Onko tapauksella että se kirjoitettiin muistiin mitään laajaa merkitystä? Indexisssä tätä asiaa ei selvemmin mainita.
Miksi Jeesus antoi luvan hengille mennä sikoihin?
Simphson
7358
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sikahan on Juutalaisille saastainen eläin ja raamatussahan sianlihan syöminen kielletään.
sika todella kuuluu juutalaisten saastaisiin eläimiin.
Kuka tietää minkätakia sikoja kuitenkin silloisessa kulttuurissa esiintyy, aivan laumoittain?
Ilman omaa syytään siat joutuivat sijaiskärsijöiksi kun demonit ajettiin niiden suihin ja nämä menettivät senkin vähäisen järjen mitä niillä oli.
Rotkoonhan siinä sitten päädyttiin.
Mutta se tärkein: Mihin sikoja silloin tarvittiin?
Kas kun en heti huomannut; niitähän tarvittiin paikallisiin porsasjuhliin, joita juutalaiset järjestivät vieraileville vääräuskoisille eli silloisille pakanoille. Kyllä ropo oli silloinkin arvossaan!
Toinen hypoteesi koskee Juutalaisten harrastamaa "Pyydystä rasvattu porsas!" seuraleikkiä.
Kerro ihmeessä rasvaisesta porsaasta.
Siitä en ole kuullutkaan.
Joissakin kulttuureissa on harrastettu rasvatun porsaan pyydystämistä, vähän niinkuin rodeossa vasikan pyydystämistä. Varmaankin aikaa otettu ja silleen. En tosin usko Juutalaisten tätä harrastaneen, mutta aivan kelpo hypoteesi sikalauman tarkoituksesta kuitenkin ;-)
Tehän olette ihraa täynnä. Mutta se varmaan johtuu siitä luvallisesta HK:n lenkistä.
Herätkää rasvapäät tai olkaa tosi finnejä.
Ajatus on sinänsä monimutkainen.
Antakkahan toki joku teoria. Ei sillä varmaankaan ole tekemistä sen kanssa että siat olisivat ollet epäpuhtaita.
Juttu on jännä siinä mielessä että Jeesus yleensä hyväksyi legioonan tahdon. Miksi hän yleensä tekis tälläistä????