Kirkkovaltuutetun kirjoitus on tuo. Ja sen huomaa:
"Jos itse olisin kaikkia kirkon raamatun oppeja vastaan, maksaisin silti kirkollisveron, koska tiedän kirkon perinteikkään, hyvin organisoidun VAPAAEHTOISTYÖN olevan halvempi ja tehokkaampi tapa tehdä ennaltaehkäisevää sosiaali- ja terveystyötä, kuin kuntien, kaupunkien ja valtion oma toiminta.
Ja mihinkäs se heveleti kirkollisverosi sitten hukkaantuu, kun se kirkon hyvä teetetään vapaaehtoisilla? Siihen helkutin hyvin organisoituun massiiviseen byrokratiaan ja kallisti ylläpidettävään kiinteitökantaan, (varsinkin kirkot ovat sellaisia, mm. energiasyöppöjä. Kirkko tekee hyvää variksille ja naakoillekinkin - pääsevät lämmittelemään kirkkojen hukkalämmössä).
Ja edelleen:
"LIsäksi evlut. kirkolla on ollut iso merkitys kun 1800--1900-luvuilla rakennettii suomalaista hyvinvointivaltiota. Se toi mukanaan yhteisöllisyyden, välittämisen ja ihmisarvon kunnioittamisen."
Koskivatkohan nuo kaikkia vai vain kristittyjä omassa keskuudessaan? Kaikki vasmasti kutsuttiin mukaan ja varmaan kovempiakin keinoja käytettiin. Ja jos siitä huolimati ei alkanut kristityksi, niin eipä taidettu sellaisia kovin kristillisissä piireissä arvostaa ja heistä välittää.
0Äänestä
ghgd
Laput silmillä kun kulkee, niin tuollaista tulee ulos suusta.
0Äänestä
K. Ristitty

Uskon kauneus
"LIsäksi evlut. kirkolla on ollut iso merkitys kun 1800--1900-luvuilla rakennettii suomalaista hyvinvointivaltiota. Se toi mukanaan yhteisöllisyyden"
Eli kun KAIKKIEN OLI PAKKO KUULUA KIRKKOON ANKARAN RANGAISTUKSEN UHALLA, eikä mitään uskonnonvapautta ollut olemassa edes teoriassa, niin uskiksen mielestä tämä toi mukanaan "kivan yhteisöllisyyden" ja "ihmisarvon kunnioittamisen".
Jepjep, tosi kivan. Mitä ihmeen ihmisarvon kunnioittamista oli verisessä pakkouskonnossa kaikille? Uskiksilla on niin kivoja näkemyksiä siitä mitä on yhteisöllisyys ja miten sellainen saavutetaan. Aika lailla samoilla periaatteilla Isiksen soturit luovat parhaillaan "kivaa yhteisöllisyyttä" hallitsemillaan alueilla ja yhtä hienoa on ihmisarvojen kunnioittaminen sielläkin.
Kristinuskon ja kirkon näkemystä ihmisarvon kunnioittamisesta ei kuvaa mikään sen paremmin kuin jalkapuut, jotka olivat vielä 1800-luvulla pakolliset joka ikisen kirkon pihalla ja myöskin koko ajan erittäin ahkerassa käytössä.
0Äänestä
Aada@
K. Ristitty kirjoitti:

K.Ristitty
"Jos Jumalan sana ja Pyhä Henki ei saa tehdä ihmisessä työtään, kristityksi ei voi tulla omin avuin jotenkin "alkamalla", tai ryhtymällä."
Minussa nämä mainitsemasi asiat ovat saaneet tehdä työtään koko elämäni ajan ja olen päätynyt tiedon lisääntymisen ja pitkän harkinnan jälkeen agnostiseksi ateistiksi. Olen kiitollinen monesta asiasta, mitä kristillisestä perinteestä olen oppinut ja saanut. Kuitenkaan en voi ummistaa silmiäni niiltä epäkohdilta, joille kristittyjen enemmistö antaa hiljaisen hyväksyntänsä. Hengellinen väkivalta on todellisuutta fanaatikko kristittyjen keskuudessa, eikä siitä voi vaieta kuten luterilaisuudessa on tapana. Minä olen vapaaehtoisesti toiminut suuren osan elämästäni kristittynä ja jatkossa toimin uskonnollisesti sitoutumattomassa toiminnassa pitkälle samoin periaattein kuin tähänkin asti. Uskonnollisesti sitoutumattomassa vapaaehtoistoiminnassa tarjouduttiin heti korvaamaan matkakuluja, jota ei ole koskaan ev.lut seurakunnan toiminnassa tapahtunut. Kyllä itseänikin ihmetyttää noin 26 vuotta kirkollisveroja maksaneena, etteikö vapaaehtoisryhmän vetäjälle kyetä edes pientä matkakorvausta kirkon toiminnassa maksamaan. Mutta koska en enää kuulu kirkkoon, niin eipä tuo itseäni pahemmin häiritsekään, käytän rahani parempiin kohteisiin jatkossa.
0Äänestä
tarkistan vain
K. Ristitty kirjoitti:
Koskivatkohan nuo kaikkia vai vain kristittyjä omassa keskuudessaan? Kaikki vasmasti kutsuttiin mukaan ja varmaan kovempiakin keinoja käytettiin. Ja jos siitä huolimati ei alkanut kristityksi, niin eipä taidettu sellaisia kovin kristillisissä piireissä arvostaa ja heistä välittää.
"- ei kristityksi voikaan alkaa, se on mahdotonta. Jos Jumalan Sana ja Pyhä Henki ei saa tehdä ihmisessä työtään, kristityksi ei voi tulla omin avuin jotenkin "alkamalla", tai ryhtymällä. Kristityksi tullaan hengen uudistuksen kautta. Ei silleen, että minäpä alan nyt krisityksi ja liityn kirkkoon, tms. Siis: Omin avuin, yrityksin ei tulla kristityksi."
Eli ymmärsinkö oikein: kuka tahansa voi keskellä kirkasta päivää muuttua uskovaiseksi kuin salaman iskusta. Eikä todennäköisyys tälle ole sen suurempi esimerkiksi ateistien kuin uskovissa piireissä ikänsä pyörineiden keskuudessa?
0Äänestä
erotkaa loputkin
Joskus olen pari kertaa kirkossa käynyt ja hyi hel-vetti millaista porukkaa siellä olikaan. Ei ole yhtään ikävä mokomaa paikkaa. En ikimaailmassa anna lotin lotia sellaisen instituution tukemiseen.
0Äänestä
....
''Joulukuun 2014 eropiikin johdosta kirkko irtisanoo tai lakkauttaa 130 työpaikkaa. Nämä työntekijät ovat lapsi-, perhe-, vanhus- ja avustustyöntekijöitä; joukossa on myös päihde- tai mielenterveystyöntekijöitä''
Miksiköhän kirkko aloittaa menojen karsimisen eniten apua tarvitsevien osastolta. Ehkä siksi, että eroajien omatunto alkaisi soimaamaan?
''tiedän kirkon perinteikkään, hyvin organisoidun vapaaehtoistyön olevan halvempi ja tehokkaampi tapa tehdä ennaltaehkäisevää sosiaali- ja terveystyötä kuin kuntien, kaupunkien ja valtion oma toiminta.''
Kysyn kun en tiedä. Viikonloppuisin järjestetään Jumalanpalvonta menoja kirkossa kuin kirkossa. Onko siellä niin paljon sanan kuulijaa että sisäänpääsyn varmistamiseksi tarvitaan jonotusnumerot?
Tarvitaanko korkeakoulutettuja pappeja ja piispoja sitä määrä mitä heitä nyt on - luulisin että vähennystarve voisi lähteä ns. turhasta joukosta.
Kun yrityksissä ryhdytään YT-neuvotteluihin niin ensimmäiseksi pienipalkkaiset siistijät saavat kenkää tai ohjataan heidät perustamaan oma yritys.
Eikö pappikin voisi perustaa oman yrityksen olkoon nimiehdotus vaikka T:mi Pappilan Hätävara.
miksi eivät kirkon toiminnassa kauan olleet hurskaat maallikkosaarnaajat voisi toimia saarnamiehinä ja naisina?
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kirkkovaltuutetun kirjoitus on tuo. Ja sen huomaa:
"Jos itse olisin kaikkia kirkon raamatun oppeja vastaan, maksaisin silti kirkollisveron, koska tiedän kirkon perinteikkään, hyvin organisoidun VAPAAEHTOISTYÖN olevan halvempi ja tehokkaampi tapa tehdä ennaltaehkäisevää sosiaali- ja terveystyötä, kuin kuntien, kaupunkien ja valtion oma toiminta.
Ja mihinkäs se heveleti kirkollisverosi sitten hukkaantuu, kun se kirkon hyvä teetetään vapaaehtoisilla? Siihen helkutin hyvin organisoituun massiiviseen byrokratiaan ja kallisti ylläpidettävään kiinteitökantaan, (varsinkin kirkot ovat sellaisia, mm. energiasyöppöjä. Kirkko tekee hyvää variksille ja naakoillekinkin - pääsevät lämmittelemään kirkkojen hukkalämmössä).
Ja edelleen:
"LIsäksi evlut. kirkolla on ollut iso merkitys kun 1800--1900-luvuilla rakennettii suomalaista hyvinvointivaltiota. Se toi mukanaan yhteisöllisyyden, välittämisen ja ihmisarvon kunnioittamisen."
Koskivatkohan nuo kaikkia vai vain kristittyjä omassa keskuudessaan? Kaikki vasmasti kutsuttiin mukaan ja varmaan kovempiakin keinoja käytettiin. Ja jos siitä huolimati ei alkanut kristityksi, niin eipä taidettu sellaisia kovin kristillisissä piireissä arvostaa ja heistä välittää.
Laput silmillä kun kulkee, niin tuollaista tulee ulos suusta.
Koskivatkohan nuo kaikkia vai vain kristittyjä omassa keskuudessaan? Kaikki vasmasti kutsuttiin mukaan ja varmaan kovempiakin keinoja käytettiin. Ja jos siitä huolimati ei alkanut kristityksi, niin eipä taidettu sellaisia kovin kristillisissä piireissä arvostaa ja heistä välittää.
"LIsäksi evlut. kirkolla on ollut iso merkitys kun 1800--1900-luvuilla rakennettii suomalaista hyvinvointivaltiota. Se toi mukanaan yhteisöllisyyden"
Eli kun KAIKKIEN OLI PAKKO KUULUA KIRKKOON ANKARAN RANGAISTUKSEN UHALLA, eikä mitään uskonnonvapautta ollut olemassa edes teoriassa, niin uskiksen mielestä tämä toi mukanaan "kivan yhteisöllisyyden" ja "ihmisarvon kunnioittamisen".
Jepjep, tosi kivan. Mitä ihmeen ihmisarvon kunnioittamista oli verisessä pakkouskonnossa kaikille? Uskiksilla on niin kivoja näkemyksiä siitä mitä on yhteisöllisyys ja miten sellainen saavutetaan. Aika lailla samoilla periaatteilla Isiksen soturit luovat parhaillaan "kivaa yhteisöllisyyttä" hallitsemillaan alueilla ja yhtä hienoa on ihmisarvojen kunnioittaminen sielläkin.
Kristinuskon ja kirkon näkemystä ihmisarvon kunnioittamisesta ei kuvaa mikään sen paremmin kuin jalkapuut, jotka olivat vielä 1800-luvulla pakolliset joka ikisen kirkon pihalla ja myöskin koko ajan erittäin ahkerassa käytössä.
K.Ristitty
"Jos Jumalan sana ja Pyhä Henki ei saa tehdä ihmisessä työtään, kristityksi ei voi tulla omin avuin jotenkin "alkamalla", tai ryhtymällä."
Minussa nämä mainitsemasi asiat ovat saaneet tehdä työtään koko elämäni ajan ja olen päätynyt tiedon lisääntymisen ja pitkän harkinnan jälkeen agnostiseksi ateistiksi.
Olen kiitollinen monesta asiasta, mitä kristillisestä perinteestä olen oppinut ja saanut. Kuitenkaan en voi ummistaa silmiäni niiltä epäkohdilta, joille kristittyjen enemmistö antaa hiljaisen hyväksyntänsä.
Hengellinen väkivalta on todellisuutta fanaatikko kristittyjen keskuudessa, eikä siitä voi vaieta kuten luterilaisuudessa on tapana.
Minä olen vapaaehtoisesti toiminut suuren osan elämästäni kristittynä ja jatkossa toimin uskonnollisesti sitoutumattomassa toiminnassa pitkälle samoin periaattein kuin tähänkin asti.
Uskonnollisesti sitoutumattomassa vapaaehtoistoiminnassa tarjouduttiin heti korvaamaan matkakuluja, jota ei ole koskaan ev.lut seurakunnan toiminnassa tapahtunut. Kyllä itseänikin ihmetyttää noin 26 vuotta kirkollisveroja maksaneena, etteikö vapaaehtoisryhmän vetäjälle kyetä edes pientä matkakorvausta kirkon toiminnassa maksamaan.
Mutta koska en enää kuulu kirkkoon, niin eipä tuo itseäni pahemmin häiritsekään, käytän rahani parempiin kohteisiin jatkossa.
"- ei kristityksi voikaan alkaa, se on mahdotonta.
Jos Jumalan Sana ja Pyhä Henki ei saa tehdä ihmisessä työtään, kristityksi ei voi tulla omin avuin jotenkin "alkamalla", tai ryhtymällä.
Kristityksi tullaan hengen uudistuksen kautta. Ei silleen, että minäpä alan nyt krisityksi ja liityn kirkkoon, tms.
Siis: Omin avuin, yrityksin ei tulla kristityksi."
Eli ymmärsinkö oikein: kuka tahansa voi keskellä kirkasta päivää muuttua uskovaiseksi kuin salaman iskusta. Eikä todennäköisyys tälle ole sen suurempi esimerkiksi ateistien kuin uskovissa piireissä ikänsä pyörineiden keskuudessa?
Joskus olen pari kertaa kirkossa käynyt ja hyi hel-vetti millaista porukkaa siellä olikaan. Ei ole yhtään ikävä mokomaa paikkaa. En ikimaailmassa anna lotin lotia sellaisen instituution tukemiseen.
''Joulukuun 2014 eropiikin johdosta kirkko irtisanoo tai lakkauttaa 130 työpaikkaa. Nämä työntekijät ovat lapsi-, perhe-, vanhus- ja avustustyöntekijöitä; joukossa on myös päihde- tai mielenterveystyöntekijöitä''
Miksiköhän kirkko aloittaa menojen karsimisen eniten apua tarvitsevien osastolta. Ehkä siksi, että eroajien omatunto alkaisi soimaamaan?
''tiedän kirkon perinteikkään, hyvin organisoidun vapaaehtoistyön olevan halvempi ja tehokkaampi tapa tehdä ennaltaehkäisevää sosiaali- ja terveystyötä kuin kuntien, kaupunkien ja valtion oma toiminta.''
Onkohan tuo nyt ihan totta.