tekoturkit

Niin ei ainakaan luonnonsuojelijaksi voisi itseaan kutsua jos niihin pukeutuu!! Oikeat turkit rohkeasti esille ja ylle.

aidot turkit ja nahkakengät ovat pitkäikäisempiä ja käytössä kestävämpiä kuin tekoversiot!

Turkki vai tekoturkki?
Turkisala markkinoi taannoin tuotteitaan ekotuotteina ja “luonnollisena valintana”. Kyseinen mainonta ei kuitenkaan kestä lähempää tarkastelua, ja kuluttaja-asiamies kielsi mainonnan vuonna 1993. Vastaavanlaisiin väitteisiin törmää kuitenkin edelleen kiihkeänä vellovan turkiskeskustelun yhteydessä.
Ajatus aidon turkiksen ekoudesta on peräisin vertailusta tekoturkikseen. Tekoturkiksethan tehdään öljypohjaisista raaka-aineista eli uusiutumattomasta luonnonvarasta.
Mutta - yllätys,yllätys - aidon turkiksen tuottaminen kuluttaa energiaa moninkertaisesti enemmän kuin tekoturkin valmistus. Suuren energiankulutuksen lisäksi turkistarhauksen aiheuttamat ympäristöongelmat ovat pitkä miinus aidolle turkikselle.

Energiankulutus
Pelkästään rehun elinkaaren aikainen energiankulutus on moninkertainen verrattuna tekoturkin valmistukseen (Pekka Heikuran tarkat laskelmat jutun lopussa).
Minkkiturkin tuottamiseen tarvittavaan rehuun kuluu energiaa yli 18 000 MJ.
Öljylitroiksi muutettuna energiamäärä vastaa 470:ää litraa. Saman kaavan mukaan kettuturkin tuottamiseen tarvitaan energiaa 184 litran verran. Ja kyseessä on siis pelkän rehun osuus.
Massiivisen kokoisen tekoturkin valmistus kuluttaa elinkaarensa aikana korkeintaan 10:tä öljylitraa vastaavan määrän energiaa. Näin ollen kettuturkis vie energiaa vähintään 18 kertaa enemmän ja minkkiturkki vähintään 47 kertaa enemmän kuin tekoturkki.

Turkistarhojen ympäristöongelmat
Turkistarhaus aiheuttaa sekä vesien- ja ilmansuojeluun että jätteidenhuoltoon liittyviä ongelmia. Turkistarhaajien asenteet ympäristönsuojeluun ovat muuttuneet 90-luvulla selvästi myönteisempään suuntaan, mutta paljon on edelleen tekemättä. Tarhojen ympäristöasioita tutkiva tekniikan lisensiaatti Arto Latvala kertoo, että tarhojen kunto ei ole keskimäärin edes välttävää tasoa. Toki Suomesta löytyy myös mallikelpoisia tarhoja.

Päästöt vesistöihin ja ilmaan
Turkistuotannon yhteenlasketut typpipäästöt ovat Suomessa 500 tonnia vuodessa ja fosforipäästöt 50 tonnia. Tämä merkitsee sitä, että Suomen turkiseläinhäkkien alle kertyvä lanta- ja virtsamäärä vastaa lähes 1,2 miljoonan ihmisen puhdistamattomien jätevesien sisältämää uloste- ja typpimäärää. Typpi ja fosfori aiheuttavat vesistöjen rehevöitymistä.
Turkistarhat ovat uhka myös pohjavesille. Tärkeillä pohjavesialueilla on kymmeniä turkistarhoja, jotka pitäisi pikaisesti siirtää pois. Häkkien alle kertyvästä lannasta ja virtsasta vapautuu paitsi typpeä ja fosforia, myös ammoniakkia. Ammoniakki aiheuttaa tarhojen lähellä puustovaurioita. Ammoniakin aiheuttamia ongelmia voidaan vähentää kuivikkeiden käyttöä lisäämällä.

Nahan muokkaus
Nahan parkitseminen käytetään kromia ja alumiinia.
- Kromi on turkiksessa sellaisessa muodossa, ettei siitä ole vaaraa ympäristölle tai käyttäjälleen, toteaa Tampereen teknillisen korkeakoulun professori Esa Mäntysalo.
Turkiksissa käytettävä kromi on kolmosmuodossa, ei siis kuutosmuodossa, joka on karsinogeeninen. Pieni allergian mahdollisuus on kuitenkin olemassa, jos turkki on vasten paljasta ihoa. Kromia käytetään ennen kaikkea värjätyissä turkeissa ja lammasturkeissa.
Alumiinia voi sen sijaan liueta kostuneesta turkiksesta, ja vesistöihin päätyessään alumiini on myrkyllistä vesieliöstölle. Alumiinin ansioita on turkin venyvyys ja pehmeys.

Tekoturkin valmistus
Tekoturkki valmistetaan yleensä polyakryylikuidusta. Polyakryylin valmistusmenetelmä on hankala ja kallis, ja siinä joudutaan käyttämään vahvoja liuottimia, jotka vesistöihin joutuessaan ovat erittäin haitallisia (dimetyyliformamiidi).

Lammasturkki?
Näyttää pahasti siltä, ettei sen enempää tehoturkis kuin tekoturkkikaan saa kiitosta ympäristöystävällisyydestään. Mutta miten olisi lammasturkki? Jos turkin hankkimista harkitseva on kiinnostunut turkiseläinten oloista, niin lammas lienee ykkösvalinta. Valitettavasti suurin osa suomalaisten lammasturkkien raaka-aineista tuodaan kuitenkin ulkomailta.
Lampaannahka on Suomessa lihantuotannon sivutuote. Turkki on siis järkevää käyttöä raaka-aineelle, joka muuten jäisi hyödyntämättä. Lammasturkin energiatase on paras vertailluista turkiksista. Jos lammasta kasvatettaisiin pelkäksi turkikseksi, olisi energiatase silti selvästi parempi kuin kettu- tai minkkiturkin.

Pekka Heikura:
Energiataseesta eri turkisvaihtoehdoilla
1. Rehun raaka-aineiden tuotanto
Turkiseläinten rehu koostuu seuraavista osista:
teurasjäte 21%
silakka 20%
kalajäte 11% (pääasiassa Norjasta)
rasvaa 3%
viljaa 16%
kuivattua valkuaista (lihajauhoa) 9%
vettä 20%
Rehun raaka-aineiden tuotanto yhteensä: 6,4 MJ/ kg turkistarhanrehua
eli minkkiturkki 16 000 MJ
eli kettuturkki 6 272 MJ
2. Rehun valmistus:
Yhteensä:
minkkiturkki 1 087 MJ
kettuturkki 426 MJ
3. Rehun kuljetus rehukeskuksesta tarhoille
minkkiturkki: 1 221 MJ
kettuturkki: 478 MJ
4. Rehun jakelu ruokintatrukilla
minkkiturkki: 97 MJ
kettuturkki: 38 MJ
Yhteenveto:
Ottamalla huomioon pelkästään turkistarhauksen rehun elinkaaren aikainen energiankulutus saadaan seuraavat luvut:
Minkkiturkin tuottamiseen tarvittavan rehun elinkaaren aikainen energiankulutus: 18 405 MJ.
Kettuturkin vastaava energiankulutus: 7 214 MJ.
Energiamäärän öljylitroiksi muutettuna:
- yhden öljylitran energiasisältö (mukana myös valmistuksen energiankulutus) on 39,1 MJ.
Eli:
Minkkiturkin tuottamiseen tarvittavan rehun energiankulutus vastaa 470 litraa öljyä.
Kettuturkin tuottamiseen tarvitaan taas energiaa joka vastaa 184 litraa öljyä.
Tekoturkiksen raaka-aineen valmistus:
Turkkiin menee noin 4 kg/polyakryylikuitua
Polyakryylikuidun elinkaaren aikainen energiankulutus noin 90 MJ/kg.
Kuidun kuljettamiseen menee energiaa (jos oletamme että keinoturkis kuljetetaan rekalla) 1,4 MJ/km/t ja oletetaan, että kuljetusmatka on Keski-Euroopasta Suomeen: 2500 km.
Eli turkkia kohti: 2500 kmx1,4 MJ/km/t x 0,004 t = 14 MJ
Tekoturkiksen kuluttama elinkaaren aikainen energiankulutus on 374 MJ/keinoturkki. Muu osa keinoturkiksen elinkaaressa vie varsin vähän energiaa, mutta pyöristämme nyt energiankulutuksen 400 MJ/keinoturkista kohti. Tekoturkiksen valmistus kuluttaa elinkaarensa aikana 10:tä öljylitraa vastaavan määrän energiaa. Näin ollen kettuturkis vie energiaa vähintään 18 kertaa enemmän energiaa kuin tekoturkki ja minkkiturkki vie vähintään 47 kertaa enemmän energiaa kuin tekoturkki.
Lammasturkki
Lampaan elinkaaren energiankulutuksessa käytimme lähtökohtana naudan elinkaaren energiankulutusta (molemmat märehtijöitä). Tosin lampaan rehunkäyttökyky on tiettävästi hiukan huonompi, mutta toisaalta voi hyödyntää sellaisia laitumia, joita naudat eivät kykene hyödyntämään:
Lampaan lihapaino: 17 kg.
Naudanlihan tuotannon energiankulutus tilalla: 34 MJ/kg.
Yhtä lammasta kohden oletetaan näin ollen kuluvan 578 MJ.
Koska lampaan arvosta noin 80% muodostuu lihasta ja 10% vuodasta, voidaan laskea yhden vuodan energiataseeksi 58 MJ.
Lammasturkkiin menee enintään 6 vuotaa.
Lammasturkin energiatase näyttäisi parhaimmalta (348 MJ/ turkki) vertailluista turkiksista. Jos lammasta kasvatettaisiin pelkäksi turkikseksi, olisi sen energiatase silti selvästi parempi kuin naali- tai minkkiturkin!
Huomautus:

- Selvityksessä ei pystytty huomioimaan energiaprofiilia, eli eri energialajien osuutta energiataseessa.
- Selvityksessä ei huomioitu vaihtoehtoiskustannuksia, eli ei ryhdytty arvioimaan sitä, mitä tapahtuisi jos esimerkiksi turkistarhoilla ei käytettäisi teurasjätettä.
Lähteinä:
Aulis Ranne: Elintarvikkeiden elinkaari ja energiakertymät.
KTM: tuotteiden energiasisältö ja kotitalouksien välillinen energiankulutus Katsauksia B:111
Suomen turkiseläinkasvattajien liitto: selvitykset rehutehtaan energiankulutuksesta ja rehunjakelun energiankulutuksesta. (Ilpo Pölönen ja Gustav Smulter).
Euroopan muovintuottajien elinkaariraportit (APME).