin vetoaa kivannäköinen, hyväkroppainen, itsevarma, hauska ja älykäs supliikkimies. Sosiaalisesti kömpelöt nörtit eivät kiinnosta ketään. Etenkin jos vartalo on mallia plösö tai kukkakeppi. Näitä nörttejä on netti pullollaan. Hyviä miehiä taas ei valitettavasti taida riittää kaikille hyville naisille.

    ..tai ettei vaan sittenkin yksinkertaisen tasotonta?

    Ei nyt millään pahalla, mutta täytyy tunnustaa, että mielipiteesi eivät oikein vakuuta siitä, että sinulla olisi eväitä vastata huutoosi. Ulkonäkökeskeisyys korostuu melko vahvasti ja tulihan siellä matkan varrella mainituksi se koulutuskin.

    Oletko tullut ajatelleeksi sellaista mahdollisuutta, että "hyvä mies" ei ehkä olekaan median puolipakolla runnaaman mielikuvan mukainen menestyjä-adonis? Oletko langennut massakulttuurin sudenkuoppaan tai ns. naistenlehtien lumoon? Mitä muuta opit kolutuksessasi kuin asiatietoa ja alasi erikoisosaamista? Tuliko tunneälyyn ja empatiaan luentoja ja käytännön harjoituksia? Onko mielestäsi sosiaalisesti vetreää tuomita nettikeskusteluihin osallistuvat "nörtit" keskustelun herättämiseksi?

    Kateus on kiimaakin voimakkaampi voima. En tunne muita kulttuureita yhtä hyvin kuin tämän kotimaisen, mutta suomalaisuuteen se luo oman synkän leimansa voimakkaammin kuin mihinkään muuhun kulttuuriin - sen näkemän ja kokeman perusteella, joka itselläni on. Konkreettinen osoitus siitä on se, että varattuna olisi aina vientiä vaikka kuinka. Ei edes tarvitse olla mitenkään sitoutuneesti varattu: vakitanssikaveri illan mittaan riittää kimmokkeeksi herättämään suominaisen kiinnostuksen. En taaskaan halua yleistää - kunhan kerron kokemuksestani :)

    Miksi kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa? Minä olen sitä mieltä, että siksi, että hektiseen elämänrytmiin ei ole mahtuakseen aikaa tutustua toiseen ihmiseen pohjia myöten, vaan johtopäätelmät rykäistään pikaisen pintavilkaisun perusteella.

    Mitä mieltä sinä olet?

    Äänestä

  • tasokas nainen kirjoitti:

    Mitkä ovat sinun mielestäsi pinnallisia kriteerejä? Onko älykkyyden vaatiminen pinnallista? Ja mikä sinä olet ylipäätään arvioimaan jonkun toisen ihmisen kriteerejä? Mistä ihmeen huoraamisesta puhut? Miten se liittyy tähän asiaan? Tämä keskustelu osoittaa loistavasti sen, että netissä pyörivät miehet ovat ääliöitä eivätkä edes osaa keskustella mistään. Hajotkaa.

    Vaikutat aika ihmeet katkeralta tyypiltä! Mikäs risoo? Ainaskin mitä tekstiäsi lukee, niin olo tulee aika karkoittavan epämiellyttäväksi.

    Jotku naiset luulevat olevansa älykkäitä ja hyvännäköisiä itsenäisiä naisia. Mutta tosiasiassa (miesten silmissä) asiat ei ehkä olekkaan näin mallikkaasti... kyllähän siinä mieli katkeroituu. Kyllä ne aidosti vai pitäiskö sanoa henkisesti tasokkaat naiset ovat aina varattuja.

    Joo, netissä pyörivät miehet eivät osaa keskustella? Tuokin saattaa pitää paikkansa, tähänkin asiaan vaaditaan aina vähintään kaksi osapuolta? Jospa vaan oma ajatusmaailmasi on sellainen, että harva mies viitsii syvällisemmin ruveta keskustelemaan kanssasi.

    Kyl vaan jossain noissa profiileissa naisilla on semmoiset vaatimuskriteerit, että ihan huimaa lukea niitä, mutta onneksi nämä ovat olleet aika harvassa. Kartan ihan mielelläni näitä. Mun mielestä noita unelmaprinssejä pitäs hakea ihan jostain muualta kuin täältä netistä. Kyllä noissa joissain profiileissa tämä pinnallisuus loistaa vaan kuin naantalin aurinko, no.. sellainen vissiin on myös profiilin kirjoittanut ihminen.

    Entäs sitten nämä kun jotkin naiset ovat kirjoitelleet profiiliinsa vain "Hei!" ja ne ruksikohdat!?!?!?? Mitä tämäkin kertoo ihmisestä? Ei paljoo kiinnosta.. olkoon kuin tasokas ulkoisesti!

    Itse etsin nimenomaan henkisesti tasokasta naista! Tämä tarkoittaa sitä, että asioista voi keskustella rennosti ja huumoria heittää molemmin puolin, niin että viihdytään keskenään. En kyllä vois keskustella naisen kanssa, jos pitäs yrittämällä yrittää olla älykäs, keskustella hienotunteisesti ym. ym. pelkästään tällaisille naisille tärkeistä asioista, huh huh!

    Äänestä

  • tasokas nainen kirjoitti:

    Onpa omaperäistä kopioida tänne jotain vanhoja vitsejä. Olet todella älyllisesti haastavaa keskusteluseuraa...

    vastaaja ei ollut äärimmäisen omaperäinen tai viiltävän älykäs mutta... oikeassa?

    Äänestä

  • tasokas nainen kirjoitti:

    Onpa omaperäistä kopioida tänne jotain vanhoja vitsejä. Olet todella älyllisesti haastavaa keskusteluseuraa...

    Itse olen netissä pyörivä mies, enkä voi luonnehtia itseäni missään suhteessa luuseriksi.

    Pikemminkin huvittavaa on näin väittää, jos on itse netissä pyörivä nainen!

    Eikä älyykkyskään ole mikään simppeli juttu, mikäli keventävä sanaleikki tähän sallitaan, sillä se, miten sinä, tasokas nainen, määrität älykkyyden, ei ehkä sovikaan omiin kriteereihini.

    Ihmiset suoristelevat asioita, jotta ne olisivat helpommin ja nopeammin, turhia mutustelematta ja ilman eri näkökulmien puntarointia roskaruokaisasti ahmaistavissa omiksi tai hylättävissä nanosekunnissa.

    Niin sinäkin tasokas nainen teet.

    Ja sanonpa sinulle aivan suoraan, jos tapaisimme sattumalta jossain suotuisassa tilanteessa, jossa meillä olisi hetki aikaa tutustua hieman paremmin, sinä ihastuisit minuun, vaikka minulta puuttuu se kaikkia naisia miehissä eniten kiinnostavin seikka, taloudellinen vakavaraisuus, sillä minä olen tasokas mies, vaikken olekaan uhrannut taitojani ja rahojani tulevaisuudelle (lue: säästämiseen) vaan preesensiin.
    Ja olen erehtynyt nuoruusvuosinani takaamaan isosiskoni lainan, joka on (kolmas)osaltaan vaikeuttanut normaalisti itsestään selvää vaurastumistani.

    Silti minusta säteilee rauha, sillä minä olen sujut itseni kanssa, eikä minun tarvitse siitä muille kehuskella, muttei ola kehumattakaan, itsetuntoni kestää kumman tahansa, tilanteesta riippuen.

    Ja minä olen sinua kymmenisen vuotta vanhempi.

    Elämän tarkoitus kun onkin vain elämä itse. Kuka sen tajuaa, ymmärtää samalla sekä pienuutensa että suuruutensa.
    Sinäkin sen varmasti tajuat, jos sille aikaa suot.

    Uskonto - tämän heitän vain provoillakseni TAI briljeeraillakseni - saattaa kuitenkin alkujuuriltaan olla peräisin vain siitä, että kun olimme pieniä, tolvanoita vauvanressukoita, saimme huutamalla eli jos oli oikein paha olla, apua joltain suurelta voimalta, jonka uskoimme olevan läsnä. Vrt. rukoilu ja julkkisten, alkoholistien, narkkien, ja vankilavenkuloiden uskoontulot: heillä paha olla, pakko ryhtyä siihen minkä jo pienestä on osannut, huutamaan apua siltä, jonka olemassaoloon on jo mistään ymmärtämättömänä lapsosena uskonut.

    Siksi kaikkeen on lähes yhtä luontevaa suhtautua kahdella tai jopa useammalla tavalla; ja silti olla tietoinen minuudestaan eli pysyä rehellisenä itselleen.

    Mielestäni et ole osoittanut tasokkuuttasi muuta kuin uskottelemalla, ja minähän taidan olla melko selvä agnostikko. Myös sinun suhteesi.

    Voisin toki olla viehättynytkin siitä mielikuvasta, minkä täällä annat. Jing ja jang, ping ja pong.
    Taisi lähteä sellainen kierresyöttö, johon sinä tuskin pystyt vastaamaan.

    Ettei netissä pyöri fiksuja miehiä? Pyörisipä täällä edes murto-osan yhtä fiksuja naisia, niin ettei joka toisella deitilla tarvitsisi pettyä... - niinpä, siihen minä nainen on itseään tyhmyyttään pitänyt tai sitä totuutta räikeästi vääristellen.
    Ja kyllä, minä etsin parhaillaan seuraa juuri netistä, koska se nyt vain on hauska ja nykyaikainen tapa, eikä latotanssit kiinnosta ja omien harrastusteni tahoilta olen jo katsastukseni suorittanut.
    Baareihin menen hurmaamaan keskustelukykyisiä naisia, mutta yleensä kyllästyn heihin ja vedänkin känät, sillä se on usein helppo tapa päästä heistä eroon, tai joskus sankyyn.

    Joor ooner, ai rest mai keis. Ja tämän osaisin kirjoittaa oikein viidellä eri kielellä, vaikken olekaan kouluttautunut.

    Äänestä

  • tasokas nainen kirjoitti:

    Onpa omaperäistä kopioida tänne jotain vanhoja vitsejä. Olet todella älyllisesti haastavaa keskusteluseuraa...

    Toisen älyn arvioiminen on todellinen älyn riemuvoitto... Kiitän tasokasta naista keskustelusta ja peräydyn tappion kärsineenä takavasempaan (pilke silmäkulmassa).

    Äänestä

  • Muu Luuseri kirjoitti:

    Seuraavassa kiertomailissa on mielestäni kaikki oleellinen.. ;)

    Nainen on helppo tehdä onnelliseksi, miehen tarvitsee vain olla:

    ystävä
    kumppani
    rakastaja
    veli
    isä
    opettaja
    kasvattaja
    rippi-isä
    uskottu
    kokki
    mekaanikko
    asentaja
    sähkömies
    kuljettaja
    kantaja
    siivooja
    hovimestari
    hydraulikko
    puuseppä
    malli
    sisustusarkkitehti
    seksuologi
    psykologi
    psykiatri
    psykoterapeutti

    Myös luonteenpiirteet ovat tärkeitä. Tarvitsee vain olla:
    miellyttävä
    urheilullinen mutta
    älykäs mutta
    voimakas
    hyvätapainen mutta
    luja mutta
    lempeä
    herkkä mutta
    päättäväinen mutta
    romanttinen mutta
    miehekäs
    vitsikäs ja
    iloinen mutta
    vakavasti otettava ja
    arvokas
    rohkea mutta
    nallekarhu mutta
    energinen
    huolehtiva
    luova
    idearikas
    taitava mutta
    vaatimaton ja
    ymmärtäväinen
    elegantti mutta
    johdonmukainen
    lämmin mutta
    viileä mutta
    intohimoinen
    suvaitsevainen mutta
    periaatteellinen mutta
    kunniallinen ja
    jalo mutta
    käytännöllinen ja
    pragmaattinen
    oikeudenmukainen mutta
    valmis tekemään hänen vuokseen mitä tahansa (esim. pankkiryöstön) eli
    epätoivoinen (rakkaudesta) mutta
    hillitty
    charmikas mutta
    pysyvä ja
    uskollinen
    valpas mutta
    haaveileva mutta
    kunnianhimoinen
    luotettava ja
    kunnioitettava
    valmis uhrauksiin ja, ennen muuta,
    maksukykyinen.

    Samaan aikaan miehen on kiinnitettävä huomiota siihen, että hän:
    ei olisi mustasukkainen, mutta kuitenkin kiinnostunut
    tulisi hyvin toimeen sukunsa kanssa, muttei kuitenkaan uhraisi sille enempää aikaansa kuin ko. naiselle
    antaisi naiselle vapautta, mutta osoittaisi kuitenkin huolenpitoa ja olisi kiinnostunut siitä, missä nainen on ollut ja mitä tehnyt
    pukeutuisi elegantisti, mutta olisi kuitenkin valmis kantamaan naista polvillaan kurassa ja menemään parvekkeen kautta sisään, jos hän on unohtanut avaimensa, tai ottamaan kiinni ja mukiloimaan varkaan, joka on ottanut hänen laukkunsa, jossa oli niinkin elämälle välttämättömiä asioita kuin peili ja huulirasva.

    On tärkeää olla unohtamatta hänen:
    syntymäpäivïään
    nimipäiviään
    hääpäivää
    ensimmäisen suudelmanne vuosipäivää
    kuukautisiaan
    hammaslääkäriaikaansa
    vuosipäiviään
    parhaan ystävänsä ja lempitätinsä syntymäpäiviä.

    Valitettavasti täydellisinkään edellämainittujen ohjeiden noudattaminen ei takaa menestystä. Nainen saattaa nimittäin väsyä ihanteellisen miehen läsnäoloon elämässään ja kokea olevansa hänen dominoimansa ja siksi karata ensimmäisen kohtaamansa kitaransoittajan kanssa.

    Ja nyt mitalin toinen puoli. Miehen tekeminen onnelliseksi on huomattavasti vaikeampaa. Se johtuu siitä, että mies tarvitsee:
    seksiä ja
    ruokaa

    Pääosa naisista kokee nämä miesten korkealentoiset vaatimukset äärimmäisen orjuuttaviksi. Niiden tyydyttäminen käy yli heidän voimiensa.

    Johtopäätös:
    Sopusointuinen yhteiselämä on helppo saavuttaa, kunhan miehet lopulta ymmärtävät, että heidän on rajoitettava kohtuuttomia vaatimuksiaan!

    Heips!

    "Muu Luuserilla" erittäin hauska kirjoitus, paljon pisteitä siitä!! Tuollaisella huumorintajulla varustettu mies on minun makuuni.

    En nyt lukenut koko viestiketjua, mutta haluan kokemuksen syvällä rintaäänellä kertoa omista nettikokemuksistani.

    Kyllä netin kautta voi löytää aivan miten "tasokkaan" miehen tahansa ja kaikkea muutakin. Itelleni on sattunut onni tutustua todella mukaviin ja mielenkiintoisiin miehiin netinkin kautta. Joku alle 30v naispuolinen tuolla ylempänä kirjoitti, ettei hyvää miestä meinaa löytyä. Olen onneksi täysin eri mieltä.

    Mutta pointti onkin siinä, että olen oma luonnollinen itseni. Omaan monen muunkin mielestä hyvän huumorintajun, olen rento ja aito. Ulkonäköni on naisellinen ja ihan ok kaikesta päätellen... Olen huomannut, että tuntematon mies huomaa ekoilla treffeillä jo (useimmat ainakin?), että seurassani on luontevaa olla, koska itsekään en esitä mitään. En ole ylpeä ja aliarvioi miestä.
    Osoitan kiinnostusta, jos hän mua kiinnostaa. Muuten vedän loppuun fiksusti ja luontevasti ekat treffit...

    Niin, luulen, että se lämminhenkisyys minussa on miehiä kiinnostava juttu, kuten huumorintajuisuuskin. Uskallan olettaa, että nykyään monessa nuoressa naisessa on voitolla pinnallisuus ja laskelmoivan kylmä ote miehiin???

    Niin ja mua ainakin kiehtoo miehessä juuri se rentous, huumorintajuisuus (ei tarkoita pelkkää loistavaa vitsienkerrontataitoa...vaan tilannekomiikan hallintaa jne.) ja ennenkaikkea elämänkokemus. Tarkoittaa sitä, että mies (kuten minäkin) on kokenut elämässään jo huomattaviakin karikoita, menetyksiä jne. Ne aivan selvästi kypsyttävät ihmistä todella tehokkaasti. Kokenut ihminen on mielenkiintoinen. Osaa ottaa toisetkin huomioon, osaa tuntea jne.

    Äänestä

  • Oikeasti näin parikymppistä miehenalkua piristi seuraava pätkä:

    "Kaikki hyvät miehet on yksinkertaisesti varattuja. Kolmekymppisissä ei ole enää yhtään vapaita tai sitten ovat sellaisia, jotka eivät kenellekään kelpaa. Risoo!"

    Tällä rohkaisulla taas jaksaa :)

    Äänestä

  • Ai jaa? ja itseään kehuvat netissä kehuvat naisetko ei ole? tunnusta pois! todellisuudessa olet ujo ja ihan tavallisen näköinen nainen, ja lisäksi pelkäät ettet kelpaa kenellekkään. Jos todella vastaat mainitsemiasi "kriteerejä" niin miksi sitten netistä seuraa yrität hakea? taisi käydä niin että kirjoititkin sen mitä haluasit olla?

    - "Ainoa oppinut on itse oppinut"

    Äänestä

  • Muu Luuseri kirjoitti:

    Toisen älyn arvioiminen on todellinen älyn riemuvoitto... Kiitän tasokasta naista keskustelusta ja peräydyn tappion kärsineenä takavasempaan (pilke silmäkulmassa).

    Olihan tuo jo wanha, mutta se huvittaa silti aina uudelleen.

    Äänestä

Tosin vasta ekaa kertaa koko touhua kokeilin. Ei mulla kummempaa pahaa sanottavaa ole.. Pelkkiä positiivisia kokemuksia ja hyviä tyyppejä tullut vastaan ihan kaveruuden nimissäkin. Sellaisia joihin en muuten tutustuisi, koska pyörin hyvin erilaisissa ympyröissä töissä ja vapaalla. Ehkä sellaisia ihmisiä tavannut, jotka edustaa sitä mitä musta olisi pitänyt tulla tämän nykyisen sijaan =)

Ok, tottakai kun suurella kammalla kampaa niin piikkeihin sattuu kaikenlaista, mutta en mä nettiä pelailun takia kokeillut, vaan ihan ilman odotuksia. Mä kylläkin lähden aika pitkälle siitä, että en juuri meilitse kirjoittele, vaan vastapuolella pitää olla rohkeutta vastata haasteeseen puhelimitse ja livenä.

Äänestä

Saisin baarista seuraa... mutta ku en tahdo... nekin jotka olen tavannut deittinettien/chattien yms kautta ovat paljastuneet samanlaisiksi kuin baarista "mukaan tunkevat" Eli heti ollaan iholla kii... tämän vuoksi en tapaile enää ketään... baareissa en käy etsimässä ukkoa itelleni vain tanssimassa. Ikävä kyllä ikäistäni miestä, joka kestäisi erityislapsen aiheuttamat "epänormaaliudet" elämässäni ei ole olemassa.. mutta lapsen takia olen mieluummin yksin, kuin otan mitään keskenkasvusta poikasta riesakseni.

V*****n kaikki akateemisuudet, sun muut, en tee sellasilla tiedoilla mitään. Todellisuudessa koulutuksella, ulkonäöllä jne. ei ole mitään tekemistä. Itse arvostan rehellisyyttä eniten kaikesta, jopa sitä, että osaa sanoa ettei pysty hyväksymään minun lastani... ikävää kuulla selän takaa nuokin jutut, mutta senkin olen saanut kokea.

Hauskaa loppuelämää sellasille, jotka löytävät sen oikean... ja myös minunlaisilleni joitten on pakko hyväksyä yksinäinen loppuelämä.

Äänestä
  • Samassa veneessä olen ollut. Lievästi vammainen poikani on nyt jo 16 v. Kymmenisen vuotta sitten päätin, että etsimiset saa nyt jäädä ja päätin tutustua syvällisesti kaljuun, lihavahkoon, lyhyeen, kilttiin mieheen. En nyt ehkä ollut koskaan taivaita hipovan onnellinen, mutta mies oli mukava pojalleni, mikä oli tärkein asia maailmassani.

    Hommattiin iso talo yhdessä. Mies jatkoi opiskeluja, laihtui, ajeli loputkin hiuksensa ja alkoi pikkuhiljaa pukeutua yhtä tyylikkäästi kuin minä. Ei aikaakaan, kun mies sai hienon työpaikan, auton ja kalliita pukuja. Loput varmaan arvaakin; nyt se mukava entinen mieheni on muuttunut valehtelevaksi naissankariksi, eikä jaksa millään kohdella poikaani hyvin. Melkein joka päivä tulee hetki, jolloin olen pahoillani ilkeän miehen puolesta. Milloin mies on kateellinen vammaisen lapsen saamasta suklaapatukasta, milloin paremmalla tietokoneella pelaamisajasta. Ja poikani on melkein normaali, tavallista koulua käyvä, ihan kiltti, mutta hidas ja puhevaikeuksia omaava isokokoinen, mutta tietysti lapsellinen ikäisekseen.

    Itse olen aina ollut kaunis, tyylikäs, varakas ja korkeakoulutuskin on. Olen mukava ihminen, uskollinen ja rakastava vaimo olen ollut, vaan eipä riitä miehelle. Mies on omituisen katkera siitä, että "naiset ei antaneet, kun oli aikaisemmin reppanampi" ja nyt mies jotenkin kostaa koko naiskunnalle vanhaa vääryyttään.
    Ero on usein mielessä, vaikka parempiakin päiviä on.

    Äänestä

  • Saagatäti kirjoitti:

    Samassa veneessä olen ollut. Lievästi vammainen poikani on nyt jo 16 v. Kymmenisen vuotta sitten päätin, että etsimiset saa nyt jäädä ja päätin tutustua syvällisesti kaljuun, lihavahkoon, lyhyeen, kilttiin mieheen. En nyt ehkä ollut koskaan taivaita hipovan onnellinen, mutta mies oli mukava pojalleni, mikä oli tärkein asia maailmassani.

    Hommattiin iso talo yhdessä. Mies jatkoi opiskeluja, laihtui, ajeli loputkin hiuksensa ja alkoi pikkuhiljaa pukeutua yhtä tyylikkäästi kuin minä. Ei aikaakaan, kun mies sai hienon työpaikan, auton ja kalliita pukuja. Loput varmaan arvaakin; nyt se mukava entinen mieheni on muuttunut valehtelevaksi naissankariksi, eikä jaksa millään kohdella poikaani hyvin. Melkein joka päivä tulee hetki, jolloin olen pahoillani ilkeän miehen puolesta. Milloin mies on kateellinen vammaisen lapsen saamasta suklaapatukasta, milloin paremmalla tietokoneella pelaamisajasta. Ja poikani on melkein normaali, tavallista koulua käyvä, ihan kiltti, mutta hidas ja puhevaikeuksia omaava isokokoinen, mutta tietysti lapsellinen ikäisekseen.

    Itse olen aina ollut kaunis, tyylikäs, varakas ja korkeakoulutuskin on. Olen mukava ihminen, uskollinen ja rakastava vaimo olen ollut, vaan eipä riitä miehelle. Mies on omituisen katkera siitä, että "naiset ei antaneet, kun oli aikaisemmin reppanampi" ja nyt mies jotenkin kostaa koko naiskunnalle vanhaa vääryyttään.
    Ero on usein mielessä, vaikka parempiakin päiviä on.

    [Mies on omituisen katkera siitä, että "naiset ei antaneet, kun oli aikaisemmin reppanampi" ja nyt mies jotenkin kostaa koko naiskunnalle vanhaa vääryyttään.]

    Tunnistan tuosta itseni. En ole koskaan ollut reppana vaan reipas, isokokoinen, hyväntahtoinen ja menestyvä... mutta sosiaalisesti kömpelö, asiakeskeinen, kummallisella huumorintajulla varustettu. Ei niitä suosittuja pelimiehiä.

    Pitkäaikaisen suhteeni kariuduttua pari vuotta sitten olen lähinnä ulvonut kiimassa, kironnut sinisilmäisyyttäni, yrittänyt välttää naisvihaa ja katkeroitumista siitä, että en tajunnut jo teininä ryhtyä huippusiististi puetuksi, viihteelliseksi peli- ja panomieheksi.

    Äänestä

Eiköhän naiset ole huomanneet miehistä aivan saman asian. Itse kuulun tuohon ikään yli kolmikymppiset myös, ja aivan varmasti rimani on korkealla. Mielestäni se pitää olla jokaisella!
Olen 10kg ylipainoinen ja sanon sen heti suoraan, toistaiseksi vain yksi on lopettanut meilailun sen vuoksi.
Oletko varma että oma rimasi ei ole liian korkealla kun kaikki ovat kammotuksia?
Ja ettei tulisi liian negatiivista kuvaa, olen käynyt nettitreffeillä myös ihan siedettävienkin miesten kanssa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jaakko kirjoitti:

Ovatko muut miehet huomanneet, että deittineteistä ei saa aikaan yhtään mitään? Puhun nyt yli kolmekymppisistä henkilöistä. Naiset on kuin karkkikaupassa ja rima nousee hirveän korkealle. Silloin kun itse pääsee treffeille, niin siellä odottaa 30kg ylipainoinen yksinhuoltaja.

Itse kuitenkin baarissa kelpaan ihan kohtuullisesti naisille ja kirjoitustaidoiltani olen puoliakateeminen. Eli onko nettideitttailu miehille lähinnä ajanhukkaa, paitsi joillekin komeimmille miehille?

Eli siis, olen kyllä kirjoitellut monien naisten kannssa, mutta treffeille on vaikea päästä ja silloin kuin pääsee, niin vastassa on melkoinen kammotus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu