Alemmuudentunto ja ennakkoluulo

lord.boredom

Eräs katkerimmista palstakokemuksistani on (ja tulee olemaan) se, kun silloiset palstan naiset eivät hyväksyneet minua muutama vuosi sitten Jane Austen -lukupiiriin. Siinä tehtiin todellinen jaottelu haluttuihin miehiin (Hahmotelma ja Hämärän rajoilla, joista ensiksi mainittu ei taidakaan enää olla täällä) ja inhottuihin henkisiin spitaaleihin. Siitä lähtien en ole pystynyt lukemaan enää Austenia masentumatta.

Kunnes tänään, matkalla töistä kotiin, poikkesin lähimpään vierailukelpoiseen pubiin. Olutvalintani oli tuju 11-prosenttinen Kasteelin Winter (http://www.ratebeer.com/beer/kasteel-winter/208012/) joka toi ainakin puolen litran tuopposen alussa mieleen aamiaismurot, mutta muuttui sitten lasin tyhjentyessä paremmaksi. Aluksi näpräsin totuttuun tapaan älypuhelintani - olinhan yksin matkassa - mutta sitten käänsin päätäni, ja takanani oli kirjahylly. Dyynin toisen osan sijasta käteni hapuili kohti Jane Austenin ehkä tunnetuinta romaania 'Ylpeys ja Ennakkoluulo', ja luinkin siitä siltä istumalta viisi ensimmäistä lukua. Lopussa tosin alkoi tuntua, etten pysy enää kärryillä neiti Benneteissä, mikä vastaakin aiempaa lukukertaani muutaman vuoden takaa, jolloin suurin valituksen aiheeni teoksesta oli, että kirjan hahmokavalkadi on niin valtava. Mistä ihmeestä pitäisi tietää ketä oikein tarkoitetaan neiti Bennetillä, kun Bennetin naimattomia tyttäriä on yhteensä viisi kappaletta? Sitten sen päälle on vielä kaikki muut hahmot, joista rouva Bennet juoruaa taukoamatta.

Kirjan alun perusteella on vaikea tehdä mitään suuria oivalluksia. Sen mukaan kuitenkin "on tunnettu tosiasia, että naimattoman ja varakkaan nuoren miehen on saatava rinnalleen vaimo". Jos Austen eläisi nyt, niin mitenhän hän romaaninsa alun muotoilisi? Jyystäjäkarjun on saatava rinnalleen vaimo? Naimisissa olevan varakkaan miehen on saatava rinnalleen vaimo?

En tiedä. Kirjan nimiösivulla oli omistuskirjoitus: "Hannalle 1946" ja alalaidassa "Marja ja Kurt". Pubissa oli muutama mies yksin, ja muutama naisporukka, sellaisi pari-kolmekymppisiä naisia. Join olueni, lähetin yhden työsähköpostin, palautin kirjan hyllyyn seuraavaa kertaa varten ja lähdin kotiin. Hyvää perjantaita.

9

109

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • scrg

      Darcy on ylpeä herra ja Elizabeth ennakkoluuloinen neiti ja muut on turhia sivujen täytettä. Luet vain ne kohdat missä noista puhutaan.

      Olisit voinut myös mennä lukutoukimman näköiseltä naisporukoilta kysymään miksi se kirja kannattaisi lukea, tai mihin siinä kannattaa kiinnittää huomiota. Semmoinen "tikusta ja takusta asiaa" avaus, josta on hyvä aloittaa keskustelu tai myös lyhyesti ilman pahaa mieltä lopettaa, jos ketään ei kiinnosta.

      • Olen siis lukenut Ylpiksen kerran aiemmin, ja mielikuvani on että lähinnä Darcyllä ja Elizabethillä on väliä. Ja sitten jollain kolmannella, jonka rakkauselämästä Elizabeth murehti (Jane?).

        Pubin naisporukat olivat sikäli haasteellisia, että ne olivat sangen epämääräisiä. Porukoissa oli ehkä aina yksi, jota voisi pitää kirjatyttönä, ja sitten oli yksi jota voisi pitää anarkistihippinä ja kolmatta taviksena. Joku porukka tuli siinä kohtaa kun olin jo lähdössä. Tietysti porukoihinhan on yksinäisen miehen mahdoton mennä. "Me tultiin nyt tyttöjen kanssa yksille että painu sä siitä vittuun", kuulin heidän ajattelevan.


      • scrg
        lord.boredom kirjoitti:

        Olen siis lukenut Ylpiksen kerran aiemmin, ja mielikuvani on että lähinnä Darcyllä ja Elizabethillä on väliä. Ja sitten jollain kolmannella, jonka rakkauselämästä Elizabeth murehti (Jane?).

        Pubin naisporukat olivat sikäli haasteellisia, että ne olivat sangen epämääräisiä. Porukoissa oli ehkä aina yksi, jota voisi pitää kirjatyttönä, ja sitten oli yksi jota voisi pitää anarkistihippinä ja kolmatta taviksena. Joku porukka tuli siinä kohtaa kun olin jo lähdössä. Tietysti porukoihinhan on yksinäisen miehen mahdoton mennä. "Me tultiin nyt tyttöjen kanssa yksille että painu sä siitä vittuun", kuulin heidän ajattelevan.

        No minähän itse en ole tuota lukenut enkä muutenkaan lue kaunokirjallisuutta, mutta pelkästään tietämällä Darcyn nimeltä voi silti sujuvasti silti keskustella vähän aiheesta. Darcy on vähän kuin brittien kopio siltalanpehtoorista, mikä muuten on paljon parempi elokuvana, jota en ole nähnyt kokonaan, kuin kirjana, jota en ole lukenut mikäli moinen kirja edes on olemassa.

        Naiset ei vanhempina enää sano noita "painu vittuun" ajatuksia ääneen, vaan osaa käyttäytyä. Jos ei siedä, että joku tulee höpisemään, niin voivat juoda yhtensä kotonaan.


      • Näin se menee
        lord.boredom kirjoitti:

        Olen siis lukenut Ylpiksen kerran aiemmin, ja mielikuvani on että lähinnä Darcyllä ja Elizabethillä on väliä. Ja sitten jollain kolmannella, jonka rakkauselämästä Elizabeth murehti (Jane?).

        Pubin naisporukat olivat sikäli haasteellisia, että ne olivat sangen epämääräisiä. Porukoissa oli ehkä aina yksi, jota voisi pitää kirjatyttönä, ja sitten oli yksi jota voisi pitää anarkistihippinä ja kolmatta taviksena. Joku porukka tuli siinä kohtaa kun olin jo lähdössä. Tietysti porukoihinhan on yksinäisen miehen mahdoton mennä. "Me tultiin nyt tyttöjen kanssa yksille että painu sä siitä vittuun", kuulin heidän ajattelevan.

        Yksin baarissa olevista miehistä tupataan ajattelemaan pahaa.


    • 1+4

      Mitä vattua mies? Väitätkö että luit tunnissa viisi lukua kirjasta?

      • Alle tunnissa, mutta ne olivat mielestäni keskimääräistä lyhyempiä lukuja.


      • lyhyitä lukuja

        5 lukua on 19 sivua. Austen kirjoittaa varsin lyhyitä lukuja.


    • Itse kärsin paljon enemmän henkilöhahmoista kuin niiden määrästä. Etenkin Jane, voi elämän kevät.

      Jos Austen kirjoittaisi tuon kirjan nykyaikana, tuo kirja sijoittuisi varmasti koulumaailmaan. Darcy olisi luokan epäsosiaalinen mutta ah niin älykäs, komea ja cool takapenkin valtaaja joka kuluttaa tunnit tuijottamalla ulos ikkunasta. Elizabeth olisi se tavallinen tyttö josta nuori herramme on jostain tuntemattomasta syystä kiinnostunut ja about ainoa joka ei ole häneen lääpällään, kunnes vasta lopussa, jossa "miten niin et muka tykkää musta" -kiukuttelustrategia tuottaa tulosta ja kaikki elävät elämänsä onnellisina loppuun asti.

    • ajateltiinko sielä pubissa kaikkea negatiivista yksinäisestä miehestä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      23
      19087
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      69
      6055
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      26
      5668
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      48
      5515
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      41
      5388
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      94
      5282
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      4763
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      43
      4427
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      57
      3756
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      49
      3405
    Aihe