Uusi kirjasto Helsinkiin?! Haloo!

Nyt kaavaillaan uutta kirjastoa. Siis mitä? Ketä se palvelee? Helsinkiläisiä vai koko Suomea, niin kuin hienosti kerrotaan. Miten se voisi palvella esim. Kittilässä asuvaa ikäihmistä? Ja ihan yksinkertaisesti voisi kysyä tarvitaanko sitä? Uskon, että jo nykyisin osa meistä lukee sähkökirjoja ja tulevaisuudessa vielä enemmän. Ja mikä tärkeintä: jos tämä kirjasto hävittää sen lähikirjaston kartalta, niin en kyllä lähde käymään kirjastossa kovinkaan kauas.
1854
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Hanke on minusta ihmeellinen näin lama-aikana . Tuntuu oudolta pistää rahaa tuollaiseen kun paljon tärkeämpään lastensairaalaan ei millään rahaa tuntunut löytyvän ja muutenkin minusta olisi tärkeimpiäkin hankkeita . Luulisi Töölön ja Kallion kirjastojen riittävän keskustan alueella . Kirjastohanke voitaisiin käynnistää parempina aikoina jos tarvetta löytyy.
Eläke Timpuri

Äänestä

Tässä taas nähdään kokoomuksen ja sen apupuolueen vihreiden osaamattomuus. Kaupungin laitosten yhtiöittäminen oli molemmilta puolueilta jo tarpeeksi pieleen. Lisäksi vihreiden aivan ihmisiä pilkkaava suhmurointi ja poliittiset nimitykset ovat syvältä. Osaamattoman runoilijan nimittäminen kaupunjohtajaksi ja muut nimitykset riittävät vihreiden todentamiseksi kaupungin syöpäkasvaimeksi. Lisäksi suuruudenhullun pienikokoisen kokoomukselaisen suursmurffin järjettömät ajatukset lisäävät kaupunkilaisten pelkoa ko. puolueita kohtaan.
Rahalle olisi varmasti löytynyt parempaa käyttöä ja kirjastohanketta siirtää.
Kaikki nämä kannattaa muistaa äänestäessä

Äänestä

Todellisuudessa tuo ylipramea kirjasto palvelee vain Helsinkiläisiä.Mutta kun halutaan maksajaksi koko Suomi,niin pitäähän sen sanoa palvelevan koko Suomea.

Äänestä

"Nyt kaavaillaan uutta kirjastoa. Siis mitä? Ketä se palvelee? Helsinkiläisiä vai koko Suomea, niin kuin hienosti kerrotaan"

Voihan sieltä kaukolainata - taitaa maksaa 7 € per kirja. Mutta Helsingin kirjastolaitos palvelee lähinnä helsinkiläisiä. Koko maan keskuskirjasto on Helsingin yliopiston kirjasto (Kansalliskirjasto), Varastokirjasto Kuopiossa toinen paikka joka on ns. kirjastojen kirjasto (Varastokirjastossa ei ole asiakaspalvelua), Espoon kaupunginkirjasto on Uudenmaan keskuskirjasto ja jotta menisi vielä sekavammaksi niin tieteenalojen keskuskirjastot eivät ole kaikki Helsingissä vaan Jyväskylän yliopiston kirjasto on maamme keskuiskirjasto psykologiassa ja liikuntatieteessä ja oikeustieteen keskuskirjasto taas yllätys, yllätys Eduskunnan kirjasto.

Äänestä

Tyhjää vinkumista taas lukutaidottomilta.
Palmian yhtiöittäminen toi tosiaan kunnolla potkua heikosti toimivaan organisaatioon, ruoan laatukin on noussut sen jälkeen huomattavasti.

Äänestä
  • Tässä taas nähdään kokoomuksen ja sen apupuolueen vihreiden osaamattomuus. Kaupungin laitosten yhtiöittäminen oli molemmilta puolueilta jo tarpeeksi pieleen. Lisäksi vihreiden aivan ihmisiä pilkkaava suhmurointi ja poliittiset nimitykset ovat syvältä. Osaamattoman runoilijan nimittäminen kaupunjohtajaksi ja muut nimitykset riittävät vihreiden todentamiseksi kaupungin syöpäkasvaimeksi. Lisäksi suuruudenhullun pienikokoisen kokoomukselaisen suursmurffin järjettömät ajatukset lisäävät kaupunkilaisten pelkoa ko. puolueita kohtaan.

    Rahalle olisi varmasti löytynyt parempaa käyttöä ja kirjastohanketta siirtää.

    Kaikki nämä kannattaa muistaa äänestäessä

    Äänestä

  • sikavinkuuiuiu kirjoitti:

    Tässä taas nähdään kokoomuksen ja sen apupuolueen vihreiden osaamattomuus. Kaupungin laitosten yhtiöittäminen oli molemmilta puolueilta jo tarpeeksi pieleen. Lisäksi vihreiden aivan ihmisiä pilkkaava suhmurointi ja poliittiset nimitykset ovat syvältä. Osaamattoman runoilijan nimittäminen kaupunjohtajaksi ja muut nimitykset riittävät vihreiden todentamiseksi kaupungin syöpäkasvaimeksi. Lisäksi suuruudenhullun pienikokoisen kokoomukselaisen suursmurffin järjettömät ajatukset lisäävät kaupunkilaisten pelkoa ko. puolueita kohtaan.

    Rahalle olisi varmasti löytynyt parempaa käyttöä ja kirjastohanketta siirtää.

    Kaikki nämä kannattaa muistaa äänestäessä

    Kirjastoon käytetyllä 98 M€:lla olisi saanut suunnilleen 500 uutta asuntoa kaupungin omistamille tonteille. Jussi Pajunen on uuten juuri saman pituinen kuin Napoleon eli 168 cm.

    Äänestä

  • No hyvähän se että asuntoja. Tappi oli Napoleon.

    Äänestä

  • sikavinkuuiuiu kirjoitti:

    Tässä taas nähdään kokoomuksen ja sen apupuolueen vihreiden osaamattomuus. Kaupungin laitosten yhtiöittäminen oli molemmilta puolueilta jo tarpeeksi pieleen. Lisäksi vihreiden aivan ihmisiä pilkkaava suhmurointi ja poliittiset nimitykset ovat syvältä. Osaamattoman runoilijan nimittäminen kaupunjohtajaksi ja muut nimitykset riittävät vihreiden todentamiseksi kaupungin syöpäkasvaimeksi. Lisäksi suuruudenhullun pienikokoisen kokoomukselaisen suursmurffin järjettömät ajatukset lisäävät kaupunkilaisten pelkoa ko. puolueita kohtaan.

    Rahalle olisi varmasti löytynyt parempaa käyttöä ja kirjastohanketta siirtää.

    Kaikki nämä kannattaa muistaa äänestäessä

    Vihree terrorismi iskee itkupotku pellet haluaa ja kokomus ehkä maksaa. Niitten pentuja ovat.

    Äänestä

  • Suurten kirjastopalojen aikaan, puurakenteinen vähän arveluttaa.

    Äänestä

Kirjasto todennäkäisesti rakennetaan siksi, että "höpö nassut" haluavat, että maailman kansalaiset muistaisivat heidät, jotka ovat sen rakennuttaneet.
Itse olisi mielummin halunnut bordellin, jonka nimi olisi voinut olla vaikkapa Suomen suurin Helsingin kaupungin omistama kirjasto-bordelli. Ensin tietysti täytyisi hyväksyä uudet lait, kuten tehtiin Saksassa. Sen jälkeen Helsingin kaupungilla olisiki tuottoisa kirjasto, asiakas määrät muualtakin kuin Suomesta kasvaisivat kuten on käynyt laadukkaissa Saksalaisissa bordelleissa.
Hämmästyttävää on se mihin Suomessa puna-vihreät eivät ole pystyneet, mutta Saksassa ovat pystyneet.

Äänestä
  • "Suomen suurin Helsingin kaupungin omistama kirjasto-bordelli."

    Idea bordellista on järkevä ja toteuttamiskelpoinen, mutta tuskin saisi eduskunnan enemmistön tukea vaikka osa kansanedustajista prostituutiopalveluitakin käyttää tai on viriilimmässä iässä käyttänyt.

    Äänestä

On upeaa saada uusi, monipuolinen kirjasto ihan lähelle kotiaan. Asuntoni arvoa se myös korottaa huimasti.

Kirjastosta saa myös sosiaalisia suhteita sekä erilaisia palveluja.

Hyvä Heslsinkini!

Äänestä

Minua ainakin palvelee uusi, upeasti sijoitettu kirjasto rajattomine uusine mahdollisuuksineen.

Äänestä

No mua palvelee oikein hyvin. Oon iloinen uusista kulttuurirakennuksista. Täällä on jo tarpeeksi kauppakeskuksia.

Äänestä

Hyvä juttu jos saadaan uusi kirjasto, se palvelee kaikkia, ei tarvitsi vinkua eliitin harrastuksista, koska kirjastot käyttäjät on meitä tavallisia ihmisiä.
Taitaa aloittajalla ja hänen hengenheimolaisillaan olevan vain valittamista sen itsensä takia.
Tämä nykyinen nettiaika keskustelupalstoineen on tuonut tuollaiset, aina kaikesta valittajat esiin.
Outo tapa elää ja hahmottaa maailmaa valittamisen kautta.
Käykää tekin kirjastossa tutustumassa sen palveluihin, niin loppuu turha ruikutus.

Äänestä

Jees. Hienoa että tehdään oikeita päätöksiä. Rakentaminen on halvempaa taantuman aikana ja rakennushan säilyy hamaan tulevaisuuteen kaupunkilaisten ilona. Yleensä näistä tämän tyyppisistä tiloista tehdään monikäyttöisiä ja sinne saadaan paljon erilaista toimintaa.

Äänestä

....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kirja-ahmatti kirjoitti:

Nyt kaavaillaan uutta kirjastoa. Siis mitä? Ketä se palvelee? Helsinkiläisiä vai koko Suomea, niin kuin hienosti kerrotaan. Miten se voisi palvella esim. Kittilässä asuvaa ikäihmistä? Ja ihan yksinkertaisesti voisi kysyä tarvitaanko sitä? Uskon, että jo nykyisin osa meistä lukee sähkökirjoja ja tulevaisuudessa vielä enemmän. Ja mikä tärkeintä: jos tämä kirjasto hävittää sen lähikirjaston kartalta, niin en kyllä lähde käymään kirjastossa kovinkaan kauas.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu