Isosisko, pikkuveli, "pseudokaksonen"?

Sanotaan että isosisko/isoveli on hyvin itsenäinen ja luottaa omiin kykyihinsä. Isosisko tietää kaiken, osaa kaiken. Hänhän on nähnyt kuinka äiti ja isä kasvattavat pienempiä sisaruksia ja hän tietää tarkalleen kuinka menetellä kun on oikaistava pienempiä :-)

Suurissa perheissä saattaa myös olla ns "pseudokaksosia", sellaisia sisaruksia joitten syntymän välillä on korkeintaan 18 kuukautta.
Äidillä ei useinkaan ole aikaa molemmille riittävästi ja he joutuvat kilpailemaan vanhempiensa huomiosta.

Sitten saattaa olla pikkuveli tai pikkusisko, "pahnan pohjimmainen", joka saa kaiken huomion osakseen, varsinkin jos ikäero seuraavaan on suuri.

Mielenkiintoinen teoria on myös se että isosisko tai isoveli menee myöhemmin elämässään naimisiin pikkusiskon tai pikkuveljen kanssa.
Numerojärjestys perheessä vaikuttaa elämäämme enemmän kuin uskomme, kuuluimmepa suurperheeseen tai jos olemme ainoita lapsia.
Tanskalainen psykiatri Oluf Martensen-Larsen on tehnyt laajan tutkimuksen perheitten koostumuksesta ja auttaa osaltaan ymmärtämään miksi olemme sellaisia kuin olemme.

Itse olen tämän päivän mittojen mukaan suurperheestä.
Äiti synnytti 4 lasta viiden vuoden sisällä, rauhan vuosina syntyi vielä "pahnan pohjimmainen".
Oli aika riemastuttavaa lukea Martensenin kuvaukset näistä numerojärjestyksistä, ikäeroista, poika/tyttö-järjestyksestä, naimisiinmeno jne.

Oletteko pikkusiskoja/veljiä vai isosiskoja/veljiä? Oletteko valinneet puolison em. teorian mukaan?

4

3089

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maalaismies*

      Joo, minä olen nuorin, vaimoni sisarusparvensa vanhin. Jaha, joo, täytyypä miettiä erinäisiä asioita. Milenkiintoista!

      • Millä tavalla tämä teoria on mielenkiintoista omalla kohdallasi? Vai onko tuo isosisko-teesi se joka alkaa pikkuhiljaa valjeta? ;-D


      • Maalaismies*
        MdK-MdK kirjoitti:

        Millä tavalla tämä teoria on mielenkiintoista omalla kohdallasi? Vai onko tuo isosisko-teesi se joka alkaa pikkuhiljaa valjeta? ;-D

        Sekoitit pääni tuolla teorialla. Meitä oli kolme veljestä, minä huomattavasti nuorin. Kaipasin aina siskoa. Äitini piti minua aika vaikeana tapauksena. (miksiköhän?)

        Vaimoni on isättömän perheen vanhin, voimanainen, joka otti ison vastuun pienestä pitäen. Hänestä tuli suuri ymmärtäjä ja kaiken sietäjä (minunkin).

        Avauksesi käynnisti aivoriihen mielessäni. En osaa tässä vaiheessa sanoa enempää.


    • ellumari

      Minä en noista aviomiehistä omalla kohdallani oikein pysty sanomaan muuta kuin, että ehdokkaana oli kerran mamma kullan ainokainen ja sen huomasi.

      Minulla on kaksi vuotta nuorempi sisar(kuukautta vajaa kaksi vuotta)ja vaikka ikäeromme oli niinkin pieni, emme leikkineet lapsina paljonkaan yhdessä, sillä niin eri luonteisia olimme.
      Jos minä en lapsena urheillut, niin luin(ei läksyjä)sisko oli tunnollinen kouluasioissa ja teki taloustöitä äidin apuna. Tekee taloustöitä edelleenkin.
      Olemme säännöllisesti yhteydessä, mutta emme kovin hyvin ymmärrä toisiamme läheskään kaikissa asioissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      2937
    2. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      60
      2809
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2313
    4. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      25
      1773
    5. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1679
    6. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1556
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1556
    8. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      36
      1226
    9. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      77
      1225
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      79
      1050
    Aihe