Salarakastunut esimieheeni jo kaksi vuotta!

Noniin, nyt tulee vähän tarinaa ja jos tarkotuksesi on esitellä sarkastisia kirjoitustaitojasi tai muuten vaan vittuille, niin voit lopettaa lukemisen tähän. Jos taas haluat esittää puolueettoman mielipiteesi asiaani, ole hyvä ja lue eteenpäin.

Eli. Nykyinen lähin esimieheni jäi opintovapaalle aloittaessani nykyisessä työpaikassani. Tuolloin hän oli kollegani. Pari vuotta sitten hän palasi opintovapaaltaan ja en tiedä mitä tuona aikana tapahtui, mutta hänestä oli tullut aivan järjettömän kuuma. Hän siirtyi työskentelemään esimiehenä ja on yksi lähimmistä esimiehistäni, joita on useita. Tiesin hänen olleen aikaisemmin varattu, joten vaikka hän kuumotti minua kovastikin, en toiminut asian suhteen mitenkään ja koitin parhaani mukaan salata ihastukseni.

Välillä emme nähneet viikkoihin, kun työvuorenme menovät täysin ristiin. Tapailin joitakin miehiä ja aikaa kului, mutta mistään ei kehittynyt mitään vakavampaa. Sitten sain tietää hänen eronneen jo jokun aika sitten. Välimme lämpenivät, mutta mitään fyysistä ei tapahtunut. Mietin jo tuolloin, miten tilanteessa tulisi toimia. Sitten loukkaannuin vakavasti ja jouduin pitkälle sairaslomalle. Olin poissa yli puoli vuotta. Kun palasin, tunteet olivat omalta puoleltani viilenneet hieman, hänestä en osaa sanoa. Tilanne lämpeni kuitenkin pian uudelleen ja lopulta hän pyysi minua ulos! Kävimme sovitusti ulkona ja toivoin, että hän olisi tehnyt jonkin aloitteen, mutta ei! Meillä oli mukavaa, juttelimme ja nauroimme paljon ja sovimme alustavasti uudesta tapaamisesta työn ulkopuolella. Tällöin oli kevät.

Loppukeväästä työvuorolistamme muuttuiivat yllättäen niin, että kun meidän oli tarkoitus työskennellä koko kesä yhdessä, niin tilanne kääntyi päälaelleen ja emme olleet muutamia satunnaisia päiviä lukuunottamatta töissä yhdessä lainkaan. Myöskään vapaat eivät juurikaan osuneet yksiin...

Juhannuksen jälkeen vapaata kuitenkin oli samaan aikaan ja sovimme treffit kotikaupunkiini. Asumme siis eri paikkakunnilla noin tunnin matkan päässä toisistamme. Hän perui nuo sovitut treffit päivää ennen tekstiviestillä. Olin pettynyt, mutta uskoin hänen selityksensä. Hieman myöhemmin sovimme toiset treffit, mutta nekin hän perui, ilman selitystä.

No, ajattelin, että juttu on siltä osin taputeltu valmiiksi. Olin toki pertynyt, mutta tulkitsin tämän niin, että hän ei ole minusta lainkaan kiinnostunut.

Kuulin myöhemmin kollegaltani, että hän oli kesällä tapaillut jotain "blondia", jonka kanssa olivat käyneet myös Tallinan-matkalla... Olin pettynyt ja loukkaantunut, mutta päätin, etten anna tämän vaikuttaa työtoveruuteemme ja yritän unohtaa koko asian.

Taas tuli jakso, jolloin olimme eri vuoroissa emmekä juurikaan tavanneet töissä. Myöhemmin syksylllä olemme kuitenkin taas olleet paljon kahdestaan töissä ja hän on selvästi yrittänyt lähestyä minua. Aluksi olin tilanteesta hämilläni ja kiusaantunut, koska olen itse tapaillut toista. Sittemmin kuitenkin vanhat tunteet ovat nousseet pintaan ja tapailu toiaen henkilön kanssa on loppunut. Esimieheni on sinkku ja minä myös. Ikäeroa meillä on 10 vuotta, hän on vanhempi. Olemme kuitenkin molemmat kypsiä aikuisia ja luulisin, että kumpikin tietää suunnilleen, mitä elämältään haluaa.

Nyt tilanne on edennyt siihen pisteeseen, että olemme sopineet alustavasti treffit parin viikon päähän.

Miten minun pitäisi toimia? Teenkö jonkunlaisen aloitteen? Voinko ottaa viime kesän tapahtumat suoraan puheeksi? Ja mitä ihmettä tämä mies soutaa ja huopaa? Onko ongelmana tuo esimiesasema vai minä?
2188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olipa mielenkiintoinen ja vaiheikas kertomus! Neuvoni on, että teet aloitteen, jos se ei tunnu sinusta ylipääsemättömän vastenmieliseltä. Voitte nyt aloittaa ikäänkuin puhtaalta pöydältä. Anna menneiden olla menneitä! Se, että välillänne on kaikki nämä vuodet säilynyt jonkinasteinen vetovoima, on paras todiste siitä, että suhteellanne on hyvät mahdollisuudet onnistua :) Älä kuitenkaan ota puheeksi viime kesän tapahtumia ainakaan heti. Korkeintaan sitten, kun suhteenne on päässyt hyvin käyntiin, voit varovasti tiedustella hänen mielipiteitään tapahtumista, ilman että kovistelet häntä tai moitit. Sillä tavalla kaikki sujuu ongelmitta :)

Äänestä
  • Katso nyt ensin toteutuvatko alustavat treffit,mitä sekin lie tarkoittaa,anna menneiden olla. Jos edellä mainitut evät taaskaan toteudu,anna todellakin olla! Sinua vedätetään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


salarakasrunut kirjoitti:

Noniin, nyt tulee vähän tarinaa ja jos tarkotuksesi on esitellä sarkastisia kirjoitustaitojasi tai muuten vaan vittuille, niin voit lopettaa lukemisen tähän. Jos taas haluat esittää puolueettoman mielipiteesi asiaani, ole hyvä ja lue eteenpäin.

Eli. Nykyinen lähin esimieheni jäi opintovapaalle aloittaessani nykyisessä työpaikassani. Tuolloin hän oli kollegani. Pari vuotta sitten hän palasi opintovapaaltaan ja en tiedä mitä tuona aikana tapahtui, mutta hänestä oli tullut aivan järjettömän kuuma. Hän siirtyi työskentelemään esimiehenä ja on yksi lähimmistä esimiehistäni, joita on useita. Tiesin hänen olleen aikaisemmin varattu, joten vaikka hän kuumotti minua kovastikin, en toiminut asian suhteen mitenkään ja koitin parhaani mukaan salata ihastukseni.

Välillä emme nähneet viikkoihin, kun työvuorenme menovät täysin ristiin. Tapailin joitakin miehiä ja aikaa kului, mutta mistään ei kehittynyt mitään vakavampaa. Sitten sain tietää hänen eronneen jo jokun aika sitten. Välimme lämpenivät, mutta mitään fyysistä ei tapahtunut. Mietin jo tuolloin, miten tilanteessa tulisi toimia. Sitten loukkaannuin vakavasti ja jouduin pitkälle sairaslomalle. Olin poissa yli puoli vuotta. Kun palasin, tunteet olivat omalta puoleltani viilenneet hieman, hänestä en osaa sanoa. Tilanne lämpeni kuitenkin pian uudelleen ja lopulta hän pyysi minua ulos! Kävimme sovitusti ulkona ja toivoin, että hän olisi tehnyt jonkin aloitteen, mutta ei! Meillä oli mukavaa, juttelimme ja nauroimme paljon ja sovimme alustavasti uudesta tapaamisesta työn ulkopuolella. Tällöin oli kevät.

Loppukeväästä työvuorolistamme muuttuiivat yllättäen niin, että kun meidän oli tarkoitus työskennellä koko kesä yhdessä, niin tilanne kääntyi päälaelleen ja emme olleet muutamia satunnaisia päiviä lukuunottamatta töissä yhdessä lainkaan. Myöskään vapaat eivät juurikaan osuneet yksiin...

Juhannuksen jälkeen vapaata kuitenkin oli samaan aikaan ja sovimme treffit kotikaupunkiini. Asumme siis eri paikkakunnilla noin tunnin matkan päässä toisistamme. Hän perui nuo sovitut treffit päivää ennen tekstiviestillä. Olin pettynyt, mutta uskoin hänen selityksensä. Hieman myöhemmin sovimme toiset treffit, mutta nekin hän perui, ilman selitystä.

No, ajattelin, että juttu on siltä osin taputeltu valmiiksi. Olin toki pertynyt, mutta tulkitsin tämän niin, että hän ei ole minusta lainkaan kiinnostunut.

Kuulin myöhemmin kollegaltani, että hän oli kesällä tapaillut jotain "blondia", jonka kanssa olivat käyneet myös Tallinan-matkalla... Olin pettynyt ja loukkaantunut, mutta päätin, etten anna tämän vaikuttaa työtoveruuteemme ja yritän unohtaa koko asian.

Taas tuli jakso, jolloin olimme eri vuoroissa emmekä juurikaan tavanneet töissä. Myöhemmin syksylllä olemme kuitenkin taas olleet paljon kahdestaan töissä ja hän on selvästi yrittänyt lähestyä minua. Aluksi olin tilanteesta hämilläni ja kiusaantunut, koska olen itse tapaillut toista. Sittemmin kuitenkin vanhat tunteet ovat nousseet pintaan ja tapailu toiaen henkilön kanssa on loppunut. Esimieheni on sinkku ja minä myös. Ikäeroa meillä on 10 vuotta, hän on vanhempi. Olemme kuitenkin molemmat kypsiä aikuisia ja luulisin, että kumpikin tietää suunnilleen, mitä elämältään haluaa.

Nyt tilanne on edennyt siihen pisteeseen, että olemme sopineet alustavasti treffit parin viikon päähän.

Miten minun pitäisi toimia? Teenkö jonkunlaisen aloitteen? Voinko ottaa viime kesän tapahtumat suoraan puheeksi? Ja mitä ihmettä tämä mies soutaa ja huopaa? Onko ongelmana tuo esimiesasema vai minä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu