Parisuhde ahdistaa

Mies 25

Hei.

Olen nyt seurustellut puolisen vuotta yhden naisen kanssa. Olemme molemmat päälle parikymppisiä ja elämme kaukosuhteessa. Minua on vain alkanut ahdistaa yhdessäolomme erinäisistä syistä.

Tyttöystävä eteni todella nopeasti kanssani. Hän otti puheeksi kihlat ja lapset jo suhteemme alkutaipaleella ja kerroinkin hänelle että mennään nyt päivä kerrallaan kun ensiksi tutustutaan. Hän kertoi rakastavansa minua todella nopeasti enkä ihan heti vastannut siihen, mikä oli hänelle ok. Kun tapaamme, puhuu hän useasti kavereistaan ja kuinka he ovat menneet kihloihin ja naimisiin ja hankkineet lapsia ja kertoi jopa että tuntee itsensä hieman ulkopuoliseksi. Hän myös kertoo kuinka rakastaa minua ja kuinka kanssani on hyvä olla jne. mutta sisimmässäni minusta tuntuu että tämä henkilö ns. käyttää minua oikopolkuna omiin unelmiinsa (yhteen muutto, lasten hankinta, häät). Hän ei hirveämmin kysele minun asioistani ja saattaa paljolti unohtaa asioita joita olen hänelle kertonut aiemmin.

Olemme puhuneet aikaisemmista suhteista ja hänellä on takana pitkä parisuhde joka päättyi muutama vuosi sitten. Oletin että hän on siitä jo yli päässyt mutta on tiettyjä merkkejä jotka viittaavat siihen että näin ei ole. Epäilen myös että hänellä on suunnitelmissa "jatkaa siitä minun kanssa mihin entisen kanssa jäi". Spekulointi on tyhmää tiedän, mutta haluan hieman rakentaa sitä omaa ajatuskarttaa päähäni että miksi tämä suhde ei ole hyväksi minulle.

Nyt olenkin miettinyt suhteesta lähtemistä sillä aina kun näemme tunnen oloni huonoksi ja tuntuu että minusta imetään kaikki voimat enkä ole oma itseni. Seuraava neuvo voisi ollakin että: puhu hänelle näistä asioista. Olenkin puhunut. Reaktio siihen oli että hän itkee eikä ymmärrä miten voin epäillä hänen tunteitaan. Kerran hän myös sanoi minulle että "ei hänkään loputtomiin tuollaisia syytöksiä kestä". Tuntuu vaan niin mahdottoman ahdistavalta. Tuntuu että hän asettaa minulle kaikkia kriteereitä mitä hän arvostaa miehessä, vaikka huomaa että niitä joitain tiettyjä asioita minussa ei ole. Kaikin puolin hän on välittävä ja ihana nainen, mutta tietyllä lailla tunnen painostusta.

Onko teillä kokemuksia parisuhteista jotka "kuihduttavat" teidät? Miten voisin kertoa tyttöystävälleni että kun näemme olisi kiva jutella arkisistakin asioista ja tutustua eikä kokoajan suunnitella tulevaisuutta. Tulevaisuutta olemme suunnitelleet mutta kaikki asiat ovat vielä paljon auki. Haluan kyllä muuttaa yhteen mutta tuntuu että tälle henkilölle se jonkun kanssa oleminen ja yhdessä eläminen on se elämän tärkein prioriteetti.

3

357

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuttua juu

      Mikähän on pitkä parisuhde mielestäsi, jos päälle parikymppinen on eronnut pari vuotta sitten suhteesta? No tuossa iässä muutama vuosi vaikuttaa pitkältä suhteelta, mutta tällä iällä pitkä parisuhde on vähintään 15 vuotta kestänyt.. Mutta eipä tuolla ole väliä, vaan itse asiaan..

      On kokemusta muutamasta kuihduttavasta suhteesta, eli alussa jo kiireellä sitomaan toinen ja sitten vahtimaan ettei karkaa mihinkään. Sitominen kylläkin vain karkottaa, eli suhteet ovat päättyneet juurikin siihen, kun toinen on pelännyt eroa ja alkanut pitämään kiinni tiukemmin.

      Jos suhde ahdistaa eikä puhuminen auta, niin sitten vain eri teille.

    • sincyan

      Pakene.

    • Oppeliini1

      Tuo nainen selvästikän ei vastaa asettamiasi rajoja tulevasta aviovaimoehdokkaasta.

      Miksi et laskisi häntä menemään ja etsimään itselleen puolison joka on valmis samoihin asioihin kun hän- avioliittoon ja lasten tekemiseen.

      sinä ajattelet eri tavalla, siinä EI ole mitään negatiivista eikä pahaa! Päinvastoin!

      Aikanaan sinä löydät kumppanin joka haluaa samoja asioita kuin sinä ja silloin yhteisen elämän suunnittelu on aivan täydellistä ja juuri teille kahdelle sopivaa.

      Nykyisen kumppanisi kanssa se ei selvästikään ole sitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1340
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      131
      696
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      94
      485
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      480
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      467
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      458
    13. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    15. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      92
      451
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      448
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe