Elämäntapaluuseri, mitä minäkö?

Joka kerta kun kuulen tuon sanan tulee olo kuin virtuaaliruoska osuisi silmien edestä. Se pienikin motivaation pilke katoaa sanan myötä. Ennen en uskonut yhteiskunnallisen ilmapiirin olevan kurjuuden takana vaan jo muutamien suusta kuuleena alan uskomaan. Maa vaatii ahkeraa, reipasta, uuteraa työntekijää loput on sakkaa jotka ''imee'' veronmaksajien rahoja ja joutaisi pois. Itse tulen työn täytteisestä perheestä missä otetiin saatavilla olevat vuorot ja oltiin töissä joten lapsuuteni oli melko yksinäistä lukuunottamatta naapurissa asunutta kaveria tuolloin. Yritin itsekin mennä tuohon pyörään mukaan opiskella ja tehdä töitä samalla vaan 2x iski hermoromahdus ja paikka lataamossa niin asia jäi siihen muistona sairasloma lappu sekä nyt pyörimässä oleva kuntoutushakemus.

Omat läheisenikin höpöttää töihin paluusta ja että ''lusmuilemalla'' vain en saa mitään aikaiseksi siitä huolimatta että hermoromahduksesta on kulunut vasta liian vähän aikaa ja siitä on kirjallinen todiste.
Kiteytän sanomani: en jaksa enää hetkahtua jos joku on päättänyt tehdä viimeisen ratkaisunsa yleinen ilmapiiri tukifoorumeita ja kriisipuhelimia lukuunottamatta on: et käy töissä = elämäntapaluuseri (kirjoittaminenkin kolhaisi)

Oma kuntotasoni on sitä että nukun enemmän tätä nykyä, käyn viikotain terapiassa silti tekisi mieli lähteä kun en tiedä milloin pääsen takaisin pyörään tekemään töitä ja samaan yleinen hyväksyntä takaisin vaikka väliäkö tuolla on sinänsä pystyn käymään ulkona toki päivän aikana vaan en uskalla puhua tilanteestani kenellekään joten aika yksinäistä ja raastavaa tämä on..