Olen naimisissa toiseksi parhaan naisen kanssa ja se on jo 10v. kaduttanut miksi en rohjennut sitä parasta kosia.Kyllä se mielessä päivittäin pyörii,mutta mitä ihminen tunteilleen voi.Onko muilla vastaavaa?
Naimisissa
Mies 40v.
7195
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mistä sinä voit tietää, että se toinen nainen olisi ollut pitkässä juoksussa nykyistä valintaasi parempi?
Vaikuttaa siltä, että sinulla on vain taipumusta siihen, ettet osaa olla onnellinen siitä mitä sinulla on. Luomalla mielikuvan jostakin "paremmasta" saat uskoteltua itsellesi ikuisen kierteen lievään tyytymättömyyteen, vaikka todellisuudessa elämäsi on paremmin kuin hyvin mallillaan.
Se nainen jota kuvittelet "parhaaksi" ei välttämättä jakaisi kanssasi niitä arjen hetkiä vuodesta toiseen yhtä sopivasti kuin vaimosi. Hän ei ehkä jaksaisi vitsejäsi päivästä toiseen, ei ehkä sitoutuisi olemaan aina uskollinen, ei ehkä tukisi samalla tavalla lasten kasvatuksessa, saattaisi suuttua asioista joista sinun mielestä ei pidä suuttua, ei ehkä olisi seksuaalisesti vuosien ajan kanssasi samoilla linjoilla... Jne. Mitäs jos siis sinun nykyinen vaimo onkin se paras mahdollinen, mutta sinä pöljä et arvosta häntä niin paljoa, koska mietit jotain mitä ei todellisuudessa ole edes olemassa?
Ja ei, ei ole vastaavaa minulla. Osaan erottaa haaveet ja todellisuuden toisistaan, ja arvostan aitoja kokemuksia, oikeita vuosia ja faktatietoja.
Miksi ihmeessä noin. Tee kuten minäkin tein. Eroa siitä ja nai se paras. Ei se ruikuttamalla parane reppana.
Ehkä ongelma onkin siinä, ettei hän saanut silloin aikanaan sitä parasta naista koska nainen ei huolinut häntä.... Ja tuskin huolisi nytkään.
Pohdin tätä klassista "ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella" -probleemaa aina välistä. Sitten muistan, että olen laittanut paljon vaivaa, aikaa ja tunteita tähän nykyiseen parisuhteeseen. Tuntuisi hirveän suurelta hukalta, jos sitä täytyisi yhtäkkiä heittää kaikki tuo nähty vaiva ja työ yli laidan, ja aloittaa tyhjältä pöydältä. Sitten on se tosiasia, etten ole maailman helpoin ihminen. Olen ihan tyytyväinen, että kelpaan tuolle nykyiselle vuodesta toiseen.
Olen samaa mieltä tuosta, että joka miehen ja naisen kannattaa miettiä sitä, että suhteen onnistumisen edellytys ei ole vain se, että löytää oikean kumppanin, vaan pitää myös itse olla se oikea kumppani.
Minun vaimo on hieman epävarma ja yliherkkä. Stressaantuukin ja liikuttuu ehkä liikaa. Muuten aivan älyttömän hurmaava, seksikäs älykäs, hyvä äiti ja huolehtiva puoliso. Onko ihan paras mahdollinen? No on. Ja miksikö?
No siksi että minä olen körmy. En juuri kehtaa tunteista lätistä ja vitsinikin ovat varsin mustia. Mutta siitä huolimatta vuodesta toiseen naiseni hyväksyy minut juuri näin. Hän näkee että osoitan rakkautta teoilla, eikä vaadi muuta kohtuuttomasti. Ei yritä muuttaa minua eri ihmiseksi. Pitää minua siis itselleen oikeana, kaikesta huolimatta. Ei kaikki muut pitäisi.
Toisekseen se että löytää sen oikean, niin vaatii sitä että päättää niin! Aina voi olla hakemassa jotain uutta, jotain parempaa, jotain nätimpää, jotain nuorempaa, jotain rikkaampaa... Joka käänteessä voi keksiä syyn sille, miksi joku muu jossain tietyssä hetkessä voisi olla parempi. Mikään suhde ei koskaan olisi se täydellinen kaikissa elämän käänteissä. Eli riittää kun päättää, että tämä on nyt se, jonka olen valinnut. Tälle annan kaiken sitoutumiseni, rakkauteni ja ihailuni. Ja toivon että hän tekee samoin. Älytöntä haaskausta todellakin olisi heittää sellainen sitoutuminen hukkaan jonkun haihattelun vuoksi. Kukaan ei voi olla yhtäkkiä parempi, kuin se jonka kanssa on onnea yhdessä useita vuosia rakentanut. (Eri asia sitten ne tarinat, jossa sitä onnea ei ole yhtään vaalittu, vaan on mennyt vuosia päin seiniä.)
Koskettava kirjoitus. Kiitos.
Ymmärrän hyvin, mutta ihan vastaavaa ei ole ollut, että naimisiin asti olisin päätynyt ns. väärän kanssa, sillä päätin ottaa sen mielestäni parhaan, mentiin naimisiin, rakennettiin kotia, lapsia syntyi.. ja miten kävi.. mies olikin luonteeltaan täysin vinksahtanut ja 20 vuoden perhe-helvetin jälkeen piti paeta lasten kanssa hullun miehen kynsistä.
Vaikka alussa joku tuntuu siltä oikealta, voi karu totuus paljastua, kun eletään elämää yhdessä pidemmälle.
Taakse päin katsottuna en kyllä ottaisi enää niitä toiseksi, kolmanneksi, neljänneksi jne. parhaitakaan, en enää usko, että mitään minulle sopivaa kumppania on olemassakaan.