Miksi ujot ja hiljaiset naiset eivät käy salilla?

Haluaisin ennen kaikkea naisen tuollaisella luonteella, mutta kaikki hyvässä kuosissa olevat naiset tuntuvat olevan niin meneviä ja sosiaalisia, että se on iso turn-off. Nörään itse vaan kotona, mutta sen lisäksi käyn neljä kertaa viikossa salilla ja pari kertaa viikossa lenkillä. Tuntuu että on täysin mahdoton löytää salinörtti nainen.
27455
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Miksi aurinko nousee aamulla ja laskee illalla.

Äänestä

Salilla on ahdistavaa, kun ihmiset katselee. Parempi treenata kotona.

Äänestä
  • Vähänkin ujompi nainen menee naisten salille.

    Äänestä

Olen ujo ja himaileva nainen, joka käy salilla.

Ulkonäöstä et koskaan uskoisi tätä, koska olen käynyt jo monta vuotta. Ihmisten tuijotus kyllä ahdistaa, samoin liiviin tunkijat.

Miksi muka mainitsemasi luonteisen naisen tulisi näyttää joltain seinästä revästyltä?

En tajua,miksi ihmisille on niin vaikeaa ymmärtää, ettei luonnetta voi lukea ulkonäöstä!

Äänestä
  • Miten naista pitäisi lähestyä? Varmaan kaikki lähestymiset ovat naisten mielestä tuota liiviin tunkemista, ainakin jos mies tulee tutustumaan jossain muualla kuin baarissa ja alkoholin vaikutuksen alaisena?

    Äänestä

  • mystified. kirjoitti:

    Miten naista pitäisi lähestyä? Varmaan kaikki lähestymiset ovat naisten mielestä tuota liiviin tunkemista, ainakin jos mies tulee tutustumaan jossain muualla kuin baarissa ja alkoholin vaikutuksen alaisena?

    Kerran tuli tyyppi vastaan kadulla ja sanoi, että ei voinut päästää ohi kulkemaan, vaan oli pakko tulla juttelemaan. Muutamat kahvit käytiin juomassa sen kanssa, ei siitä muuta tullut. Rohkea poika kuitenkin.

    Äänestä

  • Tuo on kyllä hyvä pointti, ettei ulkonäkö sitä luonnetta useinkaan kerro. Olen itsekin tavallaan ujo, tosin en kai normaalisti mitenkään silmiinpistävästi varmaankaan, mutta mielenkiintoisiin miehiin tutustuminen on vaikeaa.

    Käyn silti salilla ja pukeudun siellä (kuin myös kesähelteellä ulkona) melkoisen niukasti, koska treenatessa ja muutenkin liikkuessa tulee aina hiki. En voi käsittää miten jotkut jaksavat treenata pitkissä trikoissa, tai jopa collegehousuissa ja –takissa ja muutenkin ovat heti natisemassa kylmyydestä kun yrittää avata ikkunaa että vähän vaihtuisi ilma.

    Äänestä

  • stellaria81 kirjoitti:

    Tuo on kyllä hyvä pointti, ettei ulkonäkö sitä luonnetta useinkaan kerro. Olen itsekin tavallaan ujo, tosin en kai normaalisti mitenkään silmiinpistävästi varmaankaan, mutta mielenkiintoisiin miehiin tutustuminen on vaikeaa.

    Käyn silti salilla ja pukeudun siellä (kuin myös kesähelteellä ulkona) melkoisen niukasti, koska treenatessa ja muutenkin liikkuessa tulee aina hiki. En voi käsittää miten jotkut jaksavat treenata pitkissä trikoissa, tai jopa collegehousuissa ja –takissa ja muutenkin ovat heti natisemassa kylmyydestä kun yrittää avata ikkunaa että vähän vaihtuisi ilma.

    Kuinka niukasti? Pelkät seksikalsarit päällä?

    Äänestä

  • 12+12 kirjoitti:

    No juurihan tuossa edellä sanoin etten voi mitenkään pitää noin pitkä trikoita kun tulee hiki. Lyhyet löysät shortsit ja hihaton paita on minun saliasuni.

    Miksi v*tussa tuo nainen sitä paitsi istua röhnöttää tuossa penkkipunnerruslaitteen päällä, kun haukkareita tuollaisilla höyhenpainoilla voisi tehdä seisaallaankin? Minua korpeaa salilla kaikista eniten juuri tuollaiset ihmiset jotka varaa laitteita semmoiseen puuhaan mihin niitä ei oikeasti edes tarvittaisi, ja sitten muut saavat odotella vuoroaan.

    "Miksi v*tussa tuo nainen sitä paitsi istua röhnöttää tuossa penkkipunnerruslaitteen päällä, kun haukkareita tuollaisilla höyhenpainoilla voisi tehdä seisaallaankin?"

    No kyllähän peppu näyttää paremmalta tuossa laitteen päällä istuessa. Löysissä shortseissa treenaavat voi hyvin nostella niitä käsipainoja seisaaltaan, ei siinä laitteita tarvita.

    Stellu on kyllä ihan toivoton välillä.

    Vartalo on kunnossa, mutta salille laitetaan päälle löysät shortsit ja vaimonhakkaajapaita? :D Laita nyt edes lyhyet ja tiukat spandex-shortsit, ja sit toppi. Ehkä niitä miehiäkin alkaa löytymään helpommin...

    Tuohon malliin:

    http://img003.lazygirls.info/people/alessandra_ambrosio/alessandra_ambrosio_spandex_shorts_and_a_tiny_top_leaving_a_yoga_class_in_la_18_09_2012_W8fvhOur.sized.jpg

    Äänestä

  • mystified. kirjoitti:

    Miten naista pitäisi lähestyä? Varmaan kaikki lähestymiset ovat naisten mielestä tuota liiviin tunkemista, ainakin jos mies tulee tutustumaan jossain muualla kuin baarissa ja alkoholin vaikutuksen alaisena?

    ...kunhan ystävällisesti. Jos naisesta tuntuu lähestyminen häirinnältä niin kyllä sen aika nopeasti huomaa.

    Äänestä

  • mystified. kirjoitti:

    Miten naista pitäisi lähestyä? Varmaan kaikki lähestymiset ovat naisten mielestä tuota liiviin tunkemista, ainakin jos mies tulee tutustumaan jossain muualla kuin baarissa ja alkoholin vaikutuksen alaisena?

    No ei ainakaan mun kohdalla. Aika paljon siedän, ennekun räpsähdän silmille, mikä vaatii kyllä jo jotain törkeää ehdottelua tai jatkuvaa kyttäystä siitä huolimatta et mulkoilen siihen tyyliin, et voisitko hullu seniili lopettaa...

    Juttelu on ok, kannattaa aloittaa moikkaamalla, kyllä siitä näkee, onko nainen ilahtunut huomiosta. Sitten vaan varovaisesti normaalia juttelua, niinkuin ihminen ihmiselle ja jos nainen vähän flirttaa tai antaa muuta kiinnostukseen viittaavaa, niin voi pyytää esim. bileisiin, klubille tai vaikka syömään salin jälkeen. ite ainakin syöksyn laarille reenin jälkeen samantien ja ei paljoa vaatis, et seurakin kelpais.

    Ja jos nainen punastelee hämillisen näköisenä tai jännittää, niin sekin voi olla merkki kiinnostuksesta, varsinkin, jos on ujo ihminen kyseessä, mut kannattaa varoa tuossa väärinkäsitystä ja seurata tilannetta rauhallisemmin.

    Äänestä

Koska salitreenaus on pitkäveteistä ja liian päljon ihmisiä pienessä tilassa ahdistaa. Itse käyn juoksemassa ja uimassa. Joogaan myös säännöllisesti kodin rauhassa. Sali on jotenkin rasittava paikka ainakin tälle ujolle ja hiljaiselle.

Äänestä

En ole erityisen ujo ja hiljainen, mutta introvertti kyllä. Koko saliympäristö ahdistaa ja siellä tulee itselleni liian suorituskeskeinen ja jotenkin totinen ja iloton fiilis. En edes tykkää katsella niitä vempaimia, saatikka käyttää niitä. :D Ja melko tylsältä ja monotoniseltahan se touhu vaikuttaa.

Ylipäätään itseäni hieman ärsyttää se, että todella monille sali tuntuu olevan se ainoa oikea ja autuaaksi tekevä paikka. Puhutaan sitten kunnon kohotuksesta, laihduttamisesta, ulkonäön parantamisesta, niin vastaus on aina sali! Ikään kuin muita vaihtoehtoja ei olisi.

Liikkuminen ja "itsestä huolta pitäminenhän" ovat tietysti jonkinlainen tämän päivän uskonto - ja kuntosali sitten ilmeisesti se pyhäkkö tai temppeli, minne kaikkien uskovien pitää säännöllisesti ja tottelevaisesti marssia.

Käyn itse tanssitunneilla ja kävelylenkeillä. Epäsäännöllisen säännöllisesti jumppaan ja joogaan kotona. Tanssin joskus kotona myös omia hassuja koreografioitani.:) Mulle on tärkeää, että liikunta on hauskaa ja vaihtelevaa.

Äänestä
  • Joka sukupolvella ja joka vuosikymmennellä on kotkotuksensa, joita myöhemmin naureskellen hävetään. Kuka muistaa vielä neonväriset ihosukat ja aerobicin :D :D :D

    Äänestä

  • 3+7 kirjoitti:

    Joka sukupolvella ja joka vuosikymmennellä on kotkotuksensa, joita myöhemmin naureskellen hävetään. Kuka muistaa vielä neonväriset ihosukat ja aerobicin :D :D :D

    Aerobic! Kasarilla kysyi keneltä tahansa naiselta, että mitä hän harrastaa, niin vastaus lähes aina: aerobiccaan.

    Äänestä

  • Sali on helppo. Rasvaa palaa helposti ja turvallisesti aerobisissa laitteissa ja lihaskuntolaitteet siinä vieressä. Ongelmakohtia voi hioa spesifisesti.

    Itse tykkään esim juoksumatolla junkutella menemään, ei tarvi kytätä liikennettä tai rempoa crosstrainerilla kuin hullu apina.

    Salikin on vaihtelevaa, ei mulla ainakaan ole viikon aikana yhtään samanlaista päivää:)

    Uskonto..? kyllä, aiheuttaa totaalista riippuvuutta, jos siitä osaa nauttia!!!!!

    Äänestä

Vuosia sitten kokeilin salilla käyntiä. Tylsää. Liikun mieluummin ulkoilmassa.

Äänestä

naisill on niin suuri ongelma nykyään se haluttomuus. sortuva kaienmaailman ryyppäjiiin retkuihin ja pettäjiin se muuttaa varamaan luonnettta. kumpa me kaksi ssamanlaista hiljaista salikävijää sinä nainen minä mies kohdattaiskin..

Äänestä
  • haluttomuttaan naiset sortuvat ryyppääjäretkuihin? Näinhän se juuri menee.

    Äänestä

Ei naisten tartte käydä salilla. Jyystäreitä saa ilmankin.

Äänestä

Siellä salilla missä käyn niin siellä käy ihan liian nuoria naisia minulle. Ovat jotain 20 vuotiaita ja harvemmin näkee 30 vuotiaita. Kyllä tietysti niiden kaks kymppisten perseitäkin kattelee mutta ei niitä voi yrittää iskeä vaikka ainakin 4 naista on moikkaillut minulle viime päivinä.

Äänestä
  • Mikä ihmeen pervertti kurpannussija sinäkin oikein olet? Mene hautausmaalle, siellä sitä on sopivan ikäistä naista. Lapio käteen ja kyllä lohkeaa!

    Äänestä

  • Voihan sitä vaihtaa salia välillä ihan vain katsoakseen tarjontaa? Ei se väärin ole :) Minusta kuntosalia harrastaa kaikenikäiset naiset, vaikka se onkin nykyään nuorten trendijuttu.

    Äänestä

No siksi, koska niillä on muuta tekemistä. Tai ehkä ne kuvittelee että kaikki ihan kauheet sovinistisiat tuijottaa niitä kuolaten salilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

salinörtti mies kirjoitti:

Haluaisin ennen kaikkea naisen tuollaisella luonteella, mutta kaikki hyvässä kuosissa olevat naiset tuntuvat olevan niin meneviä ja sosiaalisia, että se on iso turn-off. Nörään itse vaan kotona, mutta sen lisäksi käyn neljä kertaa viikossa salilla ja pari kertaa viikossa lenkillä. Tuntuu että on täysin mahdoton löytää salinörtti nainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu