mitä tehdä

Osaako joku kertoa että menin pistämään vahingossa nimeni ositus paperiin ja siihen oli pistetty todistajat mutta huomasin jälkeen päin että siinä on laitettu väärä todistajan nimi sen piti olla jouni ja kirjoittanut henkilö on oikeasti joona voiko tätä ositusta purkaa huomasin myös että minulla on oikeus ositukseen myöhemmin mitä tehdä...
10203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Vahingossa? Miten tuollainen vahinko pääsi tapahtumaan vai oletko vain muuttanut mielesi?

Äänestä
  • en ajatellut asiaa loppuun asti ajattelin silloin että pääsenpähän irti ex naisesta nyt jälkeen päin olen miettinyt asiaa että minullahan on oikeus meidän yhteiseen omaisuuteen ositukseen on kirjoitettu väärin toi jounin nimi siinä on tekstillä kirjoitettu jouni ja sen alla lukee kaunolla joona vaikka ei sellaista henkilöä ole koko väestörekisterissä luin sen verran että voi olla siihen mahdollisuus purkaa sopimus mutta ex ei siihen suostu.mitä teen...

    Äänestä

  • mitä tehdä kirjoitti:

    en ajatellut asiaa loppuun asti ajattelin silloin että pääsenpähän irti ex naisesta nyt jälkeen päin olen miettinyt asiaa että minullahan on oikeus meidän yhteiseen omaisuuteen ositukseen on kirjoitettu väärin toi jounin nimi siinä on tekstillä kirjoitettu jouni ja sen alla lukee kaunolla joona vaikka ei sellaista henkilöä ole koko väestörekisterissä luin sen verran että voi olla siihen mahdollisuus purkaa sopimus mutta ex ei siihen suostu.mitä teen...

    Toisen allekirjoitustyyli ei tee asiakirjasta mitenkään pätemätöntä. Siihen voi laittaa vaikka puumerkin. Mutta todistajien tulisi nähdä kun kirjoitat tai sinun tulisi vakuuttaa heille että olet allekirjoittanut sopimuksen ennen kuin he todistavat.

    Tosi tuuli viiri kyllä olet, jos ensin kirjoitat ja sitten kun tulet katumapäälle, haluat muuttaa mielipidettäsi. Yleensä vioehto koskee kummankin omaa omaisuutta, yhdessä hankittu on taas yhteistä, joka ositetaan normaalisti.

    Lähisukulainen on jäävi todistmaan, kaukaisempi ei.

    Äänestä

Minnekään ei pidä nimeään kirjoittaa kenenkään pyynnöstä ja varsinkaan jos sinne jo etukäteen on todistajat kirjoittaneet nimensä.
Voit todella saada mitättömäksi jos pystyt näyttämään toteen, että todistajien nimet olivat ennen omaasi paperissa ja vielä väärinkin.

Kyllä minulle suututtiin valtavasti kun en kirjoittanut nimeäni paperiin, jonka olisin saanut lukea vasta nimen kirjoittamisen jälkeen. Joten sitä paperia ei ikinä näytetty enkä myöskään allekirjoittanut.
Eivät ole leppyneet koskaan, mutta paperia ei ole näytetty myöskään.

Samaa asiaa yrittivät sitten vaikka minkälaisin kieroin konstein viedä eteenpäin, juonittelu oli valtavaa, mutta entistä vakaammin olen päättänyt, että ensin luen ja vielä haen apua jos en ymmärrä asiaa, allekirjoitan vasta sitten kun asia on oikein.

Äänestä
  • niinpä sain sen lapun siinä oli minun nimi ja ex nimi sitten oli todistajat mutta sen toisen todistajan nimi on väärin mahdanko saada sen purettua sillä verukeella että toisen todistajan nimi on väärin ja on ex vaimon sukulainen pitääkö se olla esteetön todistaja.

    Äänestä

Oletko tyytymätön vain todistajan väärin kirjoitettuun nimeen, vai koko sopimukseen? Parempi ottaa yhteys lakimieheen, kuulostaa sen verran epämääräiseltä.

Äänestä
  • moro,siihen koko sopimukseen onko mahdollista purkaa se siitä nyt kyselen

    Äänestä

  • mitä tehdä kirjoitti:

    moro,siihen koko sopimukseen onko mahdollista purkaa se siitä nyt kyselen

    Kyllä sitä osituspaperia meillä väännettiin yhdessä lakimiehen avustuksella pari viikkoa, hiottiin sanamuotoja ja summia. Ja sen jälkeen vielä tarkisteltiin pari päivää rauhassa. Eikä tullut kalliiksi. Pari-kolme satasta molemmilta eikä ole harmittanut jälkeenpäin. Eiköhän ne teidänkin paperiin löydy edelleen kaksi hyväksi ihmiseksi tunnettua todistajaa uudistamaan todistuksensa milloin vain jälkikäteen. Nimet voivat vaihtua. Minunkin eksäni on nykyisin ihan eri niminen...

    Äänestä

Jos saat riittävät todisteet siitä, että on väärin laadittu. Kannattaa miettiä asiaa todella tarkkaan ja sitten kysellä lakiasioita hoitavailta asiantuntijoilta.

Todistajia ei enää edes papereihin aina tarvita, joten se ei oikein riitä asian purkamiseen ja purkaminenkaan ei ole ilmaista.

Varmasti noissa tapauksissa liian moni laittaa nimensä päästäkseen sen hetkisen tilanteen paineista ulos, mutta siinä sitä huomaa monesti tulleensa myös hyväksikäytetyksi.
Nimen kirjoittaminen ei ole ihan sitä, että kun tulee mieli perua, ei ehkä olekaan enää peruttavissa.

Eroaminenkin on vähän asia, jos tänään ketuttaa niin, että laittaa eropaperit vetämään, on se loukkaus toiselle niin suuri, että vuorostaan hän kirjoittaa toisen vaiheen paperit ja niin sitä ollaan siinäkin perumattomassa tilanteessa.

Kun sitä harkintaa olisi paljon pahaa jäisi tapahtumatta.
Pitäisi olla sen verran vaikeampaa tuon eronkin haku, että sitä ei voi netissä tehdä, vaan paperi täytyy hakea käräjäoikeuden kansliasta, voisi olla että eroja ei haettaisikaan näissä määrin.
Monessa muussa on sama juttu ei liian helppoa tapaa tehdä äkkipäätöksiä, kun jäisi aikaa vaikka kävellä hakemaan papereita ja niitäkin tiissattaisiin kuten verovirasto, että onko nyt kaikki oikeilla riveillä ja lainsäätämässä ja onko tuo kuitti vähennyksiin kuuluva vai ei, muutamaan kertaan kun pitäisi asiaa uusia ja viedä tarkistukseen, varmasti jäisi erot vähemmäksi.

Äänestä

Kyllä sen voi purkaa lähimmällä R-kioskilla, kun kertoo myyjälle, että ei se näin mene.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä tehdä kirjoitti:

Osaako joku kertoa että menin pistämään vahingossa nimeni ositus paperiin ja siihen oli pistetty todistajat mutta huomasin jälkeen päin että siinä on laitettu väärä todistajan nimi sen piti olla jouni ja kirjoittanut henkilö on oikeasti joona voiko tätä ositusta purkaa huomasin myös että minulla on oikeus ositukseen myöhemmin mitä tehdä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu