Eri viestejä lukiessani olen hieman hämmästynyt siitä, kuinka vaikeaa pienten lasten äideillä on. Onko tosiaan näin? Tarkoituksenani ei ole kuitenkaan vähätellä lapsenhoidon vaativuutta koska se ei ole läheskään aina ihan helppoa puuhaa. En kyllä ole nähnyt ainuttakaan kirjoitusta perheen isien jaksamisesta. Oma kokemukseni rajoittuu kuitenkin kaveri- ja ystäväpiiriimme, joten se on vain suppea otos Suomen isistä. Varmuudella voin sanoa, että huomattava osa tuntemistani isistä työpäivän jälkeen ottaa vastuun lastenhoidosta aina lapsen nukkumaanmeno aikaan asti. Siinä sivussa hoidetaan myös erilaisia kotitöitä. Usein myös viikonloppuisin lastenhoitovastuu (ruokinta,vaipanvaihto yms.) jää melkein kokonaisuudessaan isälle. Eipä ole juurikaan puhetta harrastuksista tai kavereiden näkemisestä. Heidän jaksamisestaan ei ole kukaan juuri kissaa pöydälle nostanut. Haluaisinkin esittää kysymyksen mikä lasten ja perheen hoidossa on sitten niin ylivoimaisen raskasta tai vaikeaa, että se aiheuttaa ylivoimaselta tuntuvan esteen arkirutiinien hoitamiselle. Tuntemieni perheitten lapset ovat usein pari tuntia päivässä puistotädeillä tms. ja sen jälkeen otetaan päiväunet. Äidin faktinen hoitoaika jää noin 5-6 tuntiin päivässä kunnes puoliso tulee töistä kotiin jakamaan hoitovastuuta. Tuntuu siltä, että miehen työssäkäyntiä ei millään lailla noteerata perheen aikuisten yhteisessä päivittäisessä tehtäväluettelossa. Käsittääkseni lasten saaminen pitäisi olla perheelle pääsääntöisesti iloinen asia. Monien äitien puheitten perusteella se ei sitä todellakaan ole.
hieman ymmälläni ?
isäitsekkin
161979
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Mä en kans oikein ymmärrä mitä niin kauhean vaikeaa ja aikaa vievää on lasten hoidossa...? Tottakai se on selvää että monet omat jutut saa väistyä syrjään ja omaa aikaa ei oikein tahdo edes löytää päivän aikana, mutta itse kyllä NAUTIN lapsen kanssa olemisesta enkä koe mitenkään uhrautuvani kun olen paljon lapsen kanssa...Ja kyllä meillä lasta suunnitellessa mietittiin tarkkaan, mitä arki lapsen kanssa on, ja kauheasti ei ole yllätyksiä tullut. Ja tämähän on vain vaihe kun lapsi vie kaiken ajan, ei sitä ikuisuuksia kestä. Kun lapsi on isompi niin sitten kaivataan niitä aikoja kun hän vielä oli niin ihanan pieni...Onko se nyt niin hirvän kamalaa jos ei ihan joka kerta pääse sinne aerobiciin ja onko se niin kauheaa jos pikkujoulut jää väliin kun ei saa lapsenvahtia..?Tottakai se oma aikakin täytyy olla, meillä miehen kanssa arki on järjestetty niin että molemmat pääsee harrastuksiinsa, molemmat sillon tällöin tuulettumaan viikonloppuisin ja joskus jos oikein mäihä käy niin päästää yhdessäkin :) Kotihommathan aika usein ovat minun heiniä mutta siinä ne päivän mittaan menevät, mies tekee niitä sitten enmmän jos minua kypsyttää. Ei asiat niin kamalan vaikeita ole jos niitä ei tehdä vaikeiksi. Asioista pitää keskustella, mitä kumpikin haluaa ja minkälainen arki on juuri meidän perheessä se kaikille mieluinen.
..se suurimmaksi osaksi noin mene kaikissa perheissä.. Näille palstoille vain usein kirjoitetaan kun ollaan väsyneitä ja pahaa oloa on purettava johonkin. Mikä sinänsä on ihan hyvä, miehet säästyy nalkutukselta :) Kyllä varmaan kaikilla äideillä ja iseillä välillä tuntuu pää hajoavan, miehet vaan harvemmin kokevat tarvetta jakaa sitä (=valittaa).
Uskoisin, että on todella raskasta jos on mies, joka ei tee mitään. Itse olen ollut koko ajan yksin lapsen kanssa, ja raskaita aikoja on ollut.
Jos kotona olisi mies, joka ei tekisi mitään, olisi se varmaan vielä kuluttavampaa, kuin se, että miestä ei ole.
Nyt, kun lapseni on kuusivuotias, en todellakaan kaipaa vauva- ja taaperoikää. Silloin kaikki sanoivat, että tulet kaipaamaan sitä. En ainakaan vielä ole kaipaillut, saa nähdä kuinka sitten kun lapsi on murrosiässä...
"Usein myös viikonloppuisin lastenhoitovastuu (ruokinta,vaipanvaihto yms.) jää melkein kokonaisuudessaan isälle. Eipä ole juurikaan puhetta harrastuksista tai kavereiden näkemisestä." Kuten sanoit, oma kokemuksesi koostuu ystävistä, tuttavista jne. Samoin minulla, mutta enpä kyllä todellakaan allekirjoittaisi tuota. Kyllä mitä itse olen seurannut, niin se on enemmän sitä, että jaetaan yhdessä. Ja valitettavasti osin myös sitä asennetta naiselle että sinähän olet vaan päivät kotona....
Mikä siinä on raskasta? No, imetyksen aikanahan ei sitten pysty tekemään samaan aikaan mitään. Tämä on joskus uskomattomankin aikaa vievää. Samoin jos lapsi on kipeä tai kaipaa paljon huomiota, voi olla hankala keskittyä muihin kotitöihin. Myös yövalvominen rasittaa. Kun nukkuu kuukausitolkulla tunnin, parin pätkissä, on voimia hiukan erilailla, vaikkei sinne töihin joutuisi menemäänkään.
Siinä mielessä ymmärrän, että halutaan tehdä muutakin kun hoitaa lasta, kun ajattelee että päivät on lapsen kanssa ja illat miehen kanssa, niin kyllä sitä välillä kaipaisi muitakin ihmisiä nähdä.
Mutta tuo ainainen urputus, pitää paikkansa, sitä kuulee jatkuvasti! Uskoisin että 90 % siitä on vain tätä tuttua sanontaa: Paha kello kauas kuuluu, hyvä ei juurikaan... :)
Nautitaan lapsistamme sen lyhyen hetken kun ovat pieniä.
Et maininnut kuinka pienistä lapsista puhut, mutta oma kokemukseni on, että lasten hoitaminen kotona on ollut raskaampaa kuin töissäkäynti. Ensimmäisen elinvuotensa poikani valvotti yöt, herätyksiä oli hyvinkin 20 yössä. Päivät hän itki myös, ja nukkui välillä pienenäkin vain puolen tunnin nokosia. Sitten siinä sivussa hoidin vanhemman poikani, jonka elämä meni myös kiukutteluksi (heräsi öisin veljensä itkuun.) Ei siinä mieltä ylentänyt katsella, kun mies tuli raskaan työpäivän jälkeen kotiim (siis päivä tietokoneen ääressä), ja halusi ensin rentoutua sohvalla selällään. Meidän suhteemme pelastus oli se, että palasin töihin ja opintojen pariin kun poika oli 8 kuukauden ikäinen. Tällä hetkellä teen vuorotyötä ja elämä alkaa olla taas raiteillaan. Mieheni auttaa aina kun on kotona (töiden vuoksi matkoilla 2-3 päivää viikosta nykyään). Lastenhoidon vuoksi teen itse yö- ja iltavuoroja silloin kun mieheni on paikkakunnalla. Vastuu jakautuu tasaisemmin, vaikka esim. lääkri- ja muutkäynnit ovat etupäässä minun hoidettava. Saan elämääni muutakin sisältöä kuin kodin, vaikka joudun huolehtimaan myös uusista asioista, kuten autonhuollot ja sellaiset, jotka mieheni hoiti aikaisemmin. Uusi työnjako auttaa kummasti näkemään asiat uudessa valossa. Suosittelen kaikille vastaavassa tilanteessa oleville äideille samaa. Isien jaksaminen on myös tärkeä puheenaihe, mutta ehkä siitä puhutaan muualla enemmän. Mutta en itse hyväksy sitä, että äitien jaksamisesta ei saiai puhua. Elämä on nykyään erittäin kovaa lapsiperheissä. Ja usein äideillä jää harrastuksetkin siinä vaiheessa pois.
Itse kohtaan työssäni loppuunpalaneita äitejä, jotka ovat yrittäneet sinnitellä viimeiseen asti, ja lopulta eivät enää jaksa kuin itkeä. Ei mieltä ylennä. Yhtään tällaista isää ei muuten ole tullut vastaan, mutta eihän se tarkoita sitä että heitä ei olisi. he ehkä purkavat tilanteen eri lailla.
Siinä on se ero, että työpäivä alkaa ja päättyy joka päivä, vaikka ylitöitäkin olisi, niin joka päivä pääsee sulkemaan oven ja kävelemään ulos siviilielämään. On vaihtelua. Puhun nyt omasta kokemuksesta. On ihan eri asia kun saa ratkoa ongelmia itsekseen tietokoneen ääressä ja muiden aikuisten kanssa, se on erilaista stressiä. Mutta tämä lasten hoito, se alkaa ennenkuin ehtii aamulla silmiään avata ("äiti, äiti") ja päättyy illalla vasta tuntia ennen omaa nukkumaanmenoaikaa. Myös viikonloppuisin. Joka ikinen päivä. Äiti on kuitenkin äiti; se on ihanaa mutta näyttäytyy myös siten, että joka asia tullaan aina ensisijaisesti esittämään äidille ("Äiti, avaa napit", "Äiti, tuu pyyhkii pylly", "Äiti, mä en saa tätä", "Äiti, kato", "Äiti, auta", "Äiti, kato", "Äiti kato" jnejne.) vaikka isä olisikin kotona. Pienen lapsen kasvatus kiukutteluineen on ihan rankkaa hommaa. Ja kun on lisäksi pieni vauva, enkä ole nukkunut kokonaista yöunta viimeiseen 6kk, niin kyllä se välillä on pinna kireällä (heh, ymmärrän nyt valvottamisen kidutuskeinona). Minä en ole tälle palstalle purkanut, mutta ymmärrän, miltä äideistä voi tuntua. Se on se jatkuva hihoissa roikkuminen, kun ei vessassakaan pääse käymään rauhassa...8h päivässä tätä olisi helpompaa kuin oma työni, mutta se että tämä jatkuu ja jatkuu, niin se tekee siitä välillä raskasta. Että kyllä minä rohkenen sanoa, että töissäkäynti on helpompaa!!!
kyllähän jokainen lasta tehdessä tietää että rankkaa se on. Miksi silloin valittaa kun tietentahtoen on valinnut lapset? Ja jos on rankkaa niin sitten vielä tehdään useampia lapsia. Ja valitus sen kuin lisääntyy. Ei kai kukaan kuvittele että lasten teon jälkeen elämä olisi harmonista ja rauhallista. En ymmärrä tätä valitusta.
...ooh, se nyt on vaan tapa purkaa asiaa. Kyllä sitä enemmän kuulee hyvää, että lapset on ihania ja suloisia ja perhe on kaikista tärkein jne. Ja tietysti jotkut ihmiset on sellaisia että valittaa vaikka olisi mitä.
näillä palstoilla on tapana tulla heti hirveät paskat niskaan jos sattuu kirjoittamaan siitä miten hienosti asiat on, miten mies auttaa ja kaikki ovat tyytyväisiä. Silloin leimataan omahyväiseksi kehuskelijaksi. Eli kirjoitti tänne mitä vaan, aina saa paskaa käteen. Ei siinä sen kummempaa. Silti, tämänkin tiedostaen, ihmiset jaksavat kirjoittaa tänne.
Kyllä opiskelukin on rankkaa, silti ihmiset lähtevät opiskelemaan vaikka se on vapaaehtoista. On paljon asioita mitä tehdään vapaaehtoisesti vaikka siitä voi seurata väsymystä. Mitäs ihmettelemistä siinä nyt on? Sitä kokonaisuuden palkitsevuuttahan ihmiset hakevat.
Meillä on kaksi pientä (alle 2v) naperoa ja ilman muiden viestejä lukematta kertoisin omista ajatuksistani. Naiset ja miehet ovat hyvinkin erilaisia. Naiset stressaavat ja murehtivat asioita hyvin paljon ja se vie paljon voimia. Päivän ei tarvitse olla raskas fyysisesti, mutta jos nainen on päivät kotona lasten kanssa, on hänen maailmansa kovin pieni. Pitää pestä pyykkiä, imuroida, tyhjentää tiskikone, leikkiä lasten kanssa, tehdä ruokaa, vielä pitäisi koirakin käyttää, milloinkas lasten kanssa hiekkalaatikolle...APUA, seinät kaatuu päälle.
Vaan, kun mies on kotona, niin mies nauttii siitä, tekee hommat ilman murehtimista, kyllähän ne hoituu ja jos ei hoidu, niin mitä sitten...
Miehet yksinkertaisesti osaavat ottaa rennommin. Jokainen äiti haluaa olla täydellinen äiti ja täydellisyyteen pyrkiminen on henkisesti erittäin rankkaa. Naiset tarvitsevat yleisesti ottaen huomattavasti enemmän kehuja ja hyväksytyksi tulemisen tunnetta, kuin miehet. Ehkä jokaisen perheen olisi hyvä vaihtaa paikkoja pariksi viikoksi, varmasti molemmat osapuolet oppisivat jotain. Harmi, ettei miehen ja naisen tunnepuolen erilaisuutta saa mitenkään vaihdettua, miehet, kun eivät koskaan pysty täysin ymmärtää millaista on olla äiti...
on kaksi lasta(2,5v ja 8kk).Ja voin sanoa että ainakaan vielä lasten hoito ei oo ollu millään lailla rankkaa....ainoastaa se että toinen lapsi ei ole täysin terve. Olen aina ihmetellyt vanhempia joka valittaa että aikaa ei jää muuhun kun lasten hoitoon ja kuinka rankkaa niillä on lasten kanssa. Minulla on montaa kertaa päivässä sellanen aika että mietin mitähän sitä tekis,kun lapset leikkii...lähinnä tekemisen puutetta kun laste kanssa on kotona. Se varmaan riippuu aika paljon itsestä onko rankkaa vai ei...jos kodin tarvii kiiltää koko ajan ja ajattelee että lasten kanssa pitää leikkiä koko ajan,ni onhan se rankkaa. Ja mua ärsyttää se et sellaset joilla on terveet lapset valittaa et on rankkaa.tekisin vaikka puolet enemmän hommia milelläni jos lapsi ois vaan terve.Ja se tuntuu ainoastaa rankalta et tarvii ravata toisen lapsen kanssa montaa kertaa viikossa sairaalassa ja muualla...en varmaan jaksaisi jos ei mieheni kanssa käytäisi vuorotellen! Onneks sentään nuorempi lapsi vaikuttaa terveeltä ainakin vielä. Älkää viittikö valittaa pienistä asioista.SEn jälkeen kun selvisi että toinen lapsemme ei ole täysin terve pienten kotihommien ja muitten teko on tuntunut todella pieneltä asialta sairauden rinnalla.
Meilläkin kaksi pientä lasta ja myöskin sairaalareissuja takana. Onneksi ne ovat nyt ohi. Ymmärrän kyllä, että rankkaa ei ole tiskaaminen tai vaipanvaihto. Rankkaa on lapsen sairaus tai parisuhdeongelmat, MUTTA meillä kaikilla on oikeus olla väsyneitä. Siinä ei merkkaa lapsiluku, sairaudet tai muut. Meillä ei ole paikat tiptop, enkä leiki joka sekunti lapsien kanssa enkä ole myöskään jatkuvasti väsynyt.Jokaisella äidillä on päiviä, jolloin ei yksinkertaisesti jaksa ja sehän kerrotaan, mutta kuinka moni meistä mainostaa jaksamista?Ehkä luulo, että monet äidit ovat väsyneitä johtuu siitä, että jokaisella on vuorollaan väsynyt päivä. Ehkä tekisi kaikkien äitien itsetunnolle hyvää sanoa tänään; Minua ei väsytä tänään, olen jo laittanut tiskikoneenkin päälle ja lapset leikkii tyytyväisinä tuossa vieressä, minulla on hyvä olo. Ja jos juuri tänään on se väsypäivä, niin sanokaa tuo huomenna. Ei äitiyttäkään tarvitse liian vakavasti ottaa.Ei se mies ja lapset kuole jos kotona ei imuroida joka toinen päivä. Eikä tuomita toisia, vaikka he eivät omasta mielestä olisikaan sellaisia superäitejä, kuin itse =)
Mitä lapsiperheessä tarkoittaa sana tasa-arvo? Tarkoitan näiden arjen rutiinien hoidossa. Onko se sitä, että päävastuu ja selvästi suurin osa tehtävistä kuuluu äidille ja sitten loput tehtävät ja velvotteet jaetaan kristillisesti tasan? Jos äiti joskus huomauttaa tästä "tasajaosta", isällä on AINA loistava selitys valmiina: no, kun sinä... jne. jne. Mieleeni tulee väkisinkin, että kaksin lapsen kanssa olisi henkisesti helpompi olla. Toisaalta ymmärrään, ettei ihmisen persoonallisia ominaisuuksia voi muuttaa (ahkeruus/laiskuus, aikaansaapa/saamaton. jne.) Jossain vaiheessa elämää nämä eroavaisuudet puolisoiden välillä tulevat rajusti esille. Eikä ihmiset välttämättä edes huomaa ottaa niitä huomioon keskusteluissaan, kun ongelmia ratkotaan. Tai niiden myöntäminen on mahdotonta. Eniten kuitenkin loukkaa nämä ikuiset selitykset, miksi asiat menee huonosti. En haluaisi olla loputtomiin se ainoa ongelmien aiheuttaja. Lapsikin kärsii jo selvästi kodin ilmapiiristä.
saa sellasen käsityksen että on ollut joku sellanen juttu mistä jo parantunut...ei siis vakavaa.Ainakin niin ymmärtäisin jos ei kerran enää oo sairaalareissuja.En tarkottanut oman lapseni sairaudella mitään korvatulehduksia,vaan vakavampaa...ja sairaalareissut ja terapiat eivät tule ihan heti loppumaan...lapsi tulee olemaan aina erilainen kun muut. Ja niitä ei ole mitenkään harvakseltaan vaan n.3kertaa viikossa. Empä ole sairaan lapsen syntymän jälkeen viittinyt pienistä kotiaskareista valittaa...ja tottakai välillä väsyttää,mut enpä jaksa aina siitä narista niinkuin jotkut.
tarkoitin jutun äitikalle.
Kun isä käy töissä, äiti on yleensä se, joka lapsen itkuun/nälkään yöllä vastaa.
Lapsen hoidossa on mielestäni raskainta se, kun vastuu täytyy kantaa 24h/vrk. Ei siinä pidetä kahvi- tai ruokatunteja, kuten töissä.
Mielestäni työ voi myös virkistää, enkä ymmärrä miksi monet ajattelevat työn vievän ihmiseltä kaikki voimat.. Ollessani lapsemme kanssa kotona äitiyslomalla, olin paljon laiskempi kotitöissä. Nyt kun olen palannut työelämään, jaksan itse niin henkisesti kuin fyysisestikin paljon paremmin. Työ antaa ainakin minulle ryhtiä elämään, joka piristää. Lisäksi töissä tapaa työkavereita, kotona ollessa kuviot ovat yllättävän suppeat.
Eihän niin voi ajatella, ettei miehen kuulu ottaa vastuuta lastenhoidosta, sillä hän käy töissä!!
Haluaisin myös kommentoida seuraavaa lausettasi: "Äidin faktinen hoitoaika jää noin 5-6 tuntiin päivässä.."
Ei kai kaikkien lapset ole puistotädeillä hoidossa kahta tuntia päivässä?