Jaakko Niinistöstä ensimmäinen perussuomalainen kuntajohtaja – ei pidä nimitystään poliittisena
Perussuomalaisten Jaakko Niinistö valittiin Vantaan asuntotoimesta vastaavaksi apulaiskaupunginjohtajaksi. Niinistö nostaa tärkeimmäksi tehtäväkseen työllisyyden edistämisen.
HelsinkiVantaan maanantain valtuustokokouksen suljetun lippuäänestyksen tulos 37 - 30 sinetöi perussuomalaisten Jaakko Niinistön valinnan Vantaan apulaiskaupunginjohtajaksi.
Valinta on historiallinen, sillä se on ensimmäinen niin sanottu poliittinen virkanimitys, jossa perussuomalaiset ovat mukana. Jaakko Niinistö ei pidä nimitystään poliittisena.
– Demokratiaan kuuluu, että on myös poliittinen vivahde, mutta toisaalta hakijoita oli kolmetoista ja uskon, että valtuusto teki päätöksen, missä valitsi pätevän ja sopivan henkilön tähän tehtävään, joten en pidä tätä niin poliittisena nimityksenä, kuin mediassa on annettu ymmärtää.
Työ ennen kaikkea
Asuntotoimesta vastaavan apulaiskaupunginjohtajan mielestä tärkeintä tällä hetkellä on työn edistäminen.
– Ilman muuta tärkein asia tällä toimialalla on työllisyys ja siihen liittyvät asiat, Jaakko Niinistö.
Valinnan yhteydessä osa Vantaan kaupunginvaltuutetuista paheksui Niinistön valintaa perussuomalaisten maahanmuuttokriittisyyden vuoksi.
– Itse en ole poliittisessa agendassani mitenkään hirveän maahanmuuttokriittinen. Tärkein asia on maahanmuuttajien työllistäminen ja kotouttaminen, ja tässä työssä aion toimia parhaani mukaan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.