Eräs katkerimmista palstakokemuksistani on (ja tulee olemaan) se, kun silloiset palstan naiset eivät hyväksyneet minua muutama vuosi sitten Jane Austen -lukupiiriin. Siinä tehtiin todellinen jaottelu haluttuihin miehiin (Hahmotelma ja Hämärän rajoilla, joista ensiksi mainittu ei taidakaan enää olla täällä) ja inhottuihin henkisiin spitaaleihin. Siitä lähtien en ole pystynyt lukemaan enää Austenia masentumatta.
Kunnes tänään, matkalla töistä kotiin, poikkesin lähimpään vierailukelpoiseen pubiin. Olutvalintani oli tuju 11-prosenttinen Kasteelin Winter (http://www.ratebeer.com/beer/kasteel-winter/208012/) joka toi ainakin puolen litran tuopposen alussa mieleen aamiaismurot, mutta muuttui sitten lasin tyhjentyessä paremmaksi. Aluksi näpräsin totuttuun tapaan älypuhelintani - olinhan yksin matkassa - mutta sitten käänsin päätäni, ja takanani oli kirjahylly. Dyynin toisen osan sijasta käteni hapuili kohti Jane Austenin ehkä tunnetuinta romaania 'Ylpeys ja Ennakkoluulo', ja luinkin siitä siltä istumalta viisi ensimmäistä lukua. Lopussa tosin alkoi tuntua, etten pysy enää kärryillä neiti Benneteissä, mikä vastaakin aiempaa lukukertaani muutaman vuoden takaa, jolloin suurin valituksen aiheeni teoksesta oli, että kirjan hahmokavalkadi on niin valtava. Mistä ihmeestä pitäisi tietää ketä oikein tarkoitetaan neiti Bennetillä, kun Bennetin naimattomia tyttäriä on yhteensä viisi kappaletta? Sitten sen päälle on vielä kaikki muut hahmot, joista rouva Bennet juoruaa taukoamatta.
Kirjan alun perusteella on vaikea tehdä mitään suuria oivalluksia. Sen mukaan kuitenkin "on tunnettu tosiasia, että naimattoman ja varakkaan nuoren miehen on saatava rinnalleen vaimo". Jos Austen eläisi nyt, niin mitenhän hän romaaninsa alun muotoilisi? Jyystäjäkarjun on saatava rinnalleen vaimo? Naimisissa olevan varakkaan miehen on saatava rinnalleen vaimo?
En tiedä. Kirjan nimiösivulla oli omistuskirjoitus: "Hannalle 1946" ja alalaidassa "Marja ja Kurt". Pubissa oli muutama mies yksin, ja muutama naisporukka, sellaisi pari-kolmekymppisiä naisia. Join olueni, lähetin yhden työsähköpostin, palautin kirjan hyllyyn seuraavaa kertaa varten ja lähdin kotiin. Hyvää perjantaita.
Alemmuudentunto ja ennakkoluulo
9
102
Vastaukset
- scrg
Darcy on ylpeä herra ja Elizabeth ennakkoluuloinen neiti ja muut on turhia sivujen täytettä. Luet vain ne kohdat missä noista puhutaan.
Olisit voinut myös mennä lukutoukimman näköiseltä naisporukoilta kysymään miksi se kirja kannattaisi lukea, tai mihin siinä kannattaa kiinnittää huomiota. Semmoinen "tikusta ja takusta asiaa" avaus, josta on hyvä aloittaa keskustelu tai myös lyhyesti ilman pahaa mieltä lopettaa, jos ketään ei kiinnosta.Olen siis lukenut Ylpiksen kerran aiemmin, ja mielikuvani on että lähinnä Darcyllä ja Elizabethillä on väliä. Ja sitten jollain kolmannella, jonka rakkauselämästä Elizabeth murehti (Jane?).
Pubin naisporukat olivat sikäli haasteellisia, että ne olivat sangen epämääräisiä. Porukoissa oli ehkä aina yksi, jota voisi pitää kirjatyttönä, ja sitten oli yksi jota voisi pitää anarkistihippinä ja kolmatta taviksena. Joku porukka tuli siinä kohtaa kun olin jo lähdössä. Tietysti porukoihinhan on yksinäisen miehen mahdoton mennä. "Me tultiin nyt tyttöjen kanssa yksille että painu sä siitä vittuun", kuulin heidän ajattelevan.- scrg
lord.boredom kirjoitti:
Olen siis lukenut Ylpiksen kerran aiemmin, ja mielikuvani on että lähinnä Darcyllä ja Elizabethillä on väliä. Ja sitten jollain kolmannella, jonka rakkauselämästä Elizabeth murehti (Jane?).
Pubin naisporukat olivat sikäli haasteellisia, että ne olivat sangen epämääräisiä. Porukoissa oli ehkä aina yksi, jota voisi pitää kirjatyttönä, ja sitten oli yksi jota voisi pitää anarkistihippinä ja kolmatta taviksena. Joku porukka tuli siinä kohtaa kun olin jo lähdössä. Tietysti porukoihinhan on yksinäisen miehen mahdoton mennä. "Me tultiin nyt tyttöjen kanssa yksille että painu sä siitä vittuun", kuulin heidän ajattelevan.No minähän itse en ole tuota lukenut enkä muutenkaan lue kaunokirjallisuutta, mutta pelkästään tietämällä Darcyn nimeltä voi silti sujuvasti silti keskustella vähän aiheesta. Darcy on vähän kuin brittien kopio siltalanpehtoorista, mikä muuten on paljon parempi elokuvana, jota en ole nähnyt kokonaan, kuin kirjana, jota en ole lukenut mikäli moinen kirja edes on olemassa.
Naiset ei vanhempina enää sano noita "painu vittuun" ajatuksia ääneen, vaan osaa käyttäytyä. Jos ei siedä, että joku tulee höpisemään, niin voivat juoda yhtensä kotonaan. - Näin se menee
lord.boredom kirjoitti:
Olen siis lukenut Ylpiksen kerran aiemmin, ja mielikuvani on että lähinnä Darcyllä ja Elizabethillä on väliä. Ja sitten jollain kolmannella, jonka rakkauselämästä Elizabeth murehti (Jane?).
Pubin naisporukat olivat sikäli haasteellisia, että ne olivat sangen epämääräisiä. Porukoissa oli ehkä aina yksi, jota voisi pitää kirjatyttönä, ja sitten oli yksi jota voisi pitää anarkistihippinä ja kolmatta taviksena. Joku porukka tuli siinä kohtaa kun olin jo lähdössä. Tietysti porukoihinhan on yksinäisen miehen mahdoton mennä. "Me tultiin nyt tyttöjen kanssa yksille että painu sä siitä vittuun", kuulin heidän ajattelevan.Yksin baarissa olevista miehistä tupataan ajattelemaan pahaa.
- 1+4
Mitä vattua mies? Väitätkö että luit tunnissa viisi lukua kirjasta?
- lyhyitä lukuja
5 lukua on 19 sivua. Austen kirjoittaa varsin lyhyitä lukuja.
Itse kärsin paljon enemmän henkilöhahmoista kuin niiden määrästä. Etenkin Jane, voi elämän kevät.
Jos Austen kirjoittaisi tuon kirjan nykyaikana, tuo kirja sijoittuisi varmasti koulumaailmaan. Darcy olisi luokan epäsosiaalinen mutta ah niin älykäs, komea ja cool takapenkin valtaaja joka kuluttaa tunnit tuijottamalla ulos ikkunasta. Elizabeth olisi se tavallinen tyttö josta nuori herramme on jostain tuntemattomasta syystä kiinnostunut ja about ainoa joka ei ole häneen lääpällään, kunnes vasta lopussa, jossa "miten niin et muka tykkää musta" -kiukuttelustrategia tuottaa tulosta ja kaikki elävät elämänsä onnellisina loppuun asti.ajateltiinko sielä pubissa kaikkea negatiivista yksinäisestä miehestä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.
Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.1894312Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki313150Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma292851Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella
Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne592731PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist642707Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle
Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv902605Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest142341Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?
"Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k872062Vapaa- ajan asunto palanut Haapavedellä
Haapavesi päässyt Iltalehteen Vapaa- ajan asunto palanut 35 neliötä palanut. Missä päin tämä on ollut? Poliisin tutkinn71043- 581038