Mä en pysty tähän. Mua sattuu niin kovaa, että haluaisin vetää ton peiton päälle ja kadota. Tunnen itseni niin idiootiksi enkä pysty enää luottamaan tunteisiini enkä siihen mitä minulle sanotaan. Elämä on tuskaa.
En pysty
brokenangel
5249
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Onko luottamud hävinnyt itseesi vai mitä on tapahtunut kun noin tunnet?
AIka tuttu tunne tuo. Voisi vain mennä peiton alle ja jäädä sinne. Miten kun sais aivot kytkettyä pois päältä?
Ootko kokeillut juoda kaljaa ja katsoa 2 and half man?
Mulla on ihan samanlainen olo. Elämässä tapahtunut mielestäni vaikka mitä pahaa. Olen ollut kouluampumisen uhri, isä kuollut, pienenä sairastanut ja sen takia lihoin. minua kotona "väheksyttiin" olin aina jotenkin huonompi kuin sisarukseni. Minulla ei ollut todella läheistä ystävää koskaan, joka olisi vain minulle tärkein ystävä. Kaikilla ystävilläni, joku muu ystävä on tärkeämpi. Mieheni petti minua, minä petin, erosimme, sain keskenmenon ja nyt sitten olen yrittänyt viettää sinkkuelämää, joka on myös ollut täynnä pettymyksiä. Olen tutustunut sinkkuuteni aika kahteen ihmiseen, jotka kolahtivat. Toinen kertoikin muutaman kuukaden tapailun jälkeen, että rakastaa exäänsä, niin paljon, että ei pysty unohtamaan häntä ja toinen vain lakkasi pitämästä yhteyttä yhtäkkiä. Lisäksi olen muitakin nähnyt, mutta jotenkin en vaan jaksa. nyt taas yritin, mutta tyyppi oli ensin todella innostunut ja sitten ei taas vastaa viesteihin ja peru treffit. ei sano mitään syytä. Mä en vaan jaksa. Kun minä kiinnostun pikku hiljaa, niin sitten kun olen ihastunut, niin toinen lyö lukot kiinni ja minä jään itkemään. Kaipaisin vain jotain hyvää elämänääni välillä. mutta miten tässä enää uskaltaa mitään, kun aina tulee pettynyksiä. Mä en vaan jaksa enää itkeä, itken niin helposti jos tulee pettymys eteen,itken jos joku peruu treffit, itken pienistäkin pettymyksistä, koska on niin paljon suuria takana, että haluaisin, että edes pienet asiat onnistuisivat. En kaipaa muuta kiin, että joku halaisi ja sanois, että kaikki asiat järjestyy. Minulla ei ole ketään kelle itkeä ja keltä saisin tukea. Olen aika loppu.
Edelleen tää sama fiilis ja nyt tuntuu vielä pahemmalta, että sä meet eteenpäin ja oot jo varmaan pokannu uuden naisenkin. Mä en kestä mä oon niin rikki ja kaipaan sua vaan. Mä en tiiä miten mä saan sut pois mun mielestä, ku sä oot kuiteskin aina helvetti osa mun elämään yhen asian takia. Perkele että ihminen osaa olla idiootti. Mä en jaksa tätä paska elämää. Missä on kaikki aidot, välittävät tuntevat ihmiset?