Miten tsempata poikaystävää jatkamaan armeijassa?

Kirjotan nyt vähän eri näkövinkkelistä, kun ne kuuluisat "inttilesket" yleensä. Oon lukenut, kuinka jotkut on anellu poikaystäviään vaihtaan sivariin ja itkenyt ittensä melkein hengiltä armeijan aikana. Mun näkemys tilanteeseen on täysin päinvastanen, vaikka joo, ikävä on kyllä hemmetin kova.

Poikaystäväni lähti siis kaksi viikkoa sitten armeijaan, ja sitä hajottaa aivan perhanasti siellä puheittensa perusteella. Asiaa ei auta se, että pari sen lähintä kaveria on käynyt sivarin (ei, kumpikaan kyseisistä ei ollut homoseksuaali, vammainen tai muuten vaan veltto vätys, ne oli/on "ihan tavallisia" nuoria miehiä jotka piti vaan sivaria hyödyllisempänä vaihtoehtona itelleen kun armeijaa) joten tietysti se on saanut hirveesti vaikutteita niiltä ja kuullut, kuinka paljon kivempaa, hyödyllisempää ja helpompaa sivari on jne. jne. Välillä se vannoo vaihtavansa sivariin p-kauden jälkeen koska armeija on niin "turhaa, paskaa, joka päivä v*tuttaa" ja mitä näitä nyt on, ja jos se todella saa jotain päähänsä, niin sen mielipidettä ei ihan hevillä muuteta ja sehän nimenomaan mua tässä pelottaakin.

Mä oon ite saanut sen verran "armeijakeskeisen" kasvatuksen isoveljeni kanssa, vaikka naispuolinen henkilö siis olen, etten oo koskaan ennen oikeen pitänyt sivaria tosissaan otettavana vaihtoehtona, ainakaan omaa poikaystävää/tulevaa aviomiestä ajatellen. Mun isä on työskennellyt koko elämänsä armeijan leivissä ja veli seurasi perässä, ja etenkin isäukko jaksaa toistaa kuinka ei oo sukuun tulemista ellei armeija oo käytynä, vaikka isä muuten tosi rento ja joustava onkin. Mä oon ite kyllä just näiden mun poikaystävän sivarikavereiden kautta muuttunut avarakatseisemmaks sivaria kohtaan, ja tajunnut, ettei sen käyvät todella oo niitä laiskoja lusmuja niinkun yleisesti usein esitetään, vaan mahtavia ihmisiä nekin siinä missä muut. Silti haluisin niin kovasti, että mun tuleva mieheni nyt jatkais loppuun asti intissä, koska jos joku niin luovuttaminen on perseestä.

Miten siis voisin tsempata sitä? Tuntuu muutenkin, ettei mulla oo varaa sanoa mitään "kyllä se siitä" -kliseitä, enhän mä siellä joudu kärsimään. Enkä siis todellakaan halua vedota "tee se mun takia" -tyylisiin juttuihin, kiristykseen tai pakottamiseen, vaan lähinnä saada mun poikaystävän ymmärtään, miks intti kannattaa käydä loppuun ja sen, että kyllä se siellä kestää v*ttuilusta huolimatta. Kyseessä on siis erittäin hyväkuntonen kaveri, et ei oo siitäkään kiinni ettei kunto kestäis. Armeija ja turha käskytys ja huuto ei vaan oo yhtään "sen juttu". Joo, oon koittanut sanoo, et kyllä se hajottaa joka ikistä varsinkin alussa ja ettei se oo ainoo kelle kuittaillaan kaikesta, mut tuntuu kun seinille puhuis. Ja niin, ollaan siis eletty erittäin ihanassa ja toimivassa kaukosuhteessa puoltoista vuotta, jos se nyt jollain tapaa oleellinen fakta on tässä asiassa.