länsimediakin tunnustaa separatistien voiton Ukrainassa

Aikansa peppuroivat vastaan mutta lopulta joutuivat tunnustamaan tosiasiat

"Valtaamme lisää alueita Donetskista
Perjantai 23.01.2015 klo 13:57
Donetskilaisen separatistijohtajan Aleksandr Zahartshenkon mukaan separatistit aikovat vallata lisää alueita Donetskissa.

Zahartshenkon mukaan separatistit eivät aio enää vaatia aseleponeuvottelujen jatkamista.

– Me aiomme edetä Donetskin alueen ulkorajoille saakka, Zahartshenko kirjoittaa separatistien nettisivuilla.

Osa Donetskin alueesta on edelleen hallituksen joukkojen hallussa. Separatistit ovat viime päivinä olleet taisteluissa voittoisia ja saaneet haltuunsa muun muassa Donetskin lentokentän, josta osapuolet taistelivat kuukausien ajan.

– Kaikki mitä Donetskin kansantasavallan alueella tapahtuu, heijastaa sen kansan tahtoa, Zahartshenko kirjoittaa."

-------

Oikein. Fasistit ulos Ukrainasta!
2160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Palstan venäjämieliset voivat haistaa kakan,

Äänestä

Nämä separatistit ovat ryssiä.

Äänestä

Ukrainan kaapparihallinnon "tiedotus" on osoittanut juuri niin paikkaansa pitämättömäksi kuin sitä epäilin jo helmikuussa 2014.

Äänestä
  • Raporttien mukaan viimeisissä taisteluissa on kuollut lähes 5000 venäläistä varusmiestä, panssareita menetetty jopa 100 kpl. Tsaarin aikainen meininki jatkuu ja miehiä heitetään uraata huutaen tykkituleen tappioista välittämättä. On ollut raportteja venäläisten turhautuneista kostoretkistä siviilien kimppuun raiskauksista yms. Kiova odotti alunperinkin ensin näiden natsiroistojen ( ruskien ) aloitetta, jonka jälkeen alkaa vastahyökkäys.

    Äänestä

  • saatana2 kirjoitti:

    Raporttien mukaan viimeisissä taisteluissa on kuollut lähes 5000 venäläistä varusmiestä, panssareita menetetty jopa 100 kpl. Tsaarin aikainen meininki jatkuu ja miehiä heitetään uraata huutaen tykkituleen tappioista välittämättä. On ollut raportteja venäläisten turhautuneista kostoretkistä siviilien kimppuun raiskauksista yms. Kiova odotti alunperinkin ensin näiden natsiroistojen ( ruskien ) aloitetta, jonka jälkeen alkaa vastahyökkäys.

    Taasko Se setäsamuli täällä satuilee!

    Äänestä

Kohta helikopteri nousee Kiovasta matkalla tuntemattomaan paikkaan

Äänestä

- 30.4.1945 Hitler ja Göbbels tekevät Berliinin bunkkerissaan itsemurhan

- 30.4.1975 Saigonin USA:n tukema nukkehallinto kaatuu

-30.4.2015 Kiovassa valta vaihtuu kun USA:n valtaannostama oligarkkien ja uusfasistien hallinto kaatuu ja pakenee.

Äänestä
  • -30.4.2015 USA kiduttaa yhä laittomasti kaappaamiaan syyttömiä ihmisiä Guantanamossa

    Äänestä

  • USA terrorist kirjoitti:

    -30.4.2015 USA kiduttaa yhä laittomasti kaappaamiaan syyttömiä ihmisiä Guantanamossa

    Mielestäsi siis ihmisiä tappamaan koulutetuille terroristeille tulisi antaa uusi mahdollisuus?

    Äänestä

  • Pers-Erkki kirjoitti:

    Mielestäsi siis ihmisiä tappamaan koulutetuille terroristeille tulisi antaa uusi mahdollisuus?

    Guantanamossa kidutetaan täysin syyttömiä ihmisiä. USA kaappaa hatarin perustein ihmisiä ja vie heitä kidutettaviksi, sekä pitää syyttömiksikin todettuja vuosia vankeina. USA on se suurin terroristi.

    Äänestä

mielipuoli. Hän lähettää ukrainalaisia nuoria tykinruoaksi ja miinoja polkemaan Itä-Ukrainaan. Moni nuori ukrainalainen pakenee nyt ulkomaille minne vain pääsee. Jos Porosenko olisi fiksu niin hän luopuisi vallasta suosiolla ja luovuttaisi sen jollekin Ukrainan venäläismieliselle henkilölle. Näin Ukraina ja Ukrainan kansa säästyisi kärsimykseltä.

Äänestä
  • Tällä menolla Ukrainan invaasio tulee olemaan se viimeinen niitti Venäjän eristäytymiselle Euroopasta ja kansainvälisestä yhteistyöstä.

    Kohta voidaan laittaa historian kirjoihin se tosiasia, että edes osa sotahullusta Venäjästä ei kuulu enää Eurooppaan.
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Eurooppa

    Äänestä

Teetäkään ei saa rauhassa juoda kun pitää koko ajan kommentoida tänne sitä että mitään en tästäkään asiasta tiedä eikä kiinnosta Lopettakaa, antakaa mulle edes teetauko!

Äänestä
  • Rauhoitu ja mene nukkumaan, hyvää yötä! Valvon viiteen ja odotan aamuvuoron tuloa.

    Äänestä

Kuka viellä ihmettelee ettei rahaa riitä oman maansa kehittämiseen?
Venäjällähän ne näköjään menevät ihan muualle kuin kotimaahan eli sotimisen rahoittamiseen naapurimaissa.

Äänestä
  • Ei sitä riitä bryssän valtaamalla Suomellakaan. Vuosikymmeniä säästetyt malmivaratkin jouduttiin velan saamiseksi antamaan pois. Ja nyt sitten pitäisi muka rintamalla Venäjää vastaan taistella tämän maan maanpetturieliitin vuoksi, menkää jo natotrollit helvettiin.

    Äänestä

  • paska maa kirjoitti:

    Ei sitä riitä bryssän valtaamalla Suomellakaan. Vuosikymmeniä säästetyt malmivaratkin jouduttiin velan saamiseksi antamaan pois. Ja nyt sitten pitäisi muka rintamalla Venäjää vastaan taistella tämän maan maanpetturieliitin vuoksi, menkää jo natotrollit helvettiin.

    Nykypäivänä voisi kysellä kuka on halukas laitta itsensä likoon sellaiseen joka jo on jokaisen syntymäoikeus-vapaus itseen, toisiin ja maailmalle ja kaikkeen mitä siihen kuuluu.
    Tällainen on tasaarvo-muu on verbaalinen kikkailu

    Äänestä

  • minkänäköinenlippu kirjoitti:

    Nykypäivänä voisi kysellä kuka on halukas laitta itsensä likoon sellaiseen joka jo on jokaisen syntymäoikeus-vapaus itseen, toisiin ja maailmalle ja kaikkeen mitä siihen kuuluu.
    Tällainen on tasaarvo-muu on verbaalinen kikkailu

    Ei meillä ole todellista vapautta täällä eikä vapauteen johtavaa tietoa. Se pitää antaa kansalle, niin sitten vasta voidaan puhua vapaudesta itseen, toisiin. Koko kansa on aivopesty koululaitoksen ja muun järjestelmän turvin kumartamaan väärää jumalaa.

    Äänestä

Suomi on kadotuksen tiellä.Ilmankos TV 7 väkikin järjestää nykyään rukouskokouksia suomen hyväksi.Siinä ohessa joku jenkkipastori käy demonisoimassa Venäjää!Israelia kehutaan mikä ehditään.jossain mättää pahasti.....??

Äänestä
  • . . .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


fasisteja kuonoon! kirjoitti:

Aikansa peppuroivat vastaan mutta lopulta joutuivat tunnustamaan tosiasiat

"Valtaamme lisää alueita Donetskista
Perjantai 23.01.2015 klo 13:57
Donetskilaisen separatistijohtajan Aleksandr Zahartshenkon mukaan separatistit aikovat vallata lisää alueita Donetskissa.

Zahartshenkon mukaan separatistit eivät aio enää vaatia aseleponeuvottelujen jatkamista.

– Me aiomme edetä Donetskin alueen ulkorajoille saakka, Zahartshenko kirjoittaa separatistien nettisivuilla.

Osa Donetskin alueesta on edelleen hallituksen joukkojen hallussa. Separatistit ovat viime päivinä olleet taisteluissa voittoisia ja saaneet haltuunsa muun muassa Donetskin lentokentän, josta osapuolet taistelivat kuukausien ajan.

– Kaikki mitä Donetskin kansantasavallan alueella tapahtuu, heijastaa sen kansan tahtoa, Zahartshenko kirjoittaa."

-------

Oikein. Fasistit ulos Ukrainasta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu