Piinaava, väsyttävä suhde josta ei pääse eroon...

Olen elänyt pari vuotta ihan ihme suhteessa, siinä on ollut väkivaltaa, viinaa ja ties mitä. Olen muuttunut hirveästi, en ole enää se sama ihminen kuin tavatessamme. Kaikki on alkanut miehen viinankäytöstä (viikonkin rännejä) ja väkivaltaisuudesta. Jossain vaiheessa mulle tuli kuppi täyteen ts. aloin kapinoimaan (kauan kestin, ehkä pelon takia tms sitä kaikke "nöyristellen"). No, sehän pahentaa asioita tietysti ja asioitten mentyä ties miten asumme nyt erikseen. Tapailemme, koska uskoin (tyhmä!) että erikseen asuminen auttaisi, no hän on ihan sama omistushaluinen, joka tosin koittaa tehdä itselleen asioita niin että parantuisi (esim. alkoholinkäyttö vähentynyt)ja tulisi ns. paremmaksi ihmiseksi. Mutta yhtä pahaa väkivalta on, hän raivostuessaan lyös selvänäkin. Tässä on mainittava että minä olen itse syyllistynyt tähän myös, vihassa ja katkeruudessa olen vedellyt umpäri korvia, kun ei enää muuta keksi. Olen hirmu pahoillani tästä mutta... Joka tapauksessa, asian pointti on se, että miten uskotte että pääsisin eroon tästä raastavasta suhteesta? Kun en edes yhtä päivää saisi viettää niin ettemmekö ois saman kato alla!! Juuri nyt oli viikonloppu taas täynnä riitaa (ilman viinaa, jotain positiivista) mutta olen taas ihan puhki, loppu, en jaksa vatvoa asioita.. ja näin käy aina vaan ja uudestaan... aina olen myöntynyt että okei, katsotaan nyt jos tästä tulisi jotain.. Kaksi vuotta, ja tää sama aina toistuu. Haluan jättää hänet, kokonaan, kuitenkin mielestäni on liian tylyä olla pitämättä yhteyttä yms (olen sitäkin koittanut, mutta typeryydessäni ottanut sitten yhteyttä) mutta ei muu kai auta. Asiaa pahentaa hänen uhkailunsa yms joten olen ihan solmussa, väsynyt, kyllästynyt, mikään ei kiinnosta hänen kanssaan ja yksin ei saa oltua (hänen takia).. jotenkin kaikki rassaa ihan hirveesti. Joskus se uhkaili päsissään itsarilla, no se ei mua sykähdytä koska niin hullu sekään ei ole (ja jos on niin voi voi). Tämä kaikki on niin turruttavaa, ja kaikkeen sekasortoon ja riitelyyn on niin "tottunut" että olen ihan umpikujassa. Eikä mulla ole selkärankaa näköjään... En ole onnellinen, ollu aikoihin, mutta tiedän mitä haluaisin: elää yksin, matkustella jne mutta... No, tämä oli sekava kirjoitelma nyt, ja varmaan minusta saa ihan idiootti kuvankin tai että olen lapsellinen jne mutta haloo, olen hiukan yli kolmekymppinen nainen, ja tällasessa naurettavan inhottavassa tilanteessa josta en meinaa päästä irti!!! Onneksi sentään olen omaan asuntoon asti päässyt... Olisko kommentteja, kokemuksia..? Mistä saan sen viimeisen rutistuksen ja rohkeuden!?
41248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Viestistäsi paistaa selkeästi se turtuneisuus, jonka itsekin mainitsit. Helppo se on näin ulkopuolisena sanoa, että jätä mies äläkä anna periksi itsellesi, älä ota yhteyttä. On aika alkaa rakentaa omaa elämää.

Kirjoitin itse tuon edellisen viestin ja jotenkuten voin ymmärtää tunteesi. Ainoa poikkeus on se, että itse olen pääasiassa erittäin onnellinen nainen, jolla on suhteessaan lähes kaikkea mistä muut vain unelmoivat. Mutta, meilläkin alkoholi pilaa kaiken, viina vie miestä eikä sitä pysäytä mikään. Onnellinen olen aina niin kauan, kunnes taas jotain tapahtuu.

Edellisessä suhteessani exäni myös oli jonkinlaista pakkotarvetta ryypätä, tosin ei keskellä viikkoa kuitenkaan. Hänellä ei myöskään ollut koskaan parin päivän -> ryyppyputkia, kerta riitti. Hänen terrorisointi taas oli henkistä; haukkuja, huoritteluja, kotiin telkeämisiä, epäilyjä ja jopa pariin otteeseen esti lähtemästä töihin. Väkivaltaa oli aika harvoin, mutta niistäkään kerroista mies ei ottanut opiksi ja suuttumista sai aina pelätä. Olimme yhdessä 7 vuotta, joista viimeiset vuodet vain halusin häipyä. Lopulta tein sen, ihan yhtäkkiä ja turpaani sain vielä muutaman viikon päästä kun sattumalta ravintolassa kohtasimme. Mutta siihen loppui, ja elämä on ollut huomattavasti parempaa sen jälkeen. Kipeää se teki, mutta olin onnellinen. Sitten tapasinkin nykyisen mieheni ja tässä olemmekin sitten omine ongelminemme... Mutta häntä rakastan täysillä ja suurin osa elämästämme on kuitenkin hyvin onnellista ja auvoisaa. Sitä onnea ei halua pilata "muutaman pikkujutun takia", vaikkakaan ne jutut eivät ihan pieniä ole. Alkavat vaikuttaa kohta mielenterveyteenkin.

Jos tunnet, ettet todella enää rakasta tätä miestä, niin lähde pois, jätä hänet oman onnensa nojaan. Tai vaikka rakastaisitkin, olisi aika miettiä itseäsikin. Jos tilanteelle ei voi tehdä mitään eikä apuja mistään löydy, on luovuttaminen ehkä järkevin vaihtoehto. Kukaan ei ole lyönnin arvoinen ja jatkossa siitä voi seurata aina vain pahempaa. Kliseistä sanoa, mutta jokaisella odottaa onni jossain nurkan takana, pitää vaan avata silmät löytääkseen sen.

Voimia sinulle, kyllä se kiintiö täyteen tulee jossain vaiheessa. Mieti, kuinka kauan haluat vielä odottaa sitä parempaa huomista.

Äänestä
  • ...nin, kaikilla meillä on ongelmamme, tämä alkaa olemaan vaan jo, niinkuin mainitsitkin, mielenterveydelle haitaksi. Huomaan, että olen ihan eri ihminen kuin ennen. Saan kuulla myös haukkuja, epäilyjä, lutka on toinen nimeni jne.. ihan hirveetä. Mutta kaikkeen turtuu, kiukkua se ei vie,. ja tosi on että kapinoimiseni on pahentanut asioita. Olen joutunut häipymään yhteisestä kodistamme, koska en ole yksinkertaisesti voinut enää katsoa sitä ryyppäämistä ja kuunnella haukkuja, kiinni käymisestä puhumattakaan. Luojan kiitos asun nyt yksin (turvakodin kautta ..) mutta inhoan itseeni, kun olen antanut hänen jäädä elämääni, ja sama terrorisointi jatkuu. Mä olen hirmu heikko ihminen, sinisilmäinen ja tyhmä. Se on maailman paras puhumaan, saa mun pääni jotenkin aina kääntymään niin että taas ollaan alussa, ja viikon sisällä tapahtuu taas.. Joskus jopa minun aloitteestani, olen niin väsynyt. Tänään viimeksi koitin sanoa ettei meitä ole luotu toisillemme, ei sitten millään. Olen sanonut, etten aio lapsia hänen kanssa hankkia, en muuta enää saman katon alle jne... En myöskään rakasta. Olen vaan väsynyt, ja teeskentelen, olen jotenkin alistunut siihen etten saa elää rayhassa! Hirveetä..mun pitäisi saada voimia jostain. Se on hirveen riippuvainen näköjään musta, varmaan on joku mielialahäiriö (narsisti? jonkin asteen psykopaatti? näin luulen). On saanut mut narun päähän.. Olen koittanut hänet saamaan jättämään minut (jos ei olisi niin iso kolaus hänelle..) jopa suutelemalla humalassa toisen kanssa hänen nähden, nii-in, hirveetä, mutta keinot on jo vähissä. Mutta sekään ei auta!!! Olen ihan oikeasti joskus varma että tulen hulluksi. Hävettää oikein tämä kaikki. Ja tuokin suutelujuttu- nyt sillä on muka oikeen oikeus epäillä jne, no, ymmärrettävääkin mutta kun... Voih, kun joku ymmärtäisi!!

    Äänestä

  • Johanna-72 kirjoitti:

    ...nin, kaikilla meillä on ongelmamme, tämä alkaa olemaan vaan jo, niinkuin mainitsitkin, mielenterveydelle haitaksi. Huomaan, että olen ihan eri ihminen kuin ennen. Saan kuulla myös haukkuja, epäilyjä, lutka on toinen nimeni jne.. ihan hirveetä. Mutta kaikkeen turtuu, kiukkua se ei vie,. ja tosi on että kapinoimiseni on pahentanut asioita. Olen joutunut häipymään yhteisestä kodistamme, koska en ole yksinkertaisesti voinut enää katsoa sitä ryyppäämistä ja kuunnella haukkuja, kiinni käymisestä puhumattakaan. Luojan kiitos asun nyt yksin (turvakodin kautta ..) mutta inhoan itseeni, kun olen antanut hänen jäädä elämääni, ja sama terrorisointi jatkuu. Mä olen hirmu heikko ihminen, sinisilmäinen ja tyhmä. Se on maailman paras puhumaan, saa mun pääni jotenkin aina kääntymään niin että taas ollaan alussa, ja viikon sisällä tapahtuu taas.. Joskus jopa minun aloitteestani, olen niin väsynyt. Tänään viimeksi koitin sanoa ettei meitä ole luotu toisillemme, ei sitten millään. Olen sanonut, etten aio lapsia hänen kanssa hankkia, en muuta enää saman katon alle jne... En myöskään rakasta. Olen vaan väsynyt, ja teeskentelen, olen jotenkin alistunut siihen etten saa elää rayhassa! Hirveetä..mun pitäisi saada voimia jostain. Se on hirveen riippuvainen näköjään musta, varmaan on joku mielialahäiriö (narsisti? jonkin asteen psykopaatti? näin luulen). On saanut mut narun päähän.. Olen koittanut hänet saamaan jättämään minut (jos ei olisi niin iso kolaus hänelle..) jopa suutelemalla humalassa toisen kanssa hänen nähden, nii-in, hirveetä, mutta keinot on jo vähissä. Mutta sekään ei auta!!! Olen ihan oikeasti joskus varma että tulen hulluksi. Hävettää oikein tämä kaikki. Ja tuokin suutelujuttu- nyt sillä on muka oikeen oikeus epäillä jne, no, ymmärrettävääkin mutta kun... Voih, kun joku ymmärtäisi!!

    ...mutta nyt kun olen itse pahemmasta elämästäni selvitytynyt (ja kuinka rikkaaksi elämäni on sen jälkeen muuttunut) on vähän vaikeaa ymmärtää paljonko ihminen kestää... tosin kestin itsekin monta vuotta, vaikken halunnut. Olin väsynyt, masentunut ja kaiken kaikkiaan haluton elämään.

    Ei ole sinun kohtalosi olla toisen terrorisoitavana. Oletko miettinyt miksi sinut on niin helppo puhua ympäri? Antaako mies turhia lupauksia paremmasta huomisesta? Montako kertaa pitää kokea sama pettymys ennen kuin tajuaa, ettei ihminen muutu? Vai pelkäätkö yksinoloa? Tuntuuko turvallisemmalta, kun kuitenkin on joku rinnalla? Usko pois, jos et ole onnellinen koskaan, siis et hänen ollessa selvinpäin tai kännissä, niin et tule sitä hänen kanssaan olemaankaan.

    Aina on aikaa "varastaa" oma elämä takaisin, aina on mahdollisuus palautua takaisin samaksi ihmiseksi, kuin mitä oli ennen. Minuuden riistäminen on pahinta mitä toinen voi tehdä, kenenkään ei tulisi alistua moiseen kohteluun.

    Siksipä olenkin onnellinen, että vaikka nykyisessä suhteessa viina hallitsee, ei arki ole kuitenkaan sietämätöntä, päinvastoin - aivan taivaallisen ihanaa. Edellisessä suhteessa taas aamut alkoi riidoilla, töissäkään en saanut olla rauhassa ja mikä pahinta - kotiinkaan ei halunnut mennä. Henkinen väkivalta oli kamalaa. Ja miksi itse roikuin siinä suhteessa? En osaa selittää. Rakastin, mutten kuitenkaan, ehkä enemmänkin ystävänä, jolle ei halunnut mielipahaa. Siksi viimeiseen asti yritin keskittyä parantamaan asioita, kunnes oli viimeinen naula lyöty arkkuun. Ikäänkuin heräsin ja tajusin, että maailmassa on muitakin miehiä ja ennen kaikkea kenenkään ei tarvitse elää epäkunnioittavassa suhteessa. Oli meilläkin talolainat jne, mutta se oli pientä siihen nähden, että vihdoin pääsin pois. Aikansa se vei, mutta lopulta pääsin "kuiville". Lähtö keskellä yötä, 3 kissaa kainaloon ja pois, kauas pois.

    Nykysuhteessani ei ole ongelmaa juuri koskaan kun mies on selvinpäin. Hän on rakastava, hellä, intohimoinen ja kaikin puolin upea ihminen. On vaan valitettavan kovasti viinan perään. Yritän tässä taas puolustella omaa suhdetta, ja vaikka kuinka miehen teot joskus satuttaakin, hän ei sentään petä. Ja onhan hän viimeisen vuoden aikana himmannut menojaan huomattavasti. Rakastan häntä, ihan mielettömän paljon enkä halua elää ilman häntä. Ehkäpä hän jossain vaiheessa aikuistuu, tai sitten ei. Aika näyttää. Joka tapauksessa en vielä suostu luovuttamaan.

    Kysyinkin jo, että rakastatko häntä? Millä tavalla? Ja jos ei ole tunteita, mitkä on ne syyt miksi annat aina periksi?

    Ei tämä viesti varmaan mitään auttanut, mutta joskus tekee ihan hyvää purkaa kiukku "paperille". Toivon parasta sinulle ja toivottavasti saat itseäsi niskasta kiinni ja teet lopullisen päätöksen tulevaisuudestasi. Jos todella uskot, että teillä on vielä mahdollisuus parempaan, niin anna palaa. Mutta mieti tarkasti vielä kuinka monta kertaa jaksat ottaa siipeesi. Tsemppiä!

    Äänestä

www.narsistienuhrientuki.info/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Johanna -72 kirjoitti:

Olen elänyt pari vuotta ihan ihme suhteessa, siinä on ollut väkivaltaa, viinaa ja ties mitä. Olen muuttunut hirveästi, en ole enää se sama ihminen kuin tavatessamme. Kaikki on alkanut miehen viinankäytöstä (viikonkin rännejä) ja väkivaltaisuudesta. Jossain vaiheessa mulle tuli kuppi täyteen ts. aloin kapinoimaan (kauan kestin, ehkä pelon takia tms sitä kaikke "nöyristellen"). No, sehän pahentaa asioita tietysti ja asioitten mentyä ties miten asumme nyt erikseen. Tapailemme, koska uskoin (tyhmä!) että erikseen asuminen auttaisi, no hän on ihan sama omistushaluinen, joka tosin koittaa tehdä itselleen asioita niin että parantuisi (esim. alkoholinkäyttö vähentynyt)ja tulisi ns. paremmaksi ihmiseksi. Mutta yhtä pahaa väkivalta on, hän raivostuessaan lyös selvänäkin. Tässä on mainittava että minä olen itse syyllistynyt tähän myös, vihassa ja katkeruudessa olen vedellyt umpäri korvia, kun ei enää muuta keksi. Olen hirmu pahoillani tästä mutta... Joka tapauksessa, asian pointti on se, että miten uskotte että pääsisin eroon tästä raastavasta suhteesta? Kun en edes yhtä päivää saisi viettää niin ettemmekö ois saman kato alla!! Juuri nyt oli viikonloppu taas täynnä riitaa (ilman viinaa, jotain positiivista) mutta olen taas ihan puhki, loppu, en jaksa vatvoa asioita.. ja näin käy aina vaan ja uudestaan... aina olen myöntynyt että okei, katsotaan nyt jos tästä tulisi jotain.. Kaksi vuotta, ja tää sama aina toistuu. Haluan jättää hänet, kokonaan, kuitenkin mielestäni on liian tylyä olla pitämättä yhteyttä yms (olen sitäkin koittanut, mutta typeryydessäni ottanut sitten yhteyttä) mutta ei muu kai auta. Asiaa pahentaa hänen uhkailunsa yms joten olen ihan solmussa, väsynyt, kyllästynyt, mikään ei kiinnosta hänen kanssaan ja yksin ei saa oltua (hänen takia).. jotenkin kaikki rassaa ihan hirveesti. Joskus se uhkaili päsissään itsarilla, no se ei mua sykähdytä koska niin hullu sekään ei ole (ja jos on niin voi voi). Tämä kaikki on niin turruttavaa, ja kaikkeen sekasortoon ja riitelyyn on niin "tottunut" että olen ihan umpikujassa. Eikä mulla ole selkärankaa näköjään... En ole onnellinen, ollu aikoihin, mutta tiedän mitä haluaisin: elää yksin, matkustella jne mutta... No, tämä oli sekava kirjoitelma nyt, ja varmaan minusta saa ihan idiootti kuvankin tai että olen lapsellinen jne mutta haloo, olen hiukan yli kolmekymppinen nainen, ja tällasessa naurettavan inhottavassa tilanteessa josta en meinaa päästä irti!!! Onneksi sentään olen omaan asuntoon asti päässyt... Olisko kommentteja, kokemuksia..? Mistä saan sen viimeisen rutistuksen ja rohkeuden!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu