Sivusto "luterilaisuus" on väärin sijoitettu

Otsakkeen "kristinusko" alle; - sillä luterilaisuus, ja sen historia on väkivaltaa käyttäneen, ja siihen turvautuneen jälkikatolisen kirkkolahkon historiaa, jolla ei ole lukuisiin rikoksiin syyllistyneenä mitään oikeutta käyttää, ja kantaa väkivallattoman Kristuksen nimeä. Näin varsinkin siksi että heidän uskontonsa on lähinnä vain germaanien heimouskontoa, jonka ruhtinaat- ja kuninkaat ovat määränneet aikanaan alaistensa pakolliseksi uskonnoksi, - säätäen ankaria uskontolakeja, joiden avulla ihmiset alistettiin uskonnollis-poliittisen vallankäytön välineiksi ja läänityksinä luterilaisen väkivaltauskonnon verokarjaksi ja maaorjiksi.
3696
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Siinä taas sinun mielipiteesi. Yritä kestää, sillä et voi asialle mitään.

Äänestä
  • "Hedelmistäänhän puu tunnetaan" ja siksi on varsin perusteltua kertoa ihmisille siitä mitä luterilaisuus todellisesti on - väkivaltaa käyttäneenä historiallisena lahkokirkkona - jotta ihmiset eivät pappien liirumien- ja laarumien pettäminä erehtyisi pitämään luterilaisuutta kristinuskona.

    Äänestä

  • Ihailen taitoasi valehdella itsellesi, noin suurta en ole nähnyt missään, balttis.

    Sinä, nimenomaan sinä sanot "hedelmistään puu tunnetaan".

    Katso nyt hyvänen aika noita "hedelmiäsi". Ei Kristus ole ilmiselvästikään Herra sinun ruumiissasi.

    Mitä sitten taas oman uskonlahkosi oppeihin tulee, nekin ovat hilkulla siinä että vielä kristillisiä.

    Mutta älkäämme aloittako balttiksen, aloittajan ja nim. maitopyörä, sama henkilö siis, kanssa vänkäämistä näistä. Ei sille tule loppua. Jonkun täytyisi auttaa häntä ongelmissaan. Siunatkaa silti, ettei tule sairaammaksi. Hänellä on välillä terveempiä kausia. Vastustaminen saa pahemmaksi, joten älkäämme vastatko.

    Äänestä

  • tiedoksi kirjoitti:

    Ihailen taitoasi valehdella itsellesi, noin suurta en ole nähnyt missään, balttis.

    Sinä, nimenomaan sinä sanot "hedelmistään puu tunnetaan".

    Katso nyt hyvänen aika noita "hedelmiäsi". Ei Kristus ole ilmiselvästikään Herra sinun ruumiissasi.

    Mitä sitten taas oman uskonlahkosi oppeihin tulee, nekin ovat hilkulla siinä että vielä kristillisiä.

    Mutta älkäämme aloittako balttiksen, aloittajan ja nim. maitopyörä, sama henkilö siis, kanssa vänkäämistä näistä. Ei sille tule loppua. Jonkun täytyisi auttaa häntä ongelmissaan. Siunatkaa silti, ettei tule sairaammaksi. Hänellä on välillä terveempiä kausia. Vastustaminen saa pahemmaksi, joten älkäämme vastatko.

    Minä taas en voi mitenkään ihailla, luterilaisen uskonlahkon historiaa, sitä tuntevana henkilönä, eli: niitä käytännön sovellutuksia joihin luterilaisten oppien puolustamiseksi on historian saatossa turvauduttu, - väkivallan käytön hirveine muotoineen yhdessä katolisten kanssa - siis niiden "Kainin tien" kulkijoiden jotka ovat poltattaneet ihmisiä kanssaan eri tavoin uskovia ihmisiä kerettiläisinä, näin suorittaen jopa ikään kuin uskonnollista uhripalvelusta kirkkojen jumalalle - joka on kaikkien murhaajien- sekä joukkomurhaajien isä.

    Äänestä

  • Pytikkä kirjoitti:

    Minä taas en voi mitenkään ihailla, luterilaisen uskonlahkon historiaa, sitä tuntevana henkilönä, eli: niitä käytännön sovellutuksia joihin luterilaisten oppien puolustamiseksi on historian saatossa turvauduttu, - väkivallan käytön hirveine muotoineen yhdessä katolisten kanssa - siis niiden "Kainin tien" kulkijoiden jotka ovat poltattaneet ihmisiä kanssaan eri tavoin uskovia ihmisiä kerettiläisinä, näin suorittaen jopa ikään kuin uskonnollista uhripalvelusta kirkkojen jumalalle - joka on kaikkien murhaajien- sekä joukkomurhaajien isä.

    Siis pistäen poistoon kanssaan eritavoin ajattelevat uskovat kerettiläislakeja säätäen, eli siis toimien esifasistisesti jo 1500-luvulla eli uskontofasistisesti heti lahkon perustamisesta lähtien -.

    Äänestä

  • Kyseessä ei ole mikään "meilipide" vaan on kiistattomasti osoitettavissa: historiallisesti tapahtuneena tosiasiana, että luterilaiset ovat osallisia kanssaan eritavoin ajatelleiden uskovien joukkotuhoamisiin vaatimuksineen.

    Äänestä

Kuuluisi uskonlahko tai uskonnollinenkultti palsta jos semmosia on. Ehkä uskonto larppaaminen..

Äänestä

Suomessa on ollut pitkään uskonnonvapaus. Jos joihinkin lahkoihin tai muihin ei ole tullut valtaisia määriä jäseniä tämän jälkeen, saattaa olla kyse jonkin lahkon omista "hedelmistä".

Ei siitä kannata luterilaista kirkkoa syyttää.

Nyt sitten eletään vielä sellaisiakin aikoja länsimaissa, ettei kristinusko muutenkaan vedä. Ollaan mieluummin ateistia, agnostikkoa, minkä tahansa uskonnon kuin kristinuskon kannattajia, jopa lut. kirkon jäsenistöön kuuluu tällaista väkeä.

Mutta miten tämän tiedon saisi jotenkin perähikiälle?

Äänestä
  • Luterilainen kirkko käyttää edelleen: - jääneenä myöhäiskeskiajalta - pitkään monopolivaltaansa perustuvaa uskonnollista perinnettä hyväkseen. Kirkolla on edelleenkin poikkeuksellisen vahvat kytkökset ja erityislakien suomat oikeudet, joita se myös käyttää alati, joten nyt vasta hetken olemme saaneet nauttia edes teoreettisesta uskonnonvapaudesta, ja elämme nähtävästi siirtymäkauden aikaa, jolloin yhden kirkkolahkon erityisasemaa on vasta pikku hiljaa ryhdytty purkamaan, - myös koskien integroitumista vieläkin näennäisdemokraattisen maamme parlamentarismiin. Kirkko esiintyy siksi julkisuudessa rinta rottingilla - koko kansan kirkkona - vaikka kyseessä on väkivallan avulla oman asemansa varmistanut germaanien synnyttämä lahkokirkko katolisuuden yhtenä muotona maassamme.

    Äänestä

  • Luterilaisuus julistaa alkuperäistä Evankeliumia!

    Äänestä

  • Kyllä minä ymmärrän, että sinua harmittaa, kun ei vieläkään näin pitkän ajan jälkeen kukaan ole halukas tulemaan johonkin pieneen porukkaasi, balttis. Omat hedelmäsikin ovat tosiaan jo sellaisia, etten yhtään ihmettele, jos muutkin siellä tällaisia ovat, - että kukaan ei ole tulossa- mutta osaan kuvitella ettet kyllä "hedelmilläsi" saa tosiaan ketään kiinnostumaankaan. Ehkäpä tämä on vain se, mitä siellä sanotaan, vaikka ei nyt kadotukseen laiteta, niin heitetään ne oksat tuleen, kun ne kuivuvat, kun eivät ole Kristuksessa, ja ne täytyykin pitää niin, ettei enempää ihmisiä eksyisi sinne. Siellähän usein sitten harjoitetaan myös hengellistä väkivaltaa jne. ja tulee uhrejakin paljon. Jumalan on sitten vain täytynyt suojella, että ei käy huonosti useammalle ihmiselle. Onko teiltä lähtenyt paljonkin uskonnon uhreihin apua hakemaan? Mielestäni sinäkin tarvitsisit jonkinlaista apua.

    Äänestä

  • Sitten tietysti se toinen seikka, että olet oikeastaan itse paras todistus luterilaisuuden puolesta. Jos itselläni olisi ollut epäilyksiä, nyt ymmärrän, että on erittäin tärkeätä tietää, että ei ole tullut synnittömäksi, koska juuri silloin kuvittelee Kristuksen hallitsevan kuolevaista ruumistaan silloinkin, kun todellisuudessa on paha syntinen, ja se vanha minä hallitsee. Ja kuvittelee sitten sen pahan minän olevan Kristus ja Kristuksen tahto.

    Äänestä

  • kerty kirjoitti:

    Luterilaisuus julistaa alkuperäistä Evankeliumia!

    Maksettu mainos?

    Äänestä

  • lisäinformaatiota kirjoitti:

    Sitten tietysti se toinen seikka, että olet oikeastaan itse paras todistus luterilaisuuden puolesta. Jos itselläni olisi ollut epäilyksiä, nyt ymmärrän, että on erittäin tärkeätä tietää, että ei ole tullut synnittömäksi, koska juuri silloin kuvittelee Kristuksen hallitsevan kuolevaista ruumistaan silloinkin, kun todellisuudessa on paha syntinen, ja se vanha minä hallitsee. Ja kuvittelee sitten sen pahan minän olevan Kristus ja Kristuksen tahto.

    Sokeusko estää näkemästä mitä Jumala on tehnyt "vanhalle ihmisellemme" ristillä: Room.6:6 - ? Teko on peruttamaton tosiasia.

    Äänestä

  • kerty kirjoitti:

    Luterilaisuus julistaa alkuperäistä Evankeliumia!

    Aivan, ja jopa osoittamatta sitä todeksi. "Blink*"

    Äänestä

Kommentin kirjoittaja ei ole kerännyt listaa katolilaisten pahoista töistä, joita on lukemattomia!

Äänestä
  • Palstalla keskustellaan luterilaisuudesta, joka on eräs jossain määrin reformististen näkemysten johdosta näennäisesti irtaantunut joukko, mutta kyllähän on toki tunnustettava, että esim. lahkokirkon syntyhetkistä lähtien nimenomaan katoliset ja luterilaiset säätivät lakeja jotka johtivat näiden vallan alle alistumattomien kristittyjen joukkotuhontaan, poittaen heitä roviolla, hukuttaen ja vihkien "Mestari Hansin" viran puitteissa myöskin miekan terille. Katolisuus on syyllistynyt uskonnollisin perustein suoritettujen joukkotuhontojen käyttöön jo alkaen kirkkoisä Augustinuksesta, jonka viitoittamaa pitkää ja veristä Kainin tietä myös Martti Luther ja hänen reformistaan syntynyt lahkokirkko kulki syntymästään asti.

    Äänestä

Balttis ( anteeksi kun tuli isolla ).

Kerrotko kaikille myös agendasi ?

Olet ilmoittanut vihaavasi kaikkia luterilaisuutta ja myös kaikkia luterilaisia, voin kaivaa tuon kommentin, mikäli kiistät sen.

Vaikka olisit satanisti, en kulutaisi sinuun minuttiakaan, miksi olet luterilaistan kimpussa ?
Malmin suoralla, polkupyörän selässä uudestisynnyit ?
Näin olet itse kertonut.

Mikäli olet Jeesuksen seuraaja, miksi vainoat meitä, veljiäsi Jeesuksessa ?

Äänestä
  • Ihminen, joka työkseen vihaa toisia ihmisiä ja heidan näkemyksiään, kutsutaan kansanomaisella nimellä katkeraksi..

    Voitko ihan omin sanoin kertoa, kenelle olet nuinkin katkera ?

    Ymmärrätkö, että teet sillä vahinkoa, vain itsellesi ?

    Äänestä

  • Malmin lentokentän suoralla sain voitelun pyhältä, ajaessani polkupyörällä - edes tietämättä silloin, että Jumala antaa Henkensä todistukseksi ja sinetiksi omilleen, - vakuutena kerran tapahtuvasta omaisuutensa lopullisesta lunastamisesta. Hän sinetöi omansa Pyhän Hengen lahjalla - joka on voitelu Pyhältä, - se sama, joka opettaa meitä kaikessa ja pyhittää meidät totuudessa.

    Äänestä

  • En suinkaan vihaa "luterilaisia" , vaan kritisoin germaanien synnyttämää uskonlahkoa, joka syyllistyttyään rikoksiin ja karkeisiin synteihin ei tee parannusta kirkkokuntana, vaan pitäytyy edelleenkin samoihin oppeihin ja näkemyksiin, joiden nojalle se väkivaltaan turvautuen yhteiskunnallisen erityisasemansa rakensi. Riviluterilaiset minä näen uskonnon uhreina, kun taas monet sitä johtavat papit ja piispat valapattoina eksyttäjinä, ja rahastavalehtelijoina.

    Äänestä

  • Kyllä tämä kaikki kuulostaa siltä, että sinua harmittaa nyt kun uskonnonvapaus on ollut pitkään, eikä sinne kukaan tule. Suomalaiset eivät ole koskaan olleet innostuneita hurmahenkisyydestä. Ei edes tavallinen helluntailaisuus vedä täällä, vaikka se maailmalla leviää. Sinullahan on sitten jokin outo messiaanis-karismaattinen lahko, jossa ei saa viettää joulua. Se on ihan ymmärrettävää, että se jää pieneksi.. Lisäksi olet erittäin hyvä esimerkki ihmisestä, joka luulee saaneensa Pyhän Hengen, ja nyt sitten riehuu täällä ja luuleekin sen olevan sitä, että käyttäydytään mahdollisimman huonosti koko ajan. Syyttelet muita, mutta oma pieni porukkasi luulee itseään ainoaksi taivaskelpoiseksi. Luulette itseänne ahdistelluiksi, "älä pelkää sinä piskuinen joukko"., kun olette sinne eriytynyt omaan lahkoonne ja todennäköisesti kiusaatte toisiannekin siellä. Kaikenlaisia omia oppeja on jo keksitty, ja otetaan tekosyytä lähteä riitelemään ja käännyttämään muita.

    Äänestä

  • Lisäksi balttis, teillä on erityisen vaarallinen oppi, joka juuri aiheuttaa sitä pahaa kristinuskon nimissä tehtyä, nimittäin luulet tosiaan saaneesi Pyhän Hengen ja luulet olevasi täydellinen, synnitön ja erehtymätön. Peität kaikki pahat tekosi, et halua tehdä parannusta, ja käyt sen takia rähjäämässä täällä muille. Kuka tahansa näkee jo sen, ettet ole kristitty toimiesi perusteella. Sen lisäksi ei ilmiselvästi ole mitään Pyhää Henkeä, sillä Pyhä Henki ei rienaa muiden kristittyjen ehtoollisia, kasteita ja muita. Mikään kirkoista ja kristillisistä suuntauksista ei kelpaa sinulle kristityksi, vaan luulet olevasti ainoa kristityt. Taistelet Pyhää Henkeä vastaan joka paikassa.

    Jos nyt Jumala on suojellut niin, että sinnne ei tule ketään, ettei syntyisi lisää perkeleen lapsia, sinun on nyt vain tyydyttävä siihen.

    Äänestä

Niin, luterilaisuus on oikeastaan evankeliumiin perustuvaa kristillisyyttä. Ei siinä heidän opissaan se itse luterilaisuus näyttele suurtakaan osaa. Minusta se on asian vääristelyä ja tahallista mollaamista. Vaikka ihmiset itse ovat historian saatossa tehneet vääryyttä uskollaan, ei se tarkoita sitä, että itse usko, mitä he edustavat olisi väärä.

Äänestä
  • Täytyy muistaa, että itse Luther ei perustanut mitään uutta seurakuntaa. Se mihin hän uskoi, oli perinteistä kristinuskoa.

    Äänestä

  • Se on muuten totta. Tämä on paras paikka olla eräänlainen yleiskristitty ja sen lisäksi meillä on ymmärtämystä muitakin kristittyjä kohtaan. Emme ole tuputtamassa muille oppeja, paitsi tietysti oikaisemme, jos jollain on vääriä käsityksiä. Varmaankin nimi erehdyttää monet.

    Emme luule olevamme ainoat pelastuneet, eli emme todellakaan ole lahko. Lahkot aina luulevat olevansa ainoita pelastuneita.

    Äänestä

  • Olen muutenkin pannut merkille, että nämä palstat ovat aika paljon täynnä sellaisia opillisista asioista kiistelijöitä, jotka käyttävät aikaansa tällaiseen, ettei tarvitsisi elää sitä kristillistä elämää, mikä on se vaikein osa tätä kristityn "pakettia".

    Joskus voidaan yrittää tietysti löytää yhdessä totuutta, mutta jotkut ovat sitten erikoistuneet väittelyihin väittelyiden itsensä takia ja sitten vielä se "olen ainoa oikeassa oleva" päälle.

    Äänestä

  • Hyväksytkö ne tunnustukselliset opit ja dogmit, jotka luterilaisuus vieläkin hyväksyy tunnustuskirjoissaan, ja joihin se tunnustuksellisesti myös sitoutuu ihan käytännössäkin, vielä tänäkin päivänä kuten mm. "kastajien tuomitsemiset" - ja sen että: esim. vauvakasteen puolustamiseksi kaikki toisinajattelevat pyrittiin eliminoimaan ulkoista väkivaltaa käyttäen? Nykyään samaa on tehty rahalla ostetuilla sivustoilla viestejä ja mielipiteitä "deletoiden" ja bannaten kirjoittajia - eli edelleenkin niiden kimppuun, jotka tuovat esille Raamatusta löytyviä näkemyksiä kuten mm. uskovien kasteteen joka jokaisen syntisen "itse kunkin" tulee ottaa aina ja kaikkialla tullessaan uskoon, kuten Pietari asian ilmaisee: Apt.2:38-40. - siis ainoana Raamatun tuntemana kasteena.

    Pystytkö esim. Evita osoittamaan Raamatulla oikeaksi vauvakasteen, eli sen joka on valtio- ja kansankirkkojen yleisin jäsenhankintatapa? Saat 1000€ joka jakeesta joissa osoitat uskosta vielä osattomia vauvoja kastettavan kuten valtakirkot tekevät. Kirjoitusten poistelu ei poista näitä asioita ja niiden sisältömerkityksiä, ja keinona fyysinen poistelu ei ole toimiva menetelmä Raamatullisia näkemyksiä vastaan. Luterilaisuuden suurin historiallinen vääntö onkin ollut yritys alistaa kaikki omien yhtenäiskirkollisten näkemysten alaisuuteen Suomessakin, ja tämä kun ei onnistu heille opillisin keskusteluin, koska luterilaisten näkemyksiltä puuttuu todellisuudessa "raamatullinen" pohja, - turvaudutaan kaikkinaiseen muuhun vallan käyttöön; - tämän kuolemassa olevan kirkkolahkon aseman pelastamiseksi.

    Äänestä

  • evita- kirjoitti:

    Täytyy muistaa, että itse Luther ei perustanut mitään uutta seurakuntaa. Se mihin hän uskoi, oli perinteistä kristinuskoa.

    Koska tietosi kirkkohistoriasta ovat ilmeisen olemattomat Evita, laitan sinulle tähän otteen Christensen - Göransson, Kirkkohistoria 2, s.129:ltä, ja siitä mitä pannaan ja valtakunankirkoukseen julistettu Luther kehotti niitä katolisia pappeja jotka tukivat häntä tekemään:

    >> Hengellistä säätyä, papistoa, hän kehottaa sanoutumaan irti kuuliaisuudesta Roomalle ja perustamaan kansallisen kirkon Mainzin arkkipiispan johdolla. <<

    Kyseessä oleva kirja on hyväksytty yliopiston kurssikirjaksi.

    Äänestä

  • evita- kirjoitti:

    Täytyy muistaa, että itse Luther ei perustanut mitään uutta seurakuntaa. Se mihin hän uskoi, oli perinteistä kristinuskoa.

    Luther nimenomaan, toisin kuin vaikkapa katolisen kirkon reformointiin pyrkivä Melanchton - siis hän, joka kirjoitti opeiksi- ja ohjelmajulistuksiksi luterilaisia näkemyksiä "tunnustuskirjoiksi"; - nimenomaan pyysi kanssaan katolisesta kirkosta erottautuvia katolisia pappeja irtisanoutumaan Rooman kirkosta, ja pyysi pappeja perustamaan "kansallisen kirkon" Mainzin arkkipiispan johdolla. Luther oli pannaan ja kirkonkiroukseen julistettuna itse asiassa "bannattu" kerettiläisenä kaikista katolisen kirkon kanssa käydyistä keskusteluista, ja hänet oli siis kapinallisena individualistina erotettu silloisen yleisen katolisen kirkon yhteydestä. Hänen ainoa vaihtoehtonsa jatkaa "kirkollista toimintaa" oli niemenomaan perustaa se uusi kirkkokunta, joka ei enää olisi siis paavin vallan alainen järjestelmä.

    Äänestä

Koska luterilaisuus on yksi Raamatun opetuksiin perustuva nimitys, niin ihan oikeaan paikkaan on sijoitettu.

Äänestä
  • Luterilaisuuden keskeisimmät "dogmit" eivät perustu suinkaan lainkaan Raamattuun, vaan ihmiskäskyihin ja kirkolliseen traditioon. Esimerkiksi maagis-mystiset kirkon keskeiset "sakramentit" edustavat selvästi; - muka järjen käsityskyvyn ja ymmärryksen ylittävinä mysteerioina pakanuutta, eikä tällaisia kultiin kuuluvia mysteerio riittejä voida osoittaa raamatullisen kristinuskon ja Jumalan sanan mukaisiksi käsityksiksi.

    Äänestä

  • Maksettu ilmoitus?

    Äänestä

  • Ripukka kirjoitti:

    Luterilaisuuden keskeisimmät "dogmit" eivät perustu suinkaan lainkaan Raamattuun, vaan ihmiskäskyihin ja kirkolliseen traditioon. Esimerkiksi maagis-mystiset kirkon keskeiset "sakramentit" edustavat selvästi; - muka järjen käsityskyvyn ja ymmärryksen ylittävinä mysteerioina pakanuutta, eikä tällaisia kultiin kuuluvia mysteerio riittejä voida osoittaa raamatullisen kristinuskon ja Jumalan sanan mukaisiksi käsityksiksi.

    Koko Raamattu on ihmisten kirjoittama ja siitä itsekukin ottaa vaan itsensä psykofyysiseen kokonaisuuteen sopivat kohdat, fiksuimmat ottaa fiksuimmat kohdat ja pöljimmät pöljimmät. Tämän takia kirjoitusten merkkimäärä pitäisi rajoittaa nykyisen 5 000 sijaan jonnekin 160 - 200 merkin paikkeille.

    Äänestä

  • Miten muuten Ripukka eli balttis tässä sinun lahkossasi, nautitaanko ollenkaan ehtoollista edes muistoateriana?

    Äänestä

  • Raamattu antaa ymmärtäväisille ja arvostelukykyisille ihmisille ohjeet koskien Herran kuoleman muistoaterioiden viettoa, - ja ne ovat riittävän selkeitä ja yksinkertaisia vaikka nauttisimme kuinka usein yhteysaterialla siunattujen leivän ja viinipuun annin kautta Herran ruumiin ja Golgatalla maahan vuodatetun veren sovitusveren osallisuudesta: 3 Moos.17:11; - yhteydessä siihen uskossa, julistaen yhtä ainoaa Herran kuolemaa. Hänen joka yhdellä ainoalla syntiuhrilla teki ainiaaksi Jumalan edessä ne täydellisiksi jotka pyhitetään, kuten Hebr.10:11-18.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Maitopyörä kirjoitti:

Otsakkeen "kristinusko" alle; - sillä luterilaisuus, ja sen historia on väkivaltaa käyttäneen, ja siihen turvautuneen jälkikatolisen kirkkolahkon historiaa, jolla ei ole lukuisiin rikoksiin syyllistyneenä mitään oikeutta käyttää, ja kantaa väkivallattoman Kristuksen nimeä. Näin varsinkin siksi että heidän uskontonsa on lähinnä vain germaanien heimouskontoa, jonka ruhtinaat- ja kuninkaat ovat määränneet aikanaan alaistensa pakolliseksi uskonnoksi, - säätäen ankaria uskontolakeja, joiden avulla ihmiset alistettiin uskonnollis-poliittisen vallankäytön välineiksi ja läänityksinä luterilaisen väkivaltauskonnon verokarjaksi ja maaorjiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu