Minulle suuri ihmetyksen aihe on ollut se, että ihmiset luulevat kuolevansa oikeasti. He ovat oikeasti siitä huolestuneeita. Siis sillä tavalla, että häviäisivät. Kuinka lapsellineen murhe tuo onkaan! Kun olen seurannut tätä tietoisuuden matkaa empiirisesti, niin tietoisuus on tietenkin häviämätön.
Tietoisuus on kärsimyksen ulkopuolella.
Tämä katoamattomuuss on premissi eli lähtökohta, jonka jokainen riittävästi tietoinen kykenee havaitsemaan todeksi.
Tietoisuutenne näyttää ikäänkuin sammuvan ja syttyvän uudestaan eri kehollistumien välillä. Kun sammumisten ja syttymisten välillä on yhteys, niin muisti jatkuu katkeamattomana. Silloin tiedätte muistavanne ja tiedätte olevanne ikuisia. Kun paneudutte riittävän syvälle tietoisuuteenne, niin on mahdollista säilyttää katkeamaton tietoisuuden jatkumo elämästä toiseen. Silloin tiedämme, että olemme aina.
Me emme ole joku erityinen henkilö, emme ole itseasiassa mikään henkilö. Me olemme tietoisuus joka ottaa luontevasti aina uuden hahmon. Tietoisuus kun ei enää samaistu johonkin erityiseen heenkilöön, silloin tuo tietoisuus voi muistaa ne henkilöt joissa se on ollut.
Kuolemanpelon kun saisi ihmiskunnalta poistettua! Kuolema on vain asteittaisesti etenevä prosessi, muodonmuutos, seikkailu. Kuoleman prosessi kuuluu osaksi elämään. Tuon prosessin/muutoksen jälkeen jatkuu taas elämä.
Vaikka on jatkuva tietoisuus, on silti syillä seuraus. Tietoisuus kokee noita seurauksia. Kaikki ihmiset ovat karman alaisuudessa, jotka tähän maailmaan syntyvät. Huojentavaa on, että te olette ikuisia aivan kaikki. Ero tiedostavan ja tiedottoman välillä on lähinnä se, että tiedostava tiedostaa elävänsä aina. Hän kykenee todistamaan tuon itselleen vaikkapa muistinsa avulla. "Tiedoton" elää myös aina, muttei kykene tuota empiirisesti itselleen todistamaan. On muistijatkumo ja tietoinen elää oikeastaan vain yhtä elämää. Kaikki elävät yhtä ainutta elämää, mutta jos muistijatkumo syttymisten ja sammumisten välillä puuttuu, syntyy luulo että on monta elämää.
Matka on ikuinen, tietoisuus kirkastuu aina vain äärettömyyksiin asti. Sen matka on päättymätön.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Väitän niin, ettei 99,99999 prossaa ihmisistä muista kunnolla edes edellistä päivää saati edellisiä elämiä. Tämä siksi koska yhteyttä meta-tietoisuuteen ei luonnollisestikaan ole.
Tämä maailma kaikkine kokemuksineen ja "saavutuksineen" on enemmän kuin tyhjää, elämä on vain tietoisessa, muu on 'ei yhtään mitään', täällä ei ole mitään mitä oikeasti eläessään toivoisi tai tavoittelisi.
Kun sanojen ilmaisuvoima on käytetty, voidaan jatkaa musiikilla...
https://www.youtube.com/watch?v=egcDILOt-3s
Nuo tähtöset tuossa kappaleessa ovat vertauskuvia tietoisuudelle. Me olemme näitä tähtösiä.