Kuinka monella on se tilanne että ei osaa oikein kuvailla omaa sinkkuuttaan suhteeseessa kumppanin etsintään?
On vähän kuin jonkinlaisessa omituisessa leija-tilassa joka vain jatkuu ja jatkuu?
Kyse siis ei ole "luovuttamisesta" eikä myöskään "tyytymisestä" vaan että tavallaan siirtää ja siirtää ajatusta mahdollisesta kumppanin löytämisestä tulevaisuuteen?
Olen huomannut ajoittaisia aktivisuusjaksoja huolimatta jotka ovat johtaneet siihen ettei kumppania ole löytynyt pitemmäksi aikaa että vähitellen koko ajatukseen ei pelkästään totu vaan sitä ei enää käsittele sen syvemmällä tasolla.
(Iki)Sinkkuudesta tulee tietynlainen "normi" itselle eikä esimerkiksi henkilö joka on ollut monessa parisuhteessa/avioliitossa ja joka löytäisi kumppanin helposti jos vain haluaisi ole läheskään samassa tilanteessa.
Kyse on vähän siitä kuin pause jäisi päälle eikä kuva lähde pyörimään eikä toisaalta isketä stoppiakaan.
Huomasin tuossa kaupassa käydessäni että en katsellut naisia lainkaan enää "sillä silmällä" vaikka vuosi sitten meininki oli aivan eri. Kai se on sitten osaltani ohi tuo "etsiminen"...
On vähän kuin jonkinlaisessa omituisessa leija-tilassa joka vain jatkuu ja jatkuu?
Kyse siis ei ole "luovuttamisesta" eikä myöskään "tyytymisestä" vaan että tavallaan siirtää ja siirtää ajatusta mahdollisesta kumppanin löytämisestä tulevaisuuteen?
Olen huomannut ajoittaisia aktivisuusjaksoja huolimatta jotka ovat johtaneet siihen ettei kumppania ole löytynyt pitemmäksi aikaa että vähitellen koko ajatukseen ei pelkästään totu vaan sitä ei enää käsittele sen syvemmällä tasolla.
(Iki)Sinkkuudesta tulee tietynlainen "normi" itselle eikä esimerkiksi henkilö joka on ollut monessa parisuhteessa/avioliitossa ja joka löytäisi kumppanin helposti jos vain haluaisi ole läheskään samassa tilanteessa.
Kyse on vähän siitä kuin pause jäisi päälle eikä kuva lähde pyörimään eikä toisaalta isketä stoppiakaan.
Huomasin tuossa kaupassa käydessäni että en katsellut naisia lainkaan enää "sillä silmällä" vaikka vuosi sitten meininki oli aivan eri. Kai se on sitten osaltani ohi tuo "etsiminen"...
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jos ei naista löydä 20v ikään mennessä, niin ei sitä löydy kyllä sitten 25v, 30v tai vanhempanakaan. Ainoastaan thaimaan matka voi pelastaa. Naiset tekee jo päätökset nuorena ketkä on parisuhteeseen kelpaavia ne ns. koulun kovikset, ja jos ei nuorena oo seurustellut niin ei tuu myöhemminkää seurustelee.
Eihän suurin osa parisuhteista ole mitään teininä aloitettuja, vaan niitä aloitellaan kaiken ikäisinä.
Puhut asiaa, sitä on niin tottunut ikisinkkuuteen ettei oikein huvita edes hakea mitään kun tietää millaisen työn siinä joutuisi tekemään eikä välttämättä edes löytyisi mitään kestävää. Jos löytyisikin joutuisi varmaan tekemään niin paljon kompromisseja eri asioiden suhteen ettei oikein houkuta, mieluuummin on itsekseen kun elämä kuitenkin on suhteellisen helppoa ja ajoittain mukavaakin näin.
Toki. Sitä vain lakkaa etsimästä ja ymmärtää ettei ole potentiaalinen kumppani kenellekään. Ei osaa ajatella kelpaavansa ainakaan kunnolliselle vastakappaleelle.
Olen ollut koko ikäni yksin. Töissä hämmästelivät kun sanoin asuvani yksin, olin kuulemma niin varatun oloinen. Niin, olen varattu yksinäisyydelleni. Ei flirttiä vaan kuivakkaa asiallisuutta loppuun asti. Kun ei muutakaan osaa.
Tämä on kyllä niin totta kuin vain voi olla.
Sen on itsekin huomannut, että on ihan suhdanteistakin paljon kiinni, miten menee naisten kanssa.
Jos on ns. kuivakausi, ei kyllä ole helppoa päästä siitä yli. Mutta jos on ns.märkäkausi, tuntuu että naisia tulisi ovista ja ikkunoista.
Yritän siirtyä jälkimmäiseen. Minun tinder-/6tin-kokeiluni alkoi tässä taannoin.
Sain ensimmäisen 5 minuutin aikana ensimmäisen matchin, ja seuraavan kerran seuraavana päivänä kun kävin katselemassa, tuli toinen. Se vaan että miten näistä saa mitään potentiaalista irti, jää nähtäväksi.
Itse sain ensimmäisen tapailuni aikaan naisen kanssa vasta 28 vuotiaana ja nainen oli hyväkroppainen/söpö joten toivoa on teillä muillakin vanhoilla totaalikokemattomilla.
Koomista asiassa on mielestäni se, että omalla kohdallani näyttää pitävän paikkansa se juttu että yli 3-kymppisenä alkaa vientiä olla naismarkkinoilla. No se ei paljoa auta kun itsetunto on kuitenkin mitä on kaikkien näiden vuosien jälkeen, enkä uskalla tai osaa lähteä pelailemaan naisten kanssa. Eikä ne naiset nyt kuitenkaan kädestäkään tule kiskomaan. Mua vaan yksinkertaisesti alkaa ahdistamaan kun huomaan että vois olla mahkuja johonkin, eli lienee merkki siitä etten ole ainakaan enää parisuhdekelpoista ainesta.
Mixwarten pitäisi lopun ikänsä sitotua yhteen rupsahtavaan ämmään,
kun voi pruuvata tuhansiakin toinen toistaan parempia, kuin sama
äämä olis joka ikinen aamu paplarit päässä aamiaista ahmimassa
--kuten YB eräät muut palstailijaäämät kälättäen, kuin pehvaan
ammuttu karhu, ku joku on taas kertonut totuuxia palstalla.
12 vuotiaan jo opin sexyn alkeet ja kerran 16vuotiaana Venezuelassa
Punto Cardonilla köyrin 12 eri kaunotarta illassa, enimmät ilmsexy,
kun valehtelin olevani vielä ehta poika=;))
Seukkamiseni kestävät korkeitaan 7kk.......siinäkin 6kk liikaa jo
rohvessorit sanovat, että rakastuneella kehittyy fenyylietyyliamiini hormonia
ja shit 4-5kk ja romantiikka hiipuu pois ja alfauroxen on jaettava geenejänsä
ettei suku rappeudu kihniöläisixi persuixi
Olen vähän päälle parikymppinen nainen, olen ollut sinkkuna jo useita vuosia. En ole koskaan ollut ns.vakavassa parisuhteessa, en siis tiedä millaista on olla tiiviisti toisen ihmisen kanssa. Olen niin tottunut sinkkuuteeni etten edes tietoisesti etsi miestä enää, sinkkuus on minulle itsestäänselvyys kuten syöminen tai nukkuminen. Ajattelen nyt että tule olemaan sinkku varmasti lopun elämääni sillä tuntuu etten löydä sitä mitä haluan, en ole nirso mutta en etsi hetken kivaa vaan syvää sielunkumppanuutta.