Kolmannella iskulla vasta irtosi pää. Video kiertää netissä.
Suomen media ei ole pukahtanutkaan, mitä nyt radiossa joku mainitsi. Ettei neemujen maine heikentyisi entisestään, ja niitä saataisiin haalittua yhä enemmän.
Suomen media ei ole pukahtanutkaan, mitä nyt radiossa joku mainitsi. Ettei neemujen maine heikentyisi entisestään, ja niitä saataisiin haalittua yhä enemmän.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Miks ihmeessä Suomen valtion tai median pitäis olla kiinnostunut siitä, miten joku muu valtio asioitaan hoitaa???
Eihän nekään vaahtoa suomalaisten kännirikoksista ja raiskauksista ja rattijuopumuksista ja mustasukkaisuusmurhista..
Ei vaahtoa suomalaisten kännäämisestä, vaan lyövät kyselemättä kirveellä pään poikki.
Esim. Espoossa oli jo muutama vuosi sitten raiskaajista 70% ulkomaan kansalaisia. Lopuista iso osa jostain syystä kansalaisuuden saaneita, sekä niiden täällä syntyneitä jälkeläisiä (joille jostain syystä kansalaisuus...)
Kovasti tuntuu media Suomessa olevan kiinnostunut vaikkapa siitä, että rikollinen neemu ammutaan jenkkipoliisin toimesta kun hän yrittää käydä kimppuun ja ottaa poliisin aseen.
Tai siitä, kun jenkeillä on häkitettynä neemuterroristeja.
Punikeilla on kaksoismoraali, eli saudien pään irrottelu on rauhanteloitusta (raajojen amputoinnit taas rauhanamputointeja). Jenkkien teloittamat murhaajat taas vihateloitusta.
Känni on rikos! Haram!
Suomessa sentään aito suomalainen saa tuomion jokaisessa
oikeusasteessa jos julkisuudessa epäilee islamin ja pedofilian
yhteyttä lainaten koraanin kertomuksia.
Ei voi kun hattua nostaa Saudien oikeuslaitokselle. Tuomiot ovat kohdillaan ja rikollisuus on siksi vähäistä.
Vai vähäistä... Kaikki mitä tehdään pimeässä tai verhot kiinni, sitä allah ei näe.
Ei allah näe alikulkusilta olut tai pimeä syö ramadan.
Allah ei näe myöskään kaisaniemen puiston pensaisiin, eikä liisankadun porttikongeihin.
Voi miten nopea tapa noudattaa kaikkia ihmisoikeuksia Pitäisikö lammasta teurastaa tuolla tavalla ja laittaa isis laulua taustalle ja Allah Akbar huudot raikuisivat
Luotettavalta taholta kuulin että Saudi-Arabiassa ei ole enään vapaaehtoisia kaulankatkojia. Tuota ammattia hoiti yli 30 vuotta mies nimeltä al-adil. Hän koulutti siihen omaa poikaansa mutta poika ei sitten suostunutkaan ammatin harjoittamiseen vaan luki insinööriksi. Nyt mestaaja arvotaan ja se on tehtävä kenen kohdalle se huki osuu. Mestaus suoritetaan nykyisin useimmiten niskalaukauksella, sitä he pystyvät paremmin kestämään.
al-adil sensijaan nautti suuresti ammatistaan ja oli kuulemma pettynyt jos joku sai pitkän vankeuden eikä kuolemantuomiota.
saa olla iso luoti, jos sillä voi mestata eli katkaista kaulan.
vai ammutaanko sarjatulella?
Kummasti sieltä edelleen tuoreita videoita tulee missä sapeli heilahtaa! Ja hirttoköysi laulaa, kivityksiäkin edelleen tapahtuu.
tyyppi jota muistaakseni Hesari kerran oli haastatellut ja se kaippari kertoi tekevänsä jumalalle työtä.
Kyllä saudit mestaavat edelleen.
Mestaukset ovat joka viikkoisia spektaakkeleita, irvokkaita sellaisia.
Mestauksesta tulee aina sotkua kaupungin kadulle, joten joka kerta on jou pesuainefirma sponssaamassa siivoojat ja aineet. Siis ennen mestausta kovaäänisistä jollotetaan pesuainemainosta, että mikä saippuatehdas pistää tämän kerran putsaukset..
Ja sitten teloitettav tuodaan paikalle kuin eläin, ja siihen vaan (yleensä risteykseen) polvilleen. Yleisö katsoo sivummalta, kun pyövelin miekka heilahtaa.
Ja ei läheskään joka kerta mene ekalla lyönnillä poikki kaula.
Joo, ja sitten on kansanhuvina ja spektaakkelina vielä varkailta kädenkatkaisut. Ja jos on jotain poikkipuolista sanonut uskonnosta, niin saatetaan katkaista toiselta puolen käsi ja toiselta puolen jalka. Eli noudatetaan Muhammedin käskemää rangaistusta, mikä lukee Koraanissa.
Barbaareja he ovat.
Bestgore.com ja eikun haku päälle. Sieltä beheading tai throwt cut tms..hakekaa ja ihmetelkää muslimejen rauhanomaista elämää..myös los zetas on kiinnostava..todellinen kaulankatkoja kartelli mexicosta
Älkää oikeasti katsoko noita, ei sekään hyvää tee.
Itse katsoin yli kymmenen vuotta sitten ekan kerran, ja sitten oli pakko katsoa lisää ja lisää vaikka alussa oksetti...
Nyt olen totaalisen kylmä, nuo videot ovat enää lähinnä ihmisen anatomiaa minulle.
Ymmärrän hyvin miten tuo teurastusten katsominen lapsesta asti tuolla ählämimaissa sekoittaa nupit.
https://themuslimissue.wordpress.com/2013/05/04/the-punishment-for-reading-bible-in-saudi-arabia/comment-page-5/
Toi on niinku häiriintynyttä touhua. Kuin jotain muinaisia kidutuksia tai diktatuurin juttuja. Mutta tätä päivää ja maissa, joiden annetaan rauhassa harjoittaa noita raakuuksia.
Samaan aikaan, kun vasemmistolaiset ulvoo Israelin "pahuuksista", rodullistettuja kohtaavista mikroaggressioita tai naisten kokemista häirintätapauksista. Sitä kuvittelee, että maailma on rauhallinen paikka, missä ei tapahdu mitään sen pahempaa.
Mutta tuossa oli ristille ripustettuja ihmisiä ja katkottiin käsiä koneella. Tavatonta raakuutta, mutta me hyväksymme kaiken, koska se on heidän uskontonsa.
Mitenkä sanotaan, että pahuus ei voita siksi, että pahat tekevät pahaa, vaan siksi, että hyvät eivät tee mitään.
Yhtälailla nuo ovat ihmisiä ja heitä pitäisi puolustaa sadistisilta laeilta.
Kun arvostellaan Saudi-arabian mestauksia, raipparangaistuksia, kivittämisiä ym, niin he kehua retostelevat sillä että heidän maassaan ei sen ansiosta ole rikollisuutta juuri nimeksikään. No, se pitää siinä mielessä paikkansa että rikoksien tekijät on yleensä niitä muualta tulleita työläisiä jotka ei osaa pelätä tuomioita ja ottavat riskejä, tekevät ryöstöjä ym. Muihin maihin verrattuna he voivat tietysti retostella mutta on tuo ainakin näin länsimaisen kasvatuksen saaneelle melko raakaa peliä. Siellähän tuo on ihan normaalia. Siellä noudatetaan kansan tahtoa tässä asiassa ja se on melkein 100% sen puolesta että täytyy olla noita kovia rangaistuksia.
Sikäläisten inteligenssin taso on sellainen että ilman kovia rangaistuksia ei mene mikään perille.
Korkeammissa kulttureissa puhe riittää, mutta imbesillitasolle tarvitaan konkretian lisäksi visuaalista konkretiaa.
Vähän tekopyhää että Suomi arvostelee Saudi-arabian raipparangaistusta kun smaaan aikaan samaa islamilaista kulttuuria halutaan väkisin haalia tänne
Ei voi noukkia rusinoita pullasta, islam on hyväksyttävä joko kokonaan raipparangaistuksineen, teloituksineen, naisten silpomisineen etc. tai sitten ei ollenkaan
Mitä tarkoitat sillä että tänne halutaan VÄKISIN haalia. Ja minkälaista Islamilaista kulttuuria tarkoitat mitä tänne halutaan.
Islam on uskonto, ei kulttuuri. Islamiin kuuluu monia eri kulttuureja.
Kaikki Islam on samaa paskaa
Marakin oikein pyytää kahville kaikki kamelkuskit :)
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011090114308161_uu.shtml
Tuskin on ketään kahvittanut kotonaan!
Koskahan kamelikuski pyytää suomalaisen kahville kotiinsa?
Ei koskaan, sillä vääräuskoisella koiralla ei ole mitään asiaa oikeauskoisen kotiin! Se on HARAM!
Sitäpaitsi vääräuskoinen voi nähdä vilauksen vaimosta tai tyttärestä ilman burkhaa jos keittiön ovi on raollaan.
Oikeauskoinen voi kyllä kiksauttaa vääräuskoisen tytärtä kaisanieman puistossa mikäli tytär on pantavannäköinen. Se on HALAL
Islam ei oikeastaan ole uskonto vaan jonkun kauan sitten eläneen kauppiaan sairaita jorinoita, se on lähinnä poliitinen järjestelmä ihmisten alistamiseksi, pahempaa kuin keskiaika Euroopassa.
Kovin nuo kuitenkin allahia aina joikaavat avukseen
Islam on uskonto, niinkuin joku totesi edellä. Kulttuuri ja traditiot ovat toinen juttu. Islamin muotoja on erilaisia, koska muslimit edustavat erilaisia lähtökohtia, kulttuureita ja genetiikkaa. Mitä heikompiälyisiä musut ovat, sitä traditionaalisempaa ja barbaarisempaa "uskonnon" toteuttaminen on. Turkissa, missä väestö on tutkitusti älykkäämpää kuin esim. Saudeissa, islamilaisuus on maltillisempaa jne.
Samaa voi soveltaa mihin tahansa.
Suomessa, missä suuri osa väestöstä on kehitysmaalaistaustaista itäismongoloidia, demokratian toteuttaminen on huomattavasti alkeellisempaa kuin todellisessa suorademokraattisessa Sveitsissä. Jne.
"Rokote-aktivistit saudeihin tuomiolle"!!!