Hyvät naiset ja herrat! Olen aikuinen mies, enkä
pidä lapsista! (Tämä EI siis ole mikään pedo-juttu) Tuntuu vaan usein siltä, että tämä tekee minusta
"hirviön", on tuomittavaa kun ei siedä muksuja. Turha edes sanoa että oman lapsen tulo muuttaa asiaa, sellainen kun on jo, luonnollisesti jäi erossa äidille. En ryyppää, lyö naista tai käy vieraissa. Töissä taas kyllä. Ja pidän kovasti eläimistä. Tekeekö tämä siis minusta huonon ihmisen, kun en kestä lapsia ?
pidä lapsista! (Tämä EI siis ole mikään pedo-juttu) Tuntuu vaan usein siltä, että tämä tekee minusta
"hirviön", on tuomittavaa kun ei siedä muksuja. Turha edes sanoa että oman lapsen tulo muuttaa asiaa, sellainen kun on jo, luonnollisesti jäi erossa äidille. En ryyppää, lyö naista tai käy vieraissa. Töissä taas kyllä. Ja pidän kovasti eläimistä. Tekeekö tämä siis minusta huonon ihmisen, kun en kestä lapsia ?
Vastaukset 7
Vanhimmat
...siis ainakaan minun mielestäni!
Olen samanlainen, pidän siskoni lapsesta juuri niin kauan kuin ei ala rääkymään...tosin olen huomannut sen, että vauvaikäiset ottavat hermoon mutta heti kun lapsi oppii puhumaan, tilanne on jotenkin käsittämättömästi toinen! Enkä ole ainoa joka näin on todennut.
Mieheni olisi ehkä halunnut jossain vaiheessa lapsen - luuli että selviää kasvatuksesta vain leikkimällä lapsen kanssa - ja kun hänelle selvisi, että ehkä hänkin joutuu rauhoittelemaan rääkyvää lasta/vaihtamaan kakkavaipat, niin se into jäi siihen. Näillä näkymin me emme halua lapsia ja jos joskus haluammekin, hieman vanhemman lapsen adoptio olisi kaikkein paras ratkaisu tai ryhtyä sijaisvanhemmaksi.
Vaikka et lapsista pitäisikään, mutta kyllä nyt varmaan omaa lastasi rakastat ja hoidat? Jos sitä et tee, niin sitten en mie ainaskaan ymmärrä..?
hei Mellu,
ihmisiähän on moneen junaan! Itsekään en usko, että omaa vauvaa pystyisi kasvattamaan, ja uskon senkin ettet osaa kuvitella tätä, mutta näin se vain on!
Siskon lapsen hoito jäi siihen yhteen tynkäkertaan, kun oli pakko soittaa että tulkaa hakemaan pois, en kertakaikkiaan kestänyt enää. Tiedän oman kykenemättömyyteni tässä asiassa yhtä hyvin kuin sinä tiedät rakastavasi omaa lastasi.
Aika voi toki muuttaa minun mielipiteeni, mutta pitäisi senkin sitten kohta tapahtua...tuntuu kuitenkin vain, että olen menossa juuri siihen vastapäiseen suuntaan, mitä seurailen kaverien perhe-elämää. Tiedän, tiedän...se perhe-elämän hyvinvointi ON itsestä kiinni, mutta olen varmasti itsekäs kun haluan nukkua rauhassa yön ja viettää aikaa miehen kanssa kahdestaan.
Vielä hullummalta tässä tuntuu tuo sijaisvanhemmuushomma ja haluni siihen. Ne lapset harvemmin ovat enää vauvoja ;D ja ongelmanuoriso on lähellä sydäntä, itsekin olin aikamoinen kauhukakara teini-iässä.
Yllätyksekseni olen kuitenkin kuullut, että vauvaikäisten inhoaminen ei ole mitenkään harvinaista.
Niin, siskon lapsen isä ei ole yhtään kiinnostunut lapsesta. Lapsen isoisoäiti kyllä pitää tiiviisti yhteyttä, mutta isä ei ollenkaan. Että kyllä näitä riittää. Tietysti kun lapsi on "tehty" niin pitäisi ottaa vastuukin, vaikkei lapsista pitäisikään. Ikävä tilanne.
Hei jk! Ymmärrän kyllä sinua, ei kaikki halua lapsia tehdä ja se on aivan hyväksyttävää. Itselläni on ystävätär, joka ei halua tehdä lapsia koskaan. Syyksi hän on yksinkertaisesti sanonut, "tämä maailma on niin paha, että en halua lasteni kasvavan täällä ja siksi en heitä synnytäkään"
Mutta...se, että jos on jo lapsi, niin en ymmärrä isää enkä äitiä, jolla ei ole mitään tunteita lastansa kohtaan. Se on tosi julmaa sitä lasta kohtaan. Ei lapsi ole mikään nukke, että kun se menee rikki tai sillä on hankala leikkiä, niin hänet sysätään syrjään. Jos ei pysty ottamaan hänestä vastuuta, silloin on paras olla tekemättä lasta ollenkaan. Miltä meistä tuntuisi, jos meidän vanhemmat eivät välittäisi meistä ollenkaan? Millaiseksi vanhemmaksi tämä lapsi kasvaa, jos hän ei saa rakkautta ja hoivaa omilta vanhemmiltaan? Hänestä tulee aivan samanlainen kuin omista vanhemmistaan tai hän ei mahdollisesti tee koskaan omia lapsia...
Meillä kaikilla on oikeus antaa ja saada rakkautta ja hellyyttä, elää turvallista ja antoisaa elämää!
Kiitos ihan asiallisesta palautteesta. Itse asiassa täytyy lisätä sen verran, että silloin kun erosin oma
muksu oli "vaahtosammuttimen" kokoinen, nyt kun
hänestä on tullut teini, tullan kyllä juttuun.
Tässä välissä ei oman jälkikasvun kanssa ongelmaa
juuri ollut kun ei nähtykkään. Tiedäthän nk. "vaikea ero". Asia (ongelma) tulee esiin toisten lasten kanssa.
Onneksi siskon poika on tosi rakastettu...vaikka eihän se suku isää korvaa, mutta minkäs teet? Tämä lapsi oli vahinko, mutta äiti oli valmis, joten synnytti.
Lapsi ei minullakaan ole poissuljettu, en vain koe millään lailla välttämättömänä, että lapsi olisi biologisesti oma, vaan jopa enemmän haluaisin vaikkapa adoptoida. Johtunee kai tästä "vauvaneuroosistani" :o
Mukava kuulla, että pidätte yhteyttä toisiinne. Ehkä se siinä onkin syy siihen, että et halua tai siedä lapsia, kun et ole omaasi pystynyt hoitamaan vauvasta asti. Olenkohan oikeassa, vai?