12 kuukautta työttömänä – tähän alkaa tottua

Terve palstaveljet ja -siskot,

niin kuin otsikko kertoo, tässä alkaa tulla vuosi oleskelua täyteen. Olen keskitason pikkupomo kohtuullisen isosta suomalaisesta pörssiyhtiöstä.

Tai siis olin.

Firma selvisi 08 lamasta ilman isompia tärinöitä, vaikka taisi silloinkin jokunen irrota. Viime vuonna saatiin isommat otsikot, ja itsellekin tuli lähtö. Kesti kesään asti ennen kuin opin olemaan heräämättä kello 7 ja keittämättä 1,5 kuppia vahvaa kahvia, niin syvälle se oli juurtunut. Olen viisikymmentäyksi vuotta, työt aloitin reippaasti alle parikymppisenä, vaikka koulujakin on siinä sivussa käyty.

Huomasin äkkiä että alallani oli vaikea työllistyä uudestaan. Tai huomasin ja huomasin, tiesin sen, työttömyysskenaario oli pyörinyt mielessä jo jonkun aikaa. Siitä asti kun entinen esimies ja silloinen kollega lähti, se oli vuosi 2012. Ei sillä että työelämässä olisi niin hervottoman hauskaa ollut, mutta kyllä sitä kuulumisen tunnetta kaipaa. Teemu Selänne sanoi että lopettamisen jälkeen tulee ikävä pukukoppitunnelmaa. Minä kaipaan sitä samaa, konttori oli eräänlainen pukukoppi, jossa jaettiin murheita ja iloja, sanallisesti ja sanattomasti.

Kesän jälkeen aloitin pienen bisneksen. Se on enemmänkin harrastus jolla tienaan pari sataa kuussa melko vaivattomasti verkkokaupan kautta. Verkkokauppa pyörii itsestään, tai sen kuluihin tulee rahat netistä tienattuna. Niin, työttömänä on aikaa mietiskellä ja tutkiskella kaikenlaista, varsinkin kun ei osaa nukkua seitsemää pitempään.

Jo vuosi sitten löysin sivuston, josta saa rahaa klikkailemalla mainoksia. Nyt sieltä tulee 40-50 euroa kuussa. En ymmärrä miksi, mutta se ei häiritse minua, en ymmärrä maailmasta montakaan asiaa. Esimerkiksi sitä että minä, viisikymppinen manageri, klikkailen nyt työkseni ruletti- ja vaatemyymälämainoksia. Mutta sieltä tulee 50 euroa kuussa. Se 50 euroa pyörittää verkkokauppaa. Verkkokaupasta tulee silloin tällöin tilaus tai sähköposti, jopa palaute.

Kauas on tultu siitä kun löin 70-80luvun taitteessa kevätaamuna ensi kertaa lapion soraan siltarummun perustustöissä. Se silta on vieläkin siellä, kotipaikkakunnalla.

En ole mitenkään masentunut, kyllä se aamukahvi hyvältä maittaa nytkin. Ehkä saan bisneksen tuosta vielä kasvamaan. Tai ehkä käy ihme ja minut vielä palkataan johonkin, kaikkien niiden nälkäisten nuorten ohi. Tuttuja minulla on mutta maailma ei tunnu kovin tutulta.

Toivon parasta jaksamista kaikille työttömille ja vähemmän työttömille, kevät tulee meillekin. Tavataan sitten aamuauringon sarasteessa torikahvilassa ja ihmetellään muiden kiireitä.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

tuomas kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu