Sharia hiljensi mamukritiikin!
browser
15109
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
johtopäätelmä tässä on se että mikäli emme alistu näiden vaatimuksiin ja luovu oikeuksiistamme elämään vapaissa maissamme niin jihadistit ja muut muualta tullut roskasakki tullaan lähettämään sinne kaukaiseen kaukaiseen kotimaahan.
siellä voi sitten katketa kaula ja rikastua kameli mutta se ei enää liikuta meitä.
Vaikka kaikkialla Euroopassa poliitikkojen ja median eliitti vannoo, ettei terrorismille anneta periksi, niin tosiasiassa terroristit ovat nyt voittaneet. Itse asiassa he voittivat jo vuosia sitten. Eurooppa antautui islamilaiselle terrorismille viimeistään keväällä 2006 Muhammad-pilakuvakriisin aikoihin.
Joidenkin eurooppalaisten maiden ainoa toivo on enää se, että muslimit nopeasti maallistuvat ja omaksuvat länsimaisen elämäntavan. Koska tällaista ei ole näköpiirissä, lienee selvää, että tulevina vuosikymmeninä iso osa läntisestä Euroopasta alistuu sharialle.
Osa kansasta herännee vastarintaan, minkä takia syttyy sisällissotia kaikkialla Euroopassa. Joillain alueilla sota päätyy kantaväestön tappioon, kun taas osa maista kykenee säilyttämään itsenäisyytensä ja pistämään uudelleenperustetulle kalifaatille vastaan.
Tuntemamme Eurooppa tulee muuttumaan radikaalisti jo lähitulevaisuudessa. Näemme Suomenkin muuttuvan osittain Somaliaksi. Muslimimaiden lisäksi Venäjä ja USA, ehkäpä myös Kiina, tulevat epäilemättä käyttämään Euroopan heikkoutta hyväkseen ja kaappaavat isoja alueita haltuunsa lupaamalla turvatakuita ja rahallista avustusta heikoille hallituksille.
jos Puuttini kaappaa Suomen. Niin pitäisikö se tässä tilanteessa ymmärtää pelastuksena. Neekerithän saisivat silloin kuulan kalloonsa.
Epäilemättä Suomi joutuu (tai pääsee) Venäjän etupiiriin, jos tai kun tilanne Euroopassa karkaa käsistä. Kai fasistinen diktatuuri on sitten jossain määrin parempi vaihtoehto kuin monikulttuurinen kaaos. Tosin Venäjälläkin islam kasvaa ja voimistuu kaiken aikaa, joten kuinka kauan venäläiset kykenisivät takaamaan rauhan Suomessa, saatika sitten omalla maaperällään?
Ainakin vielä toistaiseksi sisällissodassa eurooppalaisten puoli häviäisi, koska suurin osa kanta-asukkaista on heitä ja itseään vastaan.
Toinen syy tappiolle on radikalismin puute. On oltava valmiina yhtä rankkaan toimintaan kuin vastapuoli eli taisteluun kuolemaan saakka. Tällä hetkellä siihen ei ole monikaan valmiina. Mutta breivikejä oletettavasti kehittyy koko ajan uusia. Onko tilanne todella niin sairas, että breivikit ovat lopulta paras toivomme?
vaikuttaa aika toivottomalta tämä tilanne.
on ne ainakin kovia panemaan hanttiin...
http://www.bestourism.com/img/items/big/1123/Russia_Chechnya_4137.jpg
.
ranskassa muuten ovat pidättäneet ryssiä terrorismiin liittyen
Meidän Muppekin sanonut, että islamistit ovat rikollisia. Nyt sharian alla heitä vastaan ei saa kuitenkaan Ranskassa osoittaa mieltä: http://hosted2.ap.org/OHCOL/8ef5320729ce4298abefc1903704c7d5/Article_2015-01-17-EU--Europe-Terror/id-e33dc8b9de50466fac4bd5f934292ee3
Loppuuhan se turvan soitto paskahousuilta.
42% ranskalaisista ei halua median julkaisevan Muhammad-pilakuvia. Vaikka tähän lukuun sisältyisi kaikki Ranskan muslimit, niin silti suuri joukko vääräuskoisiakin haluaa sananvapauteen rajoituksia. Toisin sanoen iso osa ranskalaisista on jo nyt antautunut jihadisteille ja valmiina alistumaan sharialle.
Jos kolme terroristia saa aikaan tällaisen pelkurimaisen reaktion eurooppalaisessa kantaväestössä, niin mitä tapahtuu, jos huhut peräti 20 nukkuvasta terroristisolusta Euroopan maaperällä pitävät paikkansa?
Kun ne ennemmin tai myöhemmin heräävät, niin antautuuko Eurooppa heti kättelyssä ja kääntyy massoittain islamiin?
http://www.telesurtv.net/english/news/Survey-Shows-French-Oppose-Mohammed-Cartoons-20150118-0012.html
niinkuin Hitler käveli maahaan ja kaikki hurrasi, ei tarvinnut edes yhtä asetta.
islam on nkuin hitler kaikki ottaa sen vastaan hurraten
Miksi ?
Miehet saavat oikeuden hakata, raiskata ja tappaa naisia
Siksi !
Luultaavsti naisetkin ovat kyllästyneet vapautensa ja haluaa edes kerran päivässä tulla raiskatuksi ja hakatuksi
jenkit ovat heräämässä.
https://www.youtube.com/watch?v=t9WZGN8LBdk
ilmeisesti Moveri pitäisi palkata määrittelemään sananvapaus uudestaan, kun siitä on niin ristiriitaisia tulkintoja:
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/53754-petteri-jarvinen-hammastyi-tallaista-en-ole-ennen-nahnyt
Jos joku taru-olento on jonkun mielestä niin pyhä, että minunkin on se pyhitettävä, tai kurkkuni katkaistaan ja ajatukseni sensuroidaan, niin haloo(!)... minulla on oikeus pilkata sellaista ihan miten tykkään.
joillakin sitä riittää vielä lapsenuskoa:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/13352817/#comment-77397183
.