Olen seurustellut jo kaksi vuotta ihanan miehen kanssa ja asumme yhdessä. Yksi todella häiritsevä ongelma miehessäni on hänen peliriippuvuutensa.
Kun tutustuimme hän sanoi pelaavansa silloin tällöin muutaman pelin jos on tylsää tietokoneellaan. Silloin se oikeasti olikin ehkä pari peliä viikkoon ja hän panosti aikaa suhteellemme ja vietti paljon aikaa kanssani ja teki ihania suunnitelmia kanssani, joita toteutimme. Sitä jatkui ehkä puoli vuotta, kunnes hän jostain syystä päätyi tietokoneensa ääreen. Nykyään pelitiheys on ainakin 5tuntia pelaamista päivässä, töissä käymistä, syö äkkiä ruokaa ja senkin tekisi mieluusti koneensa ääressä. Yhteistä aikaa ei ole paljoa ollutkaan. Ehkä silloin tällöin pakotan hänet viikonlopuksi mökille kanssani jossa ei onneksi ole konetta, mutta sitten hän alkaa muuttua hermostuneeksi ja yrittää nopeuttaa lähteämistämme että pääsee pelaamaan. Jos saan hänet edes hetkeksi katsomaan vaikka telkkaria kanssani hän tuijjottaa piilossa kännykästä jotain pelivideoita ja yrittää kaikkensa että pääsee takaisin koneelle.
Seksiä kyllä on ja hän on yleensä se kuka sitä on vailla ja yleensä saakin. Ja silloin tällöin aina itken hänelle asiasta että peli menee edelle ja uhkaan häntä erolla, sitten hän suuttuu ja viettää ehkä yhden illan kanssani ja saan aina siitä toivoa että hän voisi oikeasti vähentää pelaamista, mutta peli alkaa taas seuraavana päivänä.. En tiedä enää mitä tehdä.. Kaipaan niin sitä alkusuhdetta kun olin hänelle kaikki.. Koska rakastan häntä niin ja teen kaikkeni, että olisimme yhdessä, mutta en jaksa tälläistä enää..

Vastaukset 7
Vanhimmat
Toi kuulosyaa mun pojalta 10 v.
Mä olin liki 2 vuotta suhteessa peliriippuvaisen kanssa. Virheenä oli hankkia lapsi tälle ja olla koko suhteessa. Aina kun mahdollisuus tuli, niin sitä oltiin koneella ja vastuu kodista jäi mulle. Tuli riitoja aiheesta ja kerran jopa heitin pihalle, kun ei pelaaminen loppunut. Kun piti viettää yhteistä aikaa ja siitä oli sovittu, niin tuli vain kommentti: joojoo kohta! Ja vielä 30-60 minuutin kuluttua sama paska jatkui. Pari kertaa otti jopa pilavipin, kun sortui pelamaan uhkapelejä. Äitinsä maksoi velat. Kun vierailtiin anopilla, niin siellä pelattiin joko fifaa tai istuttiin tietsikalla.
Jos tarviit vertaistukea, niin laita sähköpostisi.
A-klinikoilta saa apua myös peliriippuvuuteen. Ks. www.paihdelinkki.fi ja sieltä peli- ja nettiriippuvuudet.
Toiminnalliset riippuvuudet (kuten peliriippuvuus) eivät eroa kemiallisista riippuvuuksista (esim. alkoholi) mekanismiltaan. Et ikinä voi voittaa sitä uhkailemalla, anomalla, kiristämällä tai millään muullakaan menetelmällä. Jos miehesi ei itse koe asiaa ongelmaksi niin on parasta, että pelastat itsesi ja jätät hänet peliensä pariin.
Peliriippuvuus voi mennä jopa näin pitkälle, vaikka Suomesta ei vastaavia tapauksia vielä tunnetakaan: http://www.iltalehti.fi/digi/2015012019051654_du.shtml
"Olen seurustellut jo kaksi vuotta ihanan miehen kanssa..."
Onko mielestäsi tuollainen mies ihana? Todellako? Parisuhteessa erolla uhkailu on aina hajottavaa, aina. Vaikka hetkellisesti tilanne saattaisi parantua, niin luottamusta se aina syö ison palan.
Jos ei normaali keskustelu yhteisistä toiveista ja tulavaisuudesta saa toisessa vapaaehtoisesti muutosta aikaan, niin ei mikään. Silloin on todettava, että toinen haluaa erilaista elämää kuin itse haluaa. Punnittavaksi tulee sitten, että voiko nuo erilaiset elämät yhdistää parisuhteeksi vai ei.
"Ihana"?!!??
Onko sinun mielestäsi ihana?
Silloinhan sinun mielestäsi täytyisi olla ihanaa tuo pelaaminenkin,
sehän on tuossa mittakaavassa jo hänen ominaisuutensa...
Voi hyvä tyttö, tajua missä mennään ja etsi itsellesi oma elämä!
Tässä miehessä ei ole mitään muutettavaa. Teet väärin, jos painostat, kiristät tai syyllistät. Voit vain päättää, oletko hänen kanssaan.
Haluaisit katsoa telkkaria ja käydä mökillä. Kuulostaa ikävystyttävältä. Seksi on miehen mieleen, joten kyllä miehen mielessä muutakin on kuin pelit.
Kaikki miehet eivät pelaa. Mutta yhteistä melkein kaikille miehille on se, että parisuhteen ainoa kiva juttu on seksi. Mikään asia, joka olisi sinusta kivaa yhteistä tekemistä, ei ole kivaa hänen mielestään. Miehen vaihtaminen ei tätä asiaa muuta.
"Mutta yhteistä melkein kaikille miehille on se, että parisuhteen ainoa kiva juttu on seksi."
Aika monen vuoden kokemuksella voin, onneksi, sanoa, että olet väärässä. Ja ei, kyse ei ole ollut siitä, että miehet olisivat vain teeskennelleet saadakseen seksiä, kyllä he olisivat sitä saaneet muutenkin.