ole miettinyt jos on vihitty maistraatissa ja eroaa,onko se vähemmän syyllisyyttä aiheuttavaa kun kirkossa vihítyillä?
mitä tuli
luvattua
161500
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Jos on syvästi uskonnollinen ihminen, voi tietenkin tuntua vielä pahemmalta kuin jos ajattelee, että avioliitto on vain "rekisteröinti".
Itse menin naimisiin kirkollisesti, mutta uskon, että yhtä rankkaa eroaminen on, olipa avioliitto solmittu miten tahansa.
Niin.
Miksi olisi?
Ja aiheuttaako lopullinen ero aina syyllisyyttä?
ei aiheuta syyllisyyttä minulla enää,mutta kun monet vaan jatkaa huonoakin avioliittoa siksi kun tuli papin edessä luvattua?
Avioero on suuri ja kipeä päätös, eikä sitä pidäkään heppoisin perustein ottaa heti ensimmäisessä kriisissä.
Vaikkakin samaa mieltä olen kanssasi siinä, että vaikka näitä helposti eroavia on paljon, turhaan on myös niitä, jotlka pahimmassa tapauksessa pilaavat kaikkien perheenjäsenten elämän roikkumalla sairaassa liitossa.
sivustakatsojan on niin helppo sanoa, ettei sairaassa liitossa kannata roikkua tms. se joka elää siinä tilanteessa ajattelee toisin.. usein!
Mutta onko mitään järkeä roikkua huonossa liitossa, jos toinen vaan jatkaa ryyppäämistä/pahoinpitelyä/uskottomuutta lopettamislupauksista huolimatta. Itse sairaustuin keskivahvaan depressioon, josta en vieläkään ole selviytynyt normaaliin tilaan vaikka kaikkea olen tämän kolmen vuoden aikana kokeillut. Vuosien pettymykset, riidat ja lisääntyvä halveksunta toisen heikkoutta kohtaan veivät minut niin rikki, että vaivoin jaksoin lähteä siitä suhteesta. Onneksi lähdin. Joudumme edelleen olemaan tekemisissä ja ryyppääminen vaikuttaa edelleen myös minun ja lasten elämään, mutta nyt minulla on oma rauhallinen kotini eikä täydy katsella ja kuunnella juopon juttuja ja elää pelossa. Jokaisen kannattaa ottaa ohjat omiin käsiin ja tehdä elämästään onnellisemman kun on vain tämä yksi elämä. Jos omistaa vielä muutaman kannustavan ystävän voi olla kiitollinen siitä mitä on eikä murehtia sitä mitä on menettänyt.
Avioero on lopultakin niin suuri prosessi, että sairaassakin liitossa roikkumisen katsoo usein pienemmäksi riesaksi.
Jos vielä rahapuolella tekee tiukkaa uuden elämän järjestely, on tilanne todella tukala.
Minä kai olin liian laskelmoiva, kun valmistauduin talouspuolella eroon pitkän aikaa. Oli kertynyt omaisuutta aika lailla, ja sen jakoon piti varautua rahallisesti. Lopulta kaikki lähti tavallaan yllättäen liikkeelle, ja kävi tuuri kun osituskin meni melkoisen hyvin.
Ihmisen kärsimykselläkin on rajansa!Nyt elän yksin mutta olen toipunut jo erosta.Tuli vaan ajatus että miten muut kokee:kun ei jaksanutkaan olla avioliitossa,vaikka kerran lupasi kestää myötä ja vastamäet?Tuli liian iso vastamäki,en jaksanut kiivetä enää.
Saat tuon kuulostamaan kuin avioliitto olisi elinkauinen vankeusrangaistus ilman armahdusoikeutta ... siinähän istut kun kerran tuomio langetettu papin edessä !!
EI EI EI ...
Kyse on kahden ihmisen sopimuksesta ja tahtotilasta rakastaa ja kunnioittaa toisiaan JOKAPÄIVÄ ... myötä- ja vastamäet minun arvomaailmassani tarkoittaa pääosin ulkoisia ... työttömyyttä, sairautta, sotia, tulvia yms.
Niin, tuli luvatua tahtoa rakastaa ... joskus tahto voi loppua, tai vaikka tahtoisi ei voi... enää, koska minulle ei olla samaa tahdottu osoittaa kunnioittamisesta puhumattakaan.
Mietipä sitä !
Tahdotko-sehän se oli ratkaiseva sana,eihän siinä ole pakkoa todellakaan.Nyt minun avioeroprosessin syyllisyydentunnekkin alkaa helpottaa.Minähän sanoin-TAHDON!Enkä muuta ja tahtoa olisi ollut jos ei olisi ollut väkivaltaa,uskottomuutta,halveksimista ym.hyväksikäyttöä.Haluan antaa itselleni anteeksi ja vasta sitten voin antaa myös ex-puolisolleni.Elämä opettaa.
.. pohtia paremminkin mitä tuli tehtyä ... kuin mitä on luvattu ?
Kyllähän sitä kirkossa höpistään yhtä ja kirkon ulkopuolella tehdään toista, muissakin asioissa.
Kovin kevyellä seremonialla siinä lopulta sitoudutaan monesti kohtuuttomaan sopimukseen.
Täällä jo joku heitti idean määräaikaisesta avioliitosta. Ei hassumpaa. Vuosi - pari, ja sitten voi halutessaan erota ilman mitään omaisuudenjakoja.
... siis omaisuuden jakaminen ... kulkee nimellä avioehto.
Olen ihan oikeesti koettanut ymmärtää tuota joidenkin miesten hinkua peräänkuuluttaa avioliitolupauksen ja papin aamenen "tuomiomaisuutta" ... mistä se johtuu?
Tähän ketjuun jo vastasin mitten minä näen avioliittoa solmittaessa annettavan lupauksen tahdosta rakastaa ja kunnioittaa toista -- en toista.
Ja sitten arvailen ... yksilöimättä. Voisivatko jotkut ihmiset nähdä avioliiton tosiaan peruuttamattomana sopimuksena (tuomiona) joka sitoo molemmat toisiinsa ilman että asioille tarvitsee tehdä mitään, ilman että suhdetta tarvitsee huoltaa, toista huomioida (muutenkin kuin tuoda "ruoka pöytään"), nähdä vaimo/mies rakastajana ja parhaana kaverina (riippuu tilanteesta mikä rooli päällä)... ja paljon muuta.
Voisiko olla, että jotkut olettavat saavansa papin aamenella naisesta äidin tai miehestä isän ... jotain sellaista mikä ei koskaan lakkaa olemasta vaikka mitä itse tekee tai on tekemättä. En tiedä...
Kyllä sen useimmiten katsotaan osoittavan luottamuspulaa.
Kyllä minun exänikin puheet mahdollisesta osituksesta heittelivät vuosien mittaan laidasta laitaan. Hän kun puhui erosta kuin säästä. Parhaimmillaan lupauksensa oli, ettei halua mitään, minkä suinkin voi olettaa olevan minulle kuuluvaa.
Toisin olivat asiat, kun oli tilanne päällä..
Kyllä sellaiset puolisoilla minusta aika erikoinen käsitys luottamuksesta, jotka avioehtoa siihen vedoten vastustavat. Minusta on lähtökohtaisesti outoa sekoittaa rakkautta ja rahaa -- asianhan voi kääntäen kuvitella olevan niin, että avioehdotta mentäessa naimisiin aikooko tuleva puoliso hyötyä avioliitosta eroamalla (jos ehto nähdään valmistautumisena avioeroon).
Avioehtohan EI estä kahta puolisoa hankkimasta yhteistä omaisuutta tai ottamasta yhteistä lainaa joka mahdollisessa osituksessa normaalisti jaetaan.
Asia kiinnosti sen verran, että kesällä heitin oheisen kysymyksen HÄÄT palstalle, vastaukset yllättivät ...
(koko ketju tuolla : http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000008&conference=4500000000000170&posting=22000000004143628 )
Muutamien keskustelupalstojen kirjoituksiin vastanneena, ja joitain apuja tarjonneena ei voi välttyä ajatukselta, että avioliiton solmivat ihmiset eivät aina täysin ymmärrä millaiseen sopimukseen ovat nimensä laittamassa. Siksi en voi vastustaa kiusausta aloittaa keskustelua tai gallupia aiheesta, ja ihan ilman ”hampaita tai sarvia”.
Mielestäni on outoa, että laki velvoittaa pankissa takaajalle juurta jaksaen selvittämään, mitä takaus taloudellisesti merkitsee jos ”homma kusee” … mutta ei avioliittoon aikoville tuon sopimuksen merkitystä, jos se tilastoihin jonkin ajan päästä päätyy (jota kukaan ei tietenkään toivo tai itselleen usko tapahtuvaksi … mutta kaikkihan lainoistaankin aikovat suoriutua).
On totta että rakkaus, toisen kunnioittaminen, ja tahto elää toisen kanssa myötä- ja vastamäissä oleellisin asia avioliittoon aikoville. Mutta moniko todellakin ajattelee mitä avioliitto taloudellisesti merkitsee … juridisesti silloin käytännössä jakaa omaisuutensa ja velat puolisonsa kanssa (niin vanhat, kuin tulevatkin). Eikä tässä valinnassa mitään tuomittavaa ole, jos ihminen tekee sen asian ymmärtäen ja tietää että epätodennäköisessä erotilanteessa puolisoiden omaisuudet tasataan yhtä suuriksi (toisin voi toki sopia, ei vaatia).
Nuorina ja ”rahattomina” mentiin ennen useammin naimisiin kuin nykyään. Nyt ns. omaa omaisuutta (asunto, auto, tms.) kuin myös velkaa (vaikka opinto-) ja ikää on avioliiton rauhaisaan satamaan purjehtivilla enemmän. Joten ymmärrettävästi myös avioehdot ovat yleistyneet, mielestäni syystäkin.
Olisi pelottava ajatus, jos mahdollisessa erotilanteessa puolisolta ilmaantuisi huomattavasti velkaa mistä en ole tiennyt, ja mikä vaikuttaa hänen netto-omaisuuteensa (oma omaisuus ja 50% yhteisestä, josta vähennetty omat velat ja 50% yhteisistä) … minkä tasingolla voisi vaatia tasattavaksi yhtä suuriksi kanssani. Tai, olisiko oikein minulta vaatia tasinkoa, jos hän aikanaan perinyt vaikka metsää (eikä testamentissa rajattu avio-oikeuden ulkopuolelle).
Miten te näette avioehdon ??? … ehkä vakuutuksena mahdollisen avioeron varalta (ei tarvitse vaikuttaa kuoleman aiheuttamaan eroon) … kuin palovakuutuksen jonka jokainen ottaa muttei silti toivo tahi usko talonsa palavan.
Kommentteja ja ajatuksia kaipaan, miksi ehto tai ei teidän tilanteessanne? Loukkaannutko jos tuleva puolisosi sitä ehdottaa, ja jos kyllä … niin miksi? Tiesitkö myös toisen vanhojen velkojen (tai uusien mistä et välttämättä tiedä) vaikuttavan erossa omaisuuden jakoon?
Ehto tullaan asettamaan, syy yksinkertaisesti se, että olen ehtinyt nuoren elämäni aikana karvaasti maksaa ehdottomasta liitosta.
Ehdon asettaminen eron varalle suhteellisen yksinkertaista, toinen juttu onkin määrätä omaisuudesta mikäli liittomme päätyy eroon, uusperheessä kun eletään, kummallakin lapsia, yhteisiä ei lainkaan.
Tämän hetkisessä tilanteessa ehtoa ei ole, koska sattuneista syistä (joita en lähde tässä Yksityiskohtaisesti selittämään) mieheni turvaa tällä hetkellä ehdottomuus. Tilanne tulee siis muuttumaan jahka nämä eräät syyt saadaan toiselle tolalle.
Ehdottomuudesta huolimatta minulla on "korvamerkittyä", sekä testamentilla suojattua omaisuutta, johon miehelläni ei siis tuota avio-oikeutta eron sattuessa ole.