Ajatteleekohan kukaan mun kanssa samalla tavalla? Mä nimittäin uskon vapaaseen rakkauteen. Uskon, ettei toista ihmistä voi omistaa, ja että mustasukkaisuus on pelkkä kivikautinen, negatiivinen tunne, josta nykyihmisen kannattaisi päästä jo eroon.
Rakkaus on parhaimmillaan universaalia, se on rajoittamatonta, eikä sitä edes pitäisi omistaa vain yhdelle ihmiselle. Elämänkumppanin voi toki löytää, ja rakkaus häneen on varmasti erityistä ja hyvä niin, mutta miksi tehdä asioita vaikeiksi? Miljoonat suhteet kaatuvat ns. pettämiseen, ja molemmat katuvat ja tulevat onnettomiksi. Minulle uskollisuus on jatkuvaa rakkautta, ei itseni tai toisen ihmisen vahtimista.
Fyysistä pettämistä ei minulle ole olemassa. Jos kärsisin siitä, että rakkaani tekisi jotakin, kärsisin yhtä hyvin (ja enemmänkin) siitä, että hän vain HALUAISI tehdä. Ei se minua lämmittäisi, että hän minun vuokseni kieltäytyisi jostakin, enkä halua olla rajoite enkä kahle kenellekään.
Kaikilla ihmisillä on haluja, ei siitä mihinkään pääse. Ei kaikkia haluja ja tekoja tarvitse kumppanilleen selostaa, sillä ei se varmasti kovin hyvältä tuntuisi, mutta pointtini on se, että se, mitä ei tiedä, ei satuta. Eikä tarvitse halutakaan tietää. Parasta on hyväsyä se tosiasia, että ihminen ei ole uskollinen eläin, ja alkaa nauttia omasta elämästään sellaisena miksi meidät on luotu. Ainoa keino pitää suhde tuoreena ja elinvoimaisena on pitää se vapaana ja rajoittamattomana.
Rakkaus on parhaimmillaan universaalia, se on rajoittamatonta, eikä sitä edes pitäisi omistaa vain yhdelle ihmiselle. Elämänkumppanin voi toki löytää, ja rakkaus häneen on varmasti erityistä ja hyvä niin, mutta miksi tehdä asioita vaikeiksi? Miljoonat suhteet kaatuvat ns. pettämiseen, ja molemmat katuvat ja tulevat onnettomiksi. Minulle uskollisuus on jatkuvaa rakkautta, ei itseni tai toisen ihmisen vahtimista.
Fyysistä pettämistä ei minulle ole olemassa. Jos kärsisin siitä, että rakkaani tekisi jotakin, kärsisin yhtä hyvin (ja enemmänkin) siitä, että hän vain HALUAISI tehdä. Ei se minua lämmittäisi, että hän minun vuokseni kieltäytyisi jostakin, enkä halua olla rajoite enkä kahle kenellekään.
Kaikilla ihmisillä on haluja, ei siitä mihinkään pääse. Ei kaikkia haluja ja tekoja tarvitse kumppanilleen selostaa, sillä ei se varmasti kovin hyvältä tuntuisi, mutta pointtini on se, että se, mitä ei tiedä, ei satuta. Eikä tarvitse halutakaan tietää. Parasta on hyväsyä se tosiasia, että ihminen ei ole uskollinen eläin, ja alkaa nauttia omasta elämästään sellaisena miksi meidät on luotu. Ainoa keino pitää suhde tuoreena ja elinvoimaisena on pitää se vapaana ja rajoittamattomana.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Olen lukenut paljon täältä näitä pettämisjuttuja, kuinka on itketty ja valitettu. Olisi jo aika ihmisen ymmärtää, että ketään ei voi omistaa. Sellaiset ihmiset ovat todella itsekkäitä.
siis tavaraa täytisi jakaa joka puolelle ja olla tunteettomia huoria.
Oletkohan koskaan ollut oikein rakastunut?Tai pystytkö yleensä sitoutumaan?Mielestäni tuo mitä kirjoitit on täysin puppua.Mustasukkaisuus tietyssä määrin on normaalia ja sitä pitää ollakin suhteessa.Ei ketään voi omistaa,ei niin mutta ei toista voi kohdellakaan miten sattuu.Tällainen ajattelu tapa,vapaasta rakkaudesta on juuri sitä että annetaan lupa itselle elää ilman sitoutumista toiseen ohmiseen.Samalla se on lupa pettää sen kun joku sopiva vastapuoli kohdalle sattuu.
on normaalia vain silloin, kun se jää tunteeksi.
Aina jään ihmettelemään miksi ihmiset kokevat vapauden niin kierosti. Ei vapaassa rakkaudessa toista tietenkään voi kohdella miten sattuu. Siinä vaan rakastetaan toista sellaisena kuin hän on eikä yritetä rajoittaa mitenkään tai muokata toista oman maun mukaiseksi. Ihmiset eivät käy vieraissa yhtään sen enempää riippumatta siitä onko kysymys vapaasta vai rajoittavasta rakkaudesta.
Niin,kyllä se vapaa suhde toimii niin kauan kun toinen ottaa vähän enenmän vapautta ja todella antaa itselleen luvan pettää.Eihän se satuta kun ei toinen tiedä...niin no ei siihen asti,mutta kun se tuleekin ilmi niin sitten satuttaa ja niin per.....sti.Silloin sitä kiroaa koko vapaan rakkauden.Itse tein sen virheen että annoin mieheni mennä kavereiden kanssa ja en häntä sitonut mitenkään,koska luulin että hän on aikuinen.Porukassa tyhmyys tiivistyi ja nyt elämä on siinä pisteessä että sitä vapaata rakkautta saadaan taas toteuttaa,mutta kumpainenkin omilla tahoillamme!
Niin tuota, mä uskon todellakin olevani syvästi rakastunut tälläkin hetkellä, vaikka kerta on kyllä ensimmäinen mun elämässä. Silti mä uskon näihin periaatteisiin, jotka mun päässä on muotoutuneet jo kauan sitten.
Pystynkö mä sitoutumaan, on jo vaikeampi kysymys. Mutta en mä oikein usko pystyväni. Sitoutuminen on musta juuri se parisuhteen ongelma. Vain harvat jaksaa pysyä fyysisesti ja vielä harvemmat myös henkisesti uskollisina, ja nekin parit joilta se onnistuu, vajoaa yleensä melko harmaaseen arkeen ajan myötä. Kieltäymysten tie on ankara ja se kuluttaa.
Suhteessa olennaista on rakkaus! Ja jos rakastaa, ei varmasti kohtele toista miten sattuu. Mutta pitääkö sitä varten liimata itsensä vain siihen yhteen pisteeseen? Mitä sä tarkoitat sillä, että suhteessa pitää olla mustasukkaisuutta? Mä olen vakaasti sitä mieltä, että ihmiset olis onnellisempia ilman sitä=)
tunteita ei voi kontrolloida, idiootti! Ne ovat biologista alkuperää, ja siksi ei voi edes ajatella, että mustasukkaisuus voitaisiin kitkeä pois. Se kuuluu osana myös rakkauteen.
Siis: rakkauden, pettymyksen, mustasukkaisuuden, yksinjäämisen pelon ja sitä kautta tietynlaisen toisen "omistamisentarpeen" tunteet ovat osa ihmisyyttä! Tottakai ne voidaan nähdä alkukantaisina, mutta samalla on nähtävä myös nykyihmiset alkukantaisina. Olemme olleet samanlaisia Afrikan alkukodista asti!
Aina näitä riittää, jotka kuvittelevat naiivisti voivansa kohota "alkukantaisuuden" yläpuolelle "universaaliin yhteyteen ja kauneuteen" eli toisin sanoen tyydyttää itsekkäästi halujaan.
Toinen asia on se, että aina ajatuksen tasolla mielenkiinto löytää ohimeneviä kohteita, jotka on tarkoitettukin vain ajatusleikeiksi, ei ihmisten välien myrkyttäjiksi.
Olet luultavasti nuori, itsekäs, pidät itseäsi älykkäänä, ja uskot, ettei kenenkään vastuuttomuus voisi loukata sinua, koska kaikkihan tahtovat sinulle vain hyvää, boyfriendikin, vaikka köyrisi toista. Sinuahan hän silloin ajattelisi, ja teidän suhteenne "elävöittämistä"! Ja sinä istuisit raskaana kotona miettien häntä.
Kun ei se toimi, ei niin millään, vaikka ideaalit olisivat kuinka korkeat.
Puhut asiaa.Kyllä asia on näin kuten sanoit.
Jos omistamisen tarve, mustasukkaisuus jne, ovatkin osa ihmisyyttä niin on myös uskottomuus; se jos mikä on alkukantaista!
Tunteitaan ei voi kontrolloida, mutta niitä voi OPPIA hallitsemaan tai ne hallitsevat sinua. Se, joka ei osaa hallita tunteitaan saa paljon pahaa aikaan kaikissa ihmissuhteissaan ei vain parisuhteessa. Esimerkiksi jos ajattelee yksinjäämisen pelon kuuluvan rakkauteen niin metsään menee. Ko. pelko johtuu yksinomaan omasta epävarmuudesta ja siitä, ettei uskalla rakastaa täysillä; pyytettömästi, vaatimuksetta.
Suorastaan naurattaa, kun ihmiset LUULEVAT voivansa kontrolloida kumppaniaan käskyistä, säännöistä, määräyksistä ja nimittävät sitä vielä rakkaudeksi toista kohtaan.
Olet mielestäni oikeassa. Tunteet eivät ole järjen hallittavissa. Vaikka kuinka olisi järjellisin pohdinnoin tullut johonkin tulokseen, tunteet eivät välttämättä kulje samoja polkuja. Kukkaislapsen aate on ihanteellinen, mutta varsin mahdoton, jos kyse olisi aidosta kahden ihmisen välisestä rakkaudesta.Olen itsekin joskus nuorempana ajatellut että miksi kaikki ei voisi rakastaa toisiaan ja olla kaikkien kanssa, aika naivia.. :) En siis ole mikään kovin fiksu ja kypsä nytkään, mutta kantapään kautta alkanut oppia miten maailma toimii.
KAIKKI ihmiset haluaa tyydyttää (itsekkäästikin kyllä) halujaan! Mä menen jopa niin pitkälle, että myönnän sen: olen pohjattoman ahne tunteille, rakkaudelle ja kokemuksille, sille mitä kutsun elämäksi! Haluan syödä ja säästää yhtä aikaa. Etkö sinä pohjimmiltasi haluaisi...?
Mustasukkaisuus estää meitä ihmisiä elämästä ja rakastamasta vapaasti. Se on järjenvastainen tunne, jota ei kannata ylläpitää vain siksi että se on "normaalia". Yritänhän olla hellimättä vihaanikin tai kateutta. Se riippuu näkökulmasta: minusta ihmisten välejä eivät myrkytä irtosuhteet tai ns. uskottomuus, vaan juuri mustasukkaisuus.
Vapaassa suhteessa ei kumpikaan osapuoli häviä, sillä he ovat yhä tasavertaisia ja oikeudet ovat samat.
Eihän kukaan yleensä tarkoitakaan pahaa hairahtuessaan toiseen ja sekoittaessaan parisuhteensa sitten perinpohjin (huomaa: kaikki hyvin kunnes kumppani SAA TIETÄÄ) mutta ihminen ei ole uskollinen. Se on minusta tosiasia, jonka pyrin ratkaisemaan luonnollisesti siten, että en vaadi toiselta ihmiseltä uskollisuutta. Minä etsin onnea.
Mutta ihanan ärhäkkä vastaus, kiitos=)
Kuinka kävisikään, jos idealismi katoaisi...?
Entäs ne ihmiset jotka ovat uskollissia? Ja omasta tahdostaan? Poikkeavia luonteita? Teeskentelijöitä ja sekopäitä?
Esimerkiksi uskonto, johon avioliittokin perustuu, on varmasti muokannut asenteita tiukasti.
Mä olen vakaasti sitä mieltä, että monilla on nurja suhtautuminen siihen, mitä he pitävät "pettämisenä", vain siksi, että he ovat niin tiukasti omaksuneet asenteen, että se on jostakin syystä väärin. Luultavasti moni ei tee sitä siksi, että ei halua itsekään tulla "petetyksi" -mikä sinänsä on ok periaate - mutta he ovat taipuvaisia mustasukkaisuuteen, ja juuri siitä minun mielestäni ihmisten pitäisi päästä.
Jyrkästi ja provosti sanottuna, mutta nämä ihmiset ovat käsittämättömän kuluneen moraalin vankeja! He eivät ole löytäneet tai myöntäneet sisäistä vapauden kaipuutaan. Mielestäni historia ja kokemus osoittavat, että ihminen ei ole sen taipuvaisempi uskollisuuteen kuin lentämiseenkään. Noo, jokainen tietysti elää tyylillään mutta vapaan rakkauden maailma voisi olla paljon onnellisempi=)
juuri mustasukkaisuus tuhoaa ihmissuhteet, ei ne toiset suhteet. Se mikä onkin mielenkiintoisinta niin juuri "petetty" usein tuhoaa suhteen mustasukkaisuudellaan, jota väittää rakkaudeksi...
Rakastuin tuossa yhden kerran ihan täydellisen mahdottomaan mieheen (olen kyllä onnellisesti naimisissakin..), josta olin syvästi mustasukkainen (naurettavaa, tiedän) jopa hänen miespuolisille tuttavilleen, harrastuksilleen, suurinpiirtein salibandymailalleenkin ;D. No, eihän siinä auttanut mikään muu kuin alkaa hillitä itseään. Pohtia syitä miksi tuntee niin hullusti kun tuntee. Tulin siihen lopputulokseen, että rakkaus on todella sitä, että "sallii" toiselle kaiken mitä ikinä hän haluaa tehdä ja toivoo parasta elämässä. Se paras ei kuitenkaan voi olla "rakastava" nainen, joka on mustasukkainen, rajoittava ja asettaa ehtoja rakkaudelleen. Ne ovat rakkauden rikkaruohoja eikä kukkasia :).
Parasta kirjoituksessasi on tämä "Jos kärsisin siitä, että rakkaani tekisi jotakin, kärsisin yhtä hyvin (ja enemmänkin) siitä, että hän vain HALUAISI tehdä."
niin, tarkoitin sitä, että ihminen on mikä on, ja haluja on turha kieltää, torjuupa ne tai ei.
on hyvä pointti!
Itse vien sitä niin pitkälle, että kärsisin enemmän omasta uskottomuudesta ja sen mukana tuomista ilmiöistä kuten huonosta omastatunnosta jne. kuin mieheni uskottomuudesta. Tiedän tästä asiasta jotain, sillä olen HALUNNUT toista, vaikka rakastan miestäni(kin). Samanaikainen taivas ja helvetti.