Ensimäisessä Epistolassa on p. Paavali monesta asiasta Korintilaisia kovin nuhdellut, ja väkeää viinaa heidän haavoihinsa vuodattanut, ja heitä peljättänyt. Mutta, että apostolin virka on olla uskollinen opettaja, ojentamaan heikkomielisiä ja surullisia omiatuntoja, enemmin kuin peljättämään, sentähden hän heitä tässä Epistolassa kiittää, ja vuodattaa öljyä heidän haavoihinsa, ja on sangen ystävällinen heidän kanssansa, ja käskee rakkaudella sitä syntinsä jälleen korjata, jonka he olivat pois tyköänsä ajaneet.
1 ja 2 luvuissa osoittaa hän heille rakkautensa, kuinka hän on kaikista puhunut, tehnyt ja kärsinyt heidän tarpeeksensa ja terveydeksensä, että heidän pitäis häneltä aina kaikkinaista hyvää toivoman.
3, 4 ja 5 ylistää hän evankeliumin virkaa, joka on korkein, lohdullisin ja turvallisin omantunnon tarpeeksi ja terveydeksi ja todistaa, että se on parempi kuin lain virka. ja sitä enemmin kuin sitä vainotaan, sitä paremmin se uskollisissa menestyy, ja saattaa toivon ristin kautta ijankaikkiseen kunniaan. Mutta näillä kaikilla hän vääriä apostoleita kylkeen lykkää, jotka lakia evankeliumia vastaan opettivat, eikä muuta opettaneet kuin ulkonaista pyhyyttä, se on ulkokultaisuutta, ja jättivät pois sisällisen epäuskon vian.
6 ja 7 neuvoo hän heitä senkaltaista saarnaa töillä ja kärsimisellä seuraamaan, ja päättää sen kiitoksellansa, yllyttäen heitä aina vireyteen.
8 ja 9 neuvoo hän heitä, ajallisella ravinnolla, elatuksella ja avulla auttamaan köyhiä pyhiä Jerusalemissa kovalla ajalla, että he olivat alustakin kaiken tavaransa antaneet ylön kristityksi tultuansa, Ap.T 4:32.
10, 11 ja 12 kirjoittaa ja opettaa hän vääriä apostoleita vastaan. 13 uhkaa niitä, jotka olivat syntiä tehneet ja ei heitänsä parantaneet.
http://www.finbible.fi/UT/2Korintto/biblia_1.htm

Vastaukset 9
Vanhimmat
'neuvoo hän heitä senkaltaista saarnaa töillä ja kärsimisellä seuraamaan, ja päättää sen kiitoksellansa, yllyttäen heitä aina vireyteen.'
Amen.
.....
...
....
....
....
....
....