Taustaa lyhyesti: Olen seurustellut mieheni kanssa pian 2 vuotta, kihloissa olemme olleet kohta vuoden. Lapsiakin saa jo tulla jos on tullakseen (2 keskenmenoa takana). Ongelma, hyvin suuri sellainen, on mieheni mahdollinen alkoholismi. Elämä on ihanaa ja rakkaus kukoistaa aina siihen asti, kun mies saa pullon käteensä ja mopo ns. karkaa käsistä. Viime viikonloppuna (viikko sitten) mies aloitti dokaamisen sunnuntaina, oli poissa kännäämässä koko päivän ja tuli illan suussa kotiin umpitunnelissa. Olemme puhuneet, että nämä sunnuntaikännit ovat joskus ihan ok, etenkin jos ei ole töitä seuraavana päivänä. Viime viikonloppu oli kuitenkin hieman yliammuttu tapaus, johon liittyi paljon muutakin.
Sovimme heti seuraavana päivänä, että tuleva viikonloppu (siis juuri päättynyt) on meidän kahden viikonloppu, emmekä siis mene baariin emmekä dokaa. Hänen kaverinsa tuli kuitenkin yökylään lauantaina ja asia oli mullekin ihan ok, tissuteltiin siinä päivän mittaan ja illalla baariin. Sunnuntaina mieheni lähti aamupäivästä veljensä kanssa käymään toisella paikkakunnalla ja vielä lähtiessä pyysin ja rukoilin, ettei sitten ota loiventavaa vaan todella on selvinpäin. Hänen tyttärensä (edellisestä liitosta) oli kaiken lisäksi tulossa yökylään, kuten tavallista. Mies vaan lähti niskojaan nakellen ulos ja toisteli "joo joo"-ta. Parin tunnin päästä kun soitin hänelle, huomasin heti äänestä että oli juonut. Onneksi raahautui kotiin jo iltakuuden aikaan, mutta ympäripäissään. En osaa sanoin kuvailla pettymystäni. Koko ihminen ja hänen läsnäolonsa lähinnä vain oksetti.
Meno ei ole tällaista ihan joka viikonloppu, mutta valehtelematta pari kertaa kuussa kuitenkin. Joskus olen hänen mukanaan, mutta useimmiten se olen MINÄ, joka istuu kotona odottamassa äijää kotiin ja joka ei tule, ennen kuin on riittävän kännissä uskaltaakseen tulla kotiin. Olen kokeillut kaikkea, olen ollut välinpitämätön ja vastaavasti olen yrittänyt olla ihan normaali ja iloinen itseni, kun on tullut kotiin. Toisinaan olen raivon vallassa, etenkin, jos kännäämiseen liittyy valehtelua ja kieroilua. Siitä ei kuitenkaan synny muuta kun kappaleiksi rikottu kämppä ja ehkä muutama mustelma painimatsin päätteeksi.
Mitä siis tehdä? Mies on maailman kultaisin ihminen kun on selvinpäin, mutta ryyppyputket pilaavat koko suhteen. En siedä sitä, että hän ensimmäisenä aamulla juo kaljan tai kaksi, jolloin mopo jo karkaa.
Erota en halua, koska rakastan miestäni yli kaiken. Tuntuu vain pelottavalta suunnitella perheenperustamista näin vastuuntunnottoman ihmisen kanssa. Mies ei muutenkaan tunnu ymmärtävän, että liika on liikaa. Joskus voi mennä ja voi ottaa parikin päivää, jos tilanne sallii. Mutta pelkästään toisen takia voisi joskus tajuta jättää jokin ryyppykeikka väliin.
Anteeksipyyntökään ei enää hyödytä mitään. Sain eilen tuhansia anteeksipyyntöjä, mutten osannut kommentoida takaisin mitään. Yritin sanoa, että on myöhästä rykiä kun paska on jo housussa... mutta yhtäkkiä olinkin idiootti ja tunteeton ääliö, kun en ottanut anteeksipyyntöä vastaan. Miehelle ei mene jakeluun, ettei pelkkä anteeksipyyntö enää riitä. Tätä touhua on katsottu ja anteeksiannettu miljoona kertaa. Eilinen pettymys oli ikäänkuin viimeinen niitti.
Tiedän, ettei ihmiset useinkaan muutu. Mutta mitä voin tehdä?? En halua lopettaa muuten niin upeaa suhdetta. Rakkauttakin riittää, mutta miehelläni vaan on välillä hyvin outo tapa osoittaa kallisarvoisuuteni. Kun puhe ei riitä, ovatko teot ainoa vaihtoehto? Mitä ihmettä voin tehdä??
Sovimme heti seuraavana päivänä, että tuleva viikonloppu (siis juuri päättynyt) on meidän kahden viikonloppu, emmekä siis mene baariin emmekä dokaa. Hänen kaverinsa tuli kuitenkin yökylään lauantaina ja asia oli mullekin ihan ok, tissuteltiin siinä päivän mittaan ja illalla baariin. Sunnuntaina mieheni lähti aamupäivästä veljensä kanssa käymään toisella paikkakunnalla ja vielä lähtiessä pyysin ja rukoilin, ettei sitten ota loiventavaa vaan todella on selvinpäin. Hänen tyttärensä (edellisestä liitosta) oli kaiken lisäksi tulossa yökylään, kuten tavallista. Mies vaan lähti niskojaan nakellen ulos ja toisteli "joo joo"-ta. Parin tunnin päästä kun soitin hänelle, huomasin heti äänestä että oli juonut. Onneksi raahautui kotiin jo iltakuuden aikaan, mutta ympäripäissään. En osaa sanoin kuvailla pettymystäni. Koko ihminen ja hänen läsnäolonsa lähinnä vain oksetti.
Meno ei ole tällaista ihan joka viikonloppu, mutta valehtelematta pari kertaa kuussa kuitenkin. Joskus olen hänen mukanaan, mutta useimmiten se olen MINÄ, joka istuu kotona odottamassa äijää kotiin ja joka ei tule, ennen kuin on riittävän kännissä uskaltaakseen tulla kotiin. Olen kokeillut kaikkea, olen ollut välinpitämätön ja vastaavasti olen yrittänyt olla ihan normaali ja iloinen itseni, kun on tullut kotiin. Toisinaan olen raivon vallassa, etenkin, jos kännäämiseen liittyy valehtelua ja kieroilua. Siitä ei kuitenkaan synny muuta kun kappaleiksi rikottu kämppä ja ehkä muutama mustelma painimatsin päätteeksi.
Mitä siis tehdä? Mies on maailman kultaisin ihminen kun on selvinpäin, mutta ryyppyputket pilaavat koko suhteen. En siedä sitä, että hän ensimmäisenä aamulla juo kaljan tai kaksi, jolloin mopo jo karkaa.
Erota en halua, koska rakastan miestäni yli kaiken. Tuntuu vain pelottavalta suunnitella perheenperustamista näin vastuuntunnottoman ihmisen kanssa. Mies ei muutenkaan tunnu ymmärtävän, että liika on liikaa. Joskus voi mennä ja voi ottaa parikin päivää, jos tilanne sallii. Mutta pelkästään toisen takia voisi joskus tajuta jättää jokin ryyppykeikka väliin.
Anteeksipyyntökään ei enää hyödytä mitään. Sain eilen tuhansia anteeksipyyntöjä, mutten osannut kommentoida takaisin mitään. Yritin sanoa, että on myöhästä rykiä kun paska on jo housussa... mutta yhtäkkiä olinkin idiootti ja tunteeton ääliö, kun en ottanut anteeksipyyntöä vastaan. Miehelle ei mene jakeluun, ettei pelkkä anteeksipyyntö enää riitä. Tätä touhua on katsottu ja anteeksiannettu miljoona kertaa. Eilinen pettymys oli ikäänkuin viimeinen niitti.
Tiedän, ettei ihmiset useinkaan muutu. Mutta mitä voin tehdä?? En halua lopettaa muuten niin upeaa suhdetta. Rakkauttakin riittää, mutta miehelläni vaan on välillä hyvin outo tapa osoittaa kallisarvoisuuteni. Kun puhe ei riitä, ovatko teot ainoa vaihtoehto? Mitä ihmettä voin tehdä??
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kyllä on sinulla haasteellinen tilanne edessä:
"Erota en halua, koska rakastan miestäni yli kaiken. Tuntuu vain pelottavalta suunnitella perheenperustamista näin vastuuntunnottoman ihmisen kanssa. Mies ei muutenkaan tunnu ymmärtävän, että liika on liikaa."
Paitsi että on pelottavaa suunnitella perheen perustamisa noin vastuuntunnottoman ihmisen kanssa, se olisi suorastaan tyhmää. Ihan oikeasti.
Alkoholiongelmaan ei auta se, että pyydät miestä olemaan juomatta. Ei auta edes itkupotkuraivari.
Alkoholismin tunnistaminen lähtee siitä, että henkilö itse omin voimin tunnustaa sen että viinan käyttö on lähtenyt hanskasta. Sitten hän itse ilmaisee halukkuutensa joko vähentää, lopettaa tai lähteä hoitoon. Väkisin ei voi ketään viedä.
En tiedä mitä kannattaa tehdä, ei ainakaan lasta tuollaiseen suhteeseen! Neuvoisin että keskustelkaa mutta en tiedä mitä hyötyä siitä on käytännöntasolla. Toivon että joku samaa kokenut voisi kertoa sinulle viisaita sanoja. Mitä itse tekisin jos mieheni viinan käyttö lipsahtaisi? Lähtisin menemään. En aio käyttää elämääni kuningas alkoholin edessä nöyristellen.
Kiitos vastauksestasi. Toki tiedän itsekin mikä olisi parasta itselleni, mutta rakkaus on sokea. Ystävälläni on samankaltainen parisuhde, ja häntä olen neuvonut lemppaamaan miehen, jos ei asiat keskustelemalla parane. Vaikeaa se vasta onkin omalla kohdalla. En oikeastaan edes käsitä miten voi rakastaa ihmistä, joka aika ajoin pitää alkoholia parisuhdettaan tärkeämpänä.
Kuten kerroin, olen myöntynyt jonkun verran ja yleensä saunaillat jne. menot on mulle ihan ok. Kuitenkin, kun meno jatkuu vielä seuraavana päivänä, on mies mielestäni käyttänyt tilaisuutta silmittömästi hyväkseen. Olen hänelle kerran tehnyt selväksi, etten enää jaksa tällaista ja että saa pakata kamansa jos vielä alkoholi vie voiton. Tästä hän puolestaan raivostui; minähän olen kiittämätön, hän sentään tekee extratöitä hyvinvointimme hyväksi, pitää huolta kodista ja tyttärestään jne jne jne ja minä vaan valitan. Hänellä on kuulemma oikeus pitää hauskaa aika ajoin. En toki sitä kielläkään, mutta kohtuus kaikessa...?
Pitääkö tässä kohdata joku elämää suurempi tragedia, jotta mies tajuaa mitä tekee? Hän haluaa naimisiin ja kosikin tässä kertaalleen kännipäissään (ja oli seuraavana aamuna edelleen tosissaan), mutta en ole kommentoinut juuri mitään. Rakastaa kuulemma enemmän kuin elämää, muttei osaa selittää miksi aina "ajautuu" pahoittamaan mun mielen.
Arki on aina taivaallisen upeaa, mutta viikonlopun lähetessä taidan itsekin muuttua kireäksi noita-akaksi... ennen näin ei ollut eikä ole niinä viikonloppuina kun miehen tytär on meillä. Paitsi tietenkin sitten sunnuntaina alkaa pelottaa...
Pahinta on se, ettei miehen kanssa voi keskustella. Onneksi hän ei ole juurikaan väkivaltainen, mutta käsirysyksikin on riidat joskus menneet. Milläs juttelet, kun toinen ei ota tosissaan..?
Ihan oikeasti, Jenny, älä anna tulla lasta enää tähän tilanteeseen, ennen kuin asiat ovat varmalla pohjalla. Lapsi ansaitsee parempaa (kuten sinä itsekin).
Tiedän, että on vaikea kuunnella järjen ääntä, ihan kuin itsekin ymmärrät. Mieti kuitenkin, mitä tilanne jatkuessaan tekee sinulle, elämällenne, hänelle.
"Olen hänelle kerran tehnyt selväksi, etten enää jaksa tällaista ja että saa pakata kamansa jos vielä alkoholi vie voiton. Tästä hän puolestaan raivostui; minähän olen kiittämätön, hän sentään tekee extratöitä hyvinvointimme hyväksi, pitää huolta kodista ja tyttärestään jne jne jne ja minä vaan valitan. Hänellä on kuulemma oikeus pitää hauskaa aika ajoin. En toki sitä kielläkään, mutta kohtuus kaikessa...?"
Hän ei selvästikään ota mielipidettäsi vakavasti. Vaikka hän pitäisi sinua kiittämättömänä tai ihan minä tahansa, sinulla on oikeus määrittää ne rajat, mitä olet valmis kestämään ja mikä ylittää sietokykysi. Jos toinen siitä raivostuu, anna raivostua. Älä anna omien rajojesi hämärtyä, et ole mitenkään kohtuuton. Etenkin, jos lasta toivotte. Miehelläsi voi olla oikeus pitää kohtuuttomastikin hauskaa, mutta silloin hän ottaa sen riskin, että ei saa enää sinua. Ei sinun tarvitse alkaa väitellä asiasta, riittää että olet jämäkkä ja pysyt perustellussa kannassasi. Vaikka hän tekisi muuten elämässä kymmenen hyvää ja kaunista asiaa, se ei muuta sitä, että alkoholin suhteen hän ylittää ne rajat jotka sinä voit sietää.
Rohkeutta!
Ymmärrän tosiaan, ettei lapsi ole ratkaisu. Ehkä vaan jotenkin loukkaa se, että olemme suunnittelemassa näinkin suurta elämänmuutosta, mutta mies ei tee elettäkään sen eteen, että asiat olisivat varmemmalla pohjalla. Ja hänen edellisen suhteen huomioon ottaen en todellakaan halua jäädä "jumiin" kaksin lapsen kanssa, miehen huidelleessa ties missä. Olen hyvin pettynyt siihen, ettei mies edes taida ymmärtää kuinka suunnitelmien kariuduttua ketuttaa.
Selvinpäin ollessa kaikki on hyvin. Ja lapsi on tosiaan tervetullut. Hän ei näe "reissuillaan" mitään estettä lapsen tulolle, kun itse taas otan takapakkia joka kerta kun jotain sattuu. Ei saisi, mutta viimeisestä keskenmenosta syytin hetken aikaa häntä, kun oli taas ollut ties missä ja kännissä tietenkin. Hän ei suinkaan ollut syynä keskenmenoon, muttei ollut mailla halmeilla kun vatsakivut alkoivat ja olisin tarvinnut apua. Sairaalaan hän toki tuli ja kotona hoivasi ja hyvitteli pari päivää, itki menetystämme kanssani, mutta siihen se jäi. Sitten pitikin jo unohtaa ja yrittää uudestaan.
Eli ei lasta todellakaan nyt.
Ehkäpä yritän tänään vakavissani keskustella pelisäännöistä ja siitä, että niitä on noudatettava. Hän vain yleensä saa mut lakaisemaan asiat maton alle tekemällä ties mitä ylläreitä ja sitten pahat asiat taas häipyy taustalle.
Tai ehkä en sitten ole niin tärkeä kuin antaa ymmärtää, jos olen näin helposti kaljaan vaihdettavissa. Valitkoot railakkaan poikamieselämän jos siltä tuntuu. Ehkä tämä tosiaan täytyy tehdä selväksi nyt, eikä odottaa taas seuraavaan kertaan.
Kuinkahan rikki tässä sydän vielä menee..? En missään nimessä halua häntä pois elämästäni. Haluaisin vain ymmärtävän, että kaikkea kohtuudella. Yritän puhua tänään, josko hän tällä kertaa ottaisi asian vakavasti.
Kyllä naiset ovat hyvin kummallisia "otuksia". Nykyisin monet itsetietoiset feministinaiset heittävät syrjään hyvinkin säntilliset, vastuuntuntoiset ja hyväntahtoiset miehensä, koska heidän parisuhteissaan tasa-arvo ei muka ole toteutunut riittävästi. Näille naisille ei varmasti mikään kelpaisi.
Sitten on taas niitä naisia, jotka täysin vapaaehtoisesti tarjoutuvat olemaan kynnysmattoina sairaalloisen juoppojen alkoholistien kanssa ja vakuuttavat vielä näitä kännikaloja rakastavansa!!! Näiden kahden erilaisen naistyypin pitäisi hieman tavata toisiaan ja keskustella miesten hyvyydesta, niin silloin he oppisivat tekemään oikeampia ratkaisuja hyvien ja huonojen miesten suhteen.
hieman vinkkiä elämästäni.
Minullakin oli selvinpäin niin ihana mies ,jota rakastinkin hyvin paljon.Autoin ja potkin häntä elämässä eteenpäin ja perhekin perustettiin ja lapsiakin tuli 3 vuosien varrella.Mies oli käynyt pohjalla ennen minua oikein rankasti ja oli elänyt ilman asuntoa dokaillen.Ennen tapaamistamme oli kuitenkin ryhdistäytynyt ja oli töissä ja eli suhtkoht normaalisti.
Alkoholia ei kuitenkaan osannut ikinä jättää kokonaan ja se oli aina enemmän ja vähemmän kuvioissa.
Lapset saivat hänet elämään joitakin vuosia selvemmin ja ei tietysti ollut rahaakaan silloin viinaan.Kun lapset oli vähän isompia ja elämä vakiintunut jäi rahaa välillä ylikin ja silloin alkoi taas viinaa kulua enemmän ja enemmän ja vähitellen alkoholismi taas määräsi perhe-elämämme rytmin.Katkollakin hän kävi välillä,mutta tahtoa eroon viinasta ei ollut tarpeeksi.Sanoi aina,ettei jätä ikinä viinaa kokonaan.Vähitellen alkoi viikonloput mennä niin,että odotin maanantaita,jotta pääsisin töihin.Ja alkoholismi muuttaa luonteenkin vähitellen ja miehestä tuli lyhytpinnainen ja aggressiivinen räyhääjä,myös selvinpäin ollessaan.
Jälkeenpäin ajatellen viimeiset 5 vuotta oli täyttä helvettiä.Silti yritin kun rakastin ja kannustin miestä ja vaadin ja maanittelin pysymään selvänä.Siitähän sain haukut,kun olin nalkuttava akka.
Sitten tuli käänne ja mies löysi töistä ihanan uuden naisen ja jätti yhtäkkiä minut.
Se oli hirveä tilanne ja suru ja järkytys suuri,mutta muutaman viikon päästä heräsin ihanaan oloon.En pelännyt,en ollut ahdistunut ja oli vihdoin helppo hengittää.Lapsetkin sanoivat, etteivät enää olisi jaksaneet päivääkään.
Älä sinä tee elämästäsi ehdoin tahdoin helvettiä, minä tyhmänä jaksoin sitä 15 vuotta.
Nyt olen onnellisempi kuin koskaan ja vierelläni on raitis mies.
Onneksi exäni löysi toisen,itse en olisi osannut erota.Hoitakoon uusi "uhri" nyt iljettävää exääni,sillä iljettävä doku hän on - en vain sitä silloin nähnyt.
Miehesi alkoholin käyttö ei tule vähenemään jos hänellä on tapana käyttää sitä holtittomasti. Jos saatte lapsi ja menette naimisiin niin se tulee kariutumaan 2-3 vuoden sisällä viimeistään siihen että hän on hakannut sinua tai vastaavaa. Itke vaan omaa kohtaloa mutta näiä tarinoita on verkot täynnä.