Putinin propaganda menee läpi Venäjällä - "Eri todellisuus kuin meillä"
Itä-Ukrainassa taistelee Nato-legioona, sanoo Putin. Asiantuntijan mukaan väite on propagandaa venäläisille ja vastaisku lännelle.
Venäjän tulkinta on koko ajan ollut se, että Yhdysvallat on tässä syypää. Se on kupletin juoni, analysoi Aleksanteri-instituutin johtaja, professori Markku Kivinen presidentti Putinin eilistä lausuntoa.
Presidentti Vladimir Putin väitti maanantaina Pietarissa, että Itä-Ukrainassa taistelee Ukrainan armeijan rinnalla ulkomaalaisista vapaaehtoisista koostuva Nato-legioona. Legioonan toiminnan tarkoituksena on Putinin mukaan osallistua Venäjän geopoliittiseen motittamiseen.
Putin on vihjaillut Nato-maiden osallistumisesta Ukrainan tapahtumiin jo aiemminkin: Viime talvena Maidanin aukion protestien ja verilöylyn yhteydessä hän totesi, että Liettuan ja Puolan salaisilla palveluilla olivat sormensa pelissä.
- Yleinen logiikka on, että hän näkee Amerikan roolin erityisen suurena. Tosiasiassa tilannehan on se, että Yhdysvallat ei ole kauhean kiinnostunut Ukrainasta. Se on enemmän eurooppalainen ongelma, Kivinen toteaa.
Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg kiisti Putinin väitteen eilen tuoreeltaan ja kutsui sitä hölynpölyksi. Stoltenbergin mukaan ainoat ulkomaalaiset taistelijat Itä-Ukrainassa ovat venäläisiä.
Eri todellisuus
Aleksanteri-instituutin johtajan mukaan Putin väitteen tarkoituksena on nostaa Yhdysvallat ja Nato suurimmaksi uhkakuvaksi Venäjällä.
- Tässä on kaksi yleisöä koko ajan. On Venäjän kotimainen yleisö, joka on saatu varsin hyvin vakuuttuneeksi siitä, että kysymys on Yhdysvalloista. Toisena on kansainvälinen yhteisö, jolle vastataan venäläisiltä vaadittuun sotavetäytymiseen sanomalla, että siellä on itse asiassa Nato-joukkoja.
Propaganda on mennyt Kivisen mukaan Venäjällä läpi hyvin.
- Siellä on ihan eri todellisuus kuin meillä: siellä näytetään eri uhreja ja eri logiikasta käsin Ukrainan sisäisiä tapahtumia. Sitä kautta korostetaan Yhdysvaltojen roolia.
Lukuisilla venäläisillä on Ukrainassa sukulaisia. Siksi sotatoimet halutaan heille esittää Yhdysvaltojen ja Venäjän välisenä suurvaltakamppailuna eikä Ukrainan ja Venäjän välisenä konfliktina.
Kivisen mukaan Putinin väitteessä Nato-legioonasta on tuskin mitään perää, tosin sitä ei voida suoralta kädeltä kumotakaan, koska yksittäisiä vapaaehtoisia voi aina olla.
- Tässä ollaan tiedustelutietojen varassa, ja propagandakamppailu on kovaa, jolloin todelliset tiedot ovat aika vaikeasti jäljitettävissä.
Länsimaat ovat toistuvasti syyttäneet Venäjää joukkojen lähettämisestä Itä-Ukrainaan, mutta Venäjän johto on kiistänyt syytteet. Putinin Nato-legioona-lataus vaikuttaisikin symmetriseltä vastaukselta lännelle.
Tekosyy?
Onko mahdollista, että tällainen lausunto on askel kokonaan uuteen tai esimerkiksi sodan laajenemiseen?
- Kyllä se vaara on aina olemassa. Mitä enemmän mennään siihen suuntaan, että korostetaan toisen osapuolen sotilaallista osallistumista, sitä enemmän haetaan perustelua sille, että omat puuttumiset voivat olla entistä militaarimpia.
Kivisen mukaan Putinin lausunto Nato-legioonasta voi toimia Venäjälle tekosyynä.
Pitääkö tässä alkaa oikeasti pelätä Euroopassa ja Suomessakin? Onko Venäjä arvaamaton?
- Koko konfliktin kehitys on aika arvaamaton ja huonon suuntainen. Kyllä meidän pitää olla poikkeuksellisen tarkkoja siinä, mihin lähdetään mukaan ja mitä lausutaan. Tilanne on kuitenkin meitä lähellä ja vakava: tuhansia ihmisiä on jo Ukrainassa kuollut, Kivinen sanoo.
il

Vastaukset 25
Vanhimmat
Vain idiootti uskoo länsimediaa.
kannatustaan Kremlin valeille.
Ainakin Suomessa olevat venäläiset pitävät Suomen venäjänkielisiä uutisia luotettavampina kuin Venäjän omia uutisia!
Ehkä he ovat sitten niitä idiootteja?
Säksättävä natovästäräkki valehtelija pitää nokkansa kiinni. Levität valheitasi kuin ruttoa täällä.
Pain trolli vittuun. Sinua ei täällä kukaan kaipaa. Mee nuoleen sen vitun Putinin persettä. Saatanan Ryssä!!!!
Hahaha! Paloiko naton palvojalla käpy?! Puhettas jo näköjään sensuroidaan ihan automaattisesti! Mene sinä nuolemaan natokentsujas ja uneksimaan ylilentelevistä ja siviilikohteita pommittavista natohävittäjistäs! Toivot varmaan, että levittävät vielä ruton suomeen, ettei ole sulle yhtäkään suomalais"tiltua" vikisemässä vastaan!
Mitä horiset. Venäjä pommittaa siviilikohteita ja yrittää aina vallata pienenpiä maita vaikka ei pysty huolehtimaan nykyisestäkään maa-alueestaan. Kaikki paikat rempallaan.
Amerikka tekee sen valtaamalla pankkeja...
Ja mikä oli se vale? Tuo tulos oli venäläisille tehdystä gallupista. Heittelet syytöksiä ilman näyttöjä?
Ei hitto nää tappelut naurattaa. Täällä vedellään puolin ja toisin haukea lammesta pelkällä hopealusikalla, joka ei edes ole aito. Kuin koirat, jotka räksyttää toisilleen portin kalterien välistä, mutta jos portti avattais, ni jo loppuis räksytys.
Natoon heti kun mahdollista.
Luuletko asian täällä jankuttamalla korjaantuvan?? Ai niin! NATOHAN ON JUMALASI! Tämä on siis JUMALAN yksityis palsta!
Totta kai NATOON. Painu sinä saatanan trolli sinne venäjälle jälttämään kaalia!
Venäläiset on täysiä idiootteja, uskovat kaiken mitä idfioottien idiootti Putin sanoo.. Hahahahaaaaaa.
Missä lukee, että venäläiset uskoo kaiken mitä Putin sanoo? Sinä levität valheitasi täällä kuin ruttoa, ja valheruton levittäjä olet sinä! Kukaan ei enää usko sinua täällä, paitsi sinun kuvitelmasi kannattajat, joita ei ole olemassakaan!
Turhaan täällä trollaat sinua ei usko kukaan! Sulla ei oo täällä yhtään kannattajaa.
Miksi ett pysy siellä venäjällä.. sillä venäläinen trollihan sinä oot? Mitä haet täällä tuolla propakannallasi? Tää on Suomi Perkele ei tänne ryssiä kaivata!
Venäläiset on aina ja ja jatkossa epäluotettava kansa. Ne on aina uskoneet mitä niiden idiuootti johtaja sanoo. Nytkin ne tulevat tänne meidän keskustelupalstoille trollaamaan. Onneks Suomalaiset ei mee helppoon. Ryssän puheet on aina täyttä paskaa!
Kivikautinen julistuksesi ei mene kenelläkään läpi. Suomalaiset on sen verran sivistyneitä, että erottavat kyllä propagandan levittäjän ja nationalistikiihkoilijan. Ja etenkin fundamentalistin. Olet ainoa täällä, joka levität venäjävihaa täysin paikkansa pitämättömin kuvittelmin! ONNEKSI SUOMI24 SULJETAAN JA JÄÄT YKSIN ULOS! SILLOIN TIEDÄT, ETTÄ OLET YKSIN, EIKÄ YHTÄKÄÄN KANNATTAJAA MISSÄÄN! OLETKO HAKENUT RAUHOITTAVASI JO? KOSKA TÄTÄ PÄIVÄÄ SINÄ ET OLE EDES ODOTTANUT?
Hahahaa Venäjämielisiä trolleja ei Suomalaiset usko pätkääkään. Niillä on saatu monet naurut ! Näkeehän tuon jo kaikki kirjoituksista ,että ei oo kaikki päänupissa tallella!
Lähtökohtahan on se, että länsimedia kirjoittaa totuutta, ja itämedia valhetta, AINA. Mun mielestä tässä on aivan turha jeesustella mistään, koska länsimedia kertoo automaattisesti AINA totuutta, uutisoi se mitä tahansa. Ja vastaavasti itämedia kertoo automaattisesti AINA valhetta, uutisoi se mitä tahansa. Eli lopettakaa jeesustelu. Puutin on automaattisesti hullu ja mielisairas. Kun taas länsijohtajat ovat automaattisesti hyviä ja oikein viisaita miehiä. Turhaa jeesustelua sanon ma!
http://static2.businessinsider.com/image/532b6afa6bb3f70162cae210/heres-the-remarkably-ironic-first-tweet-from-vladimir-putin.jpg
Tässä taas muistutukseksi Herra Putin kuva.
Kumarra,ja pidä turpasi kiinni.
Eipä oo tuommosille ennenkään kumarrettu! Naurettava PELLE!
http://wallpaperus.org/wallpapers/06/31/laptops-angry-1366x906-wallpaper-836413.jpg
Onko tässä kuva sinusta...
Mistä löysit? :)
Mutta sillä erolla vaan että Venäjällä puhutaan totta ja täällä Suomessa esim. valehdellaan.
Myönsihän Obamakin jo että he ovat kaiken takana.
Tulipa hiljaista. Mutta hyvin huomaa, että sama Venäjää mukamas vihaava, ja sillä tavalla sitä palveleva voima on ollut täällä näiltä ajoilta saakka.