helppoa

Moi,

Olen monasti ihmetellyt sitä helppoutta kun nainen antautuu seksihalujensa vietäväksi. Muutama lasillinen vaikkapa viiniä niin jo alkaa vipinä. Käydään suorastaan päälle ilman lämmittelyjä. Odotetaan ilman muuta että rakkauden pisatorni olisi jo vinossa valmiina ampumaan kovilla kuin Navaronen tykit.

Tänään luin jostain nettiuutisista että hiljattain on tehty tutkimus naisten uskottomuudesta (taas) jossa oli päädytty melkoiseen loppupäätelmään. Nimittäin ne naiset, jotka ovat uskottomia, omaavat jo geeneissään ns. vipinä-soluja.


Maalaisjärjellä punaviini vain stimuloi näitä alkukantaisia syrjähyppygeenejä.

Miten on naiset? Oletteko te, jotka ovat syrjähyppyjä harrastaneet, olleet pahan vallassa jo pitemmän aikaa, vai onko tämä kaikki taas pelkkää puppua?

Lisäksi mainittakoon tutkimustuloksista että miehet joiden kanssa vipinä-virpit olivat lähteneet maistamaan vierasta nupputulppaania, olivat keskimääräisesti paremmin koulutettuja kuin näiden vipin-virpien omat miehet.

Edelleen nämä parisuhteessa olevat pettäjä-naiset tuomitsivat jyrkästi syrjähypyt. Kaksinaismoralismia siis.

Miettikää ja kommentoikaa näin pikku-joulujuhlien aikaan. Siis kaikki naiset.
4649
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Voishan tuota kommentoidakin jos em. tutkimuksen jostain sais luettavakseen. Ei tuon informaation perusteella voi oikein sanoa juuta eikä jaata, korkeintaan hymähdellä skeptisesti.

Faktoja kehiin, johdannot, metodit, tulokset ja diskussiot kitoos. Ja missä mainiossa sarjassa tämäkin on julkaistu ja kenen toimesta, kenen rahoittamana jne. perussälää.

Äänestä
  • Moi,

    Hymähtele ja lue iltalehti. Sehän tietää kaiken näistä asioista. Oiskohan ollut lauantain tai perjantain numerossa.

    Äänestä

  • mas kirjoitti:

    Moi,

    Hymähtele ja lue iltalehti. Sehän tietää kaiken näistä asioista. Oiskohan ollut lauantain tai perjantain numerossa.

    Vai oikein iltalehti :D :))))

    Kaikkea sitä kuulee.

    Toisaalta, minusta täytyy puuttua kaikki geneettiset mahdollisuudet olla uskoton, jos se punaviinistä on kiinni. Meikäläinen kun ei edes selävään päähän pysty punkkua juomaan, vaan se tulee kiireen vilkkaa takasin potkuna takaisin.

    Äänestä

  • mas kirjoitti:

    Moi,

    Hymähtele ja lue iltalehti. Sehän tietää kaiken näistä asioista. Oiskohan ollut lauantain tai perjantain numerossa.

    Iltalehdellä onkin päätähuimaava impact factor...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


masa kirjoitti:

Moi,

Olen monasti ihmetellyt sitä helppoutta kun nainen antautuu seksihalujensa vietäväksi. Muutama lasillinen vaikkapa viiniä niin jo alkaa vipinä. Käydään suorastaan päälle ilman lämmittelyjä. Odotetaan ilman muuta että rakkauden pisatorni olisi jo vinossa valmiina ampumaan kovilla kuin Navaronen tykit.

Tänään luin jostain nettiuutisista että hiljattain on tehty tutkimus naisten uskottomuudesta (taas) jossa oli päädytty melkoiseen loppupäätelmään. Nimittäin ne naiset, jotka ovat uskottomia, omaavat jo geeneissään ns. vipinä-soluja.


Maalaisjärjellä punaviini vain stimuloi näitä alkukantaisia syrjähyppygeenejä.

Miten on naiset? Oletteko te, jotka ovat syrjähyppyjä harrastaneet, olleet pahan vallassa jo pitemmän aikaa, vai onko tämä kaikki taas pelkkää puppua?

Lisäksi mainittakoon tutkimustuloksista että miehet joiden kanssa vipinä-virpit olivat lähteneet maistamaan vierasta nupputulppaania, olivat keskimääräisesti paremmin koulutettuja kuin näiden vipin-virpien omat miehet.

Edelleen nämä parisuhteessa olevat pettäjä-naiset tuomitsivat jyrkästi syrjähypyt. Kaksinaismoralismia siis.

Miettikää ja kommentoikaa näin pikku-joulujuhlien aikaan. Siis kaikki naiset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu