Joudun oikomaan hampaani opiskelujeni takia ulkomailla. Vinoja hampaita oiotaan ja avointa purentaa koitetaan korjata. Kyseessä siis sekä esteettinen että terveydellinen vika. Miten Kela korvaa täysi-ikäisten oikomishoitoa Suomessa? Onko kellään kokemuksia oikomishoidosta ulkomailla?
Korvaako Kela hampaiden oikomisen ulkomailla?
Lenni
2861
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Pääsääntöisesti Kela ei korvaa oikomishoitoa. Kansaneläkelaitoksen ohjeet:"Oikomishoitoa korvataan vain, kun se on välttämätöntä muun sairauden kuin hammassairauden parantamiseksi. Näitä sairauksia tai tiloja ovat esim leukojen synnynnäiset kasvu- ja kehityshäiriöt, suulakihalkio sekä yläleuan mikro- (pieni-)tai makrognatia (suurileukaisuus). Suulakihalkiohoidon yhteydessä oikomishoito korvataan siihen saakka, kunnes suulakihalkion hoito katsotaan päättyneeksi."
Käytännössä esim. pienileukaisuuden tulee olla todella merkittävä (esim. lastenreuman aiheuttama), jotta oikomista korvattaisiin.
Ulkomailla oikominen poikkeaa lähinnä siinä, että Suomessa harrastetaan pitkälti ns. varhaisvaiheen oikomista, jolla pyritään usein vaikuttamaan myös leukojen kasvuun suotuisasti. Muualla yleensä odotetaan, kunnes kaikki pysyvät hampaat ovat puhjenneet, poistetaan ehkä neloset välistä ja tasoitellaan kaaret sitten kiinteillä oikomiskojeilla. Ei ihan niin helppoa kuin miltä kuullostaa, mutta aikuisille tyyli sopiikin lapsia paremmin.
Kiitos hyvästä tietopaketista, täytyy sitten vaan maksaa hoito omasta taskusta.
Hampaitani oiottiin jo kerran lapsena, mutta ne ovat menneet sen jälkeen uudelleen vinoon. Tuntuu siis järkevältä tehdä oikomishoito nyt aikuisena kun viisaudenhampaatkin on vihdoin poistettu.