Täytyypi näin ns. harhaoppisena ihmetellä hellareiden keskinäistä rakkauta. Täällä eräässä korpikunnassa on liuta maallisella mammonalla kerskaavia hellareita. Heidän joukossaan on jokunen ns vähempiosainen. Eräässä perheessä, jossa äiti on yksin työssä, perhe sairastaa jne oli puute jokapäiväisestä leivästä. Eivät nämä hyväosaiset mammonan haltijat kuin surkuttelivat ja kauhistelivat. käsiänsä läpsien ja luvaten rukouksin. Eihän siinä rukouksessa mitään, mutta olisivat voineet muutenkin auttaa, mutta ei. Ainoan avun, minkä he saivat oli hellareiden parjaamilta maailman ihmisiltä, heillä oli sydäntä. Täytyy sanoa, että se viimeinenkin arvostus hellareita kohtaan romahti. Tosin kaiten tämä on heille luonnollista, sillä kehatelihan tuo eräs ns "oikee uskovainen", että on parempi antaa rahaa ulkolähetykseen kuin rahaa köyhälle elämiseen. Eipä tuo haittaa vaikka kuolisi nälkään. Näin karrikoiden kerrottuna.
HUKASSA HELLUNTAILAISTEN KESKINÄINEN RAKKAUS
keskinäinenrakkaus
1056
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tarina oli kokonaisuutena karrikoiden ja liioitellen kerrottu
Jgchgchgchghg
Saat olla vaikka KD;n pääkonttorista, mutta tämä on taivahan tosi juttu, eikä tarina.
Miksi et itse heitä auta?
Olen siihen kyllä syyllistynyt ja auttanut.
Jhcjhjhcjhjhcjhc
Jycjhvjhjhvjhc
Kyllä se aika lailla pitää paikkansa että se ihmisten välisyys on kadoksissa melkein kokonaan.
ruksalla kyllä palaa valot meilkein yötä päivää mutat sen ulkopuolella onkin sitten hiljaisempaa.
mikähän tähän tautiin mahtaisi auttaa?
aloittajalle. Oletko itse tuon srk. tasi keskuudessa.??
Mutta palstasrk. ulkopuolelta vastaan itsekin.
Yhteiskunnassa me olemme vastuussa toimeentulosta ihmisille ja verovaroin tuemme perheitä, ns. toimeentulotuki. Mutta, miksi mennään näin tänään, on aivan meistä itsestämme kiinni. Ostamme Kiinassa tuotettua, sekä ajamme itsemme köyhyysloukkuun. Myymme nyt henkilön orjanhinnalla 8 - 10 euroa päiväpalkalla tehtäviin, jossa hän maksaa matkansakin. Siis nahkamme hinta. Se on hinnoteltu kyllä. Maailma aina painaa hintalapun meihin. Yhteiskunta pitää roskasakkina.
Raamatunaikana hinnoiteltiin Vapahtaja 30 hopearahan arvoiseksi. - Orjan hinta, tietenkin laitettiin suudelma poskelle, sekä heitettiin se raha- mihin? Takaisin kirkkoon, temppeliin, sen lattialle. Eivät papit sitä ottaneet, ei kelvannut uhrikoppaan. Veriraha- se pantiin hinnaksi meille muukalaisille, hautausmaaksi, veripellon ostoon.
Eli hintamme on moninainen. Miten taas Raamattu hinnoittaa sielumme hinnan.?
Se hinta löydetään vaikkapa Jeesuksen kasteen jälkeen. Jeesuhan on Uusi Adam.
RienaajaHerra tarjosi kaiken maailman loiston, kunhan kumartaa häntä. jne.
mitä raamattuun on muistiimerkkitty.
Sama se on meilläkin, kulautammeko siitä maailmankannusta vettä janoomme.
HOukutuksia on. Mutta mennään siihen asiaankin.
Emme tiedä "rikkaitten" omaa velkasuhdetta. Tavallaan iso talo, isot ongelmat, pieni talo, pienemmät ongelmat. Mutta, jos on kykeneväisyyttä ja ymmärrystä, jokainen voi ja srk. diankonian avulla pyrkiä pahemman yli.
Mutta, onhan tuossa "evl.kirkon piiristä" nähty erään perheen jälkikasvu, joka on jo 60 täyttänyt, eli elämänhistoriaa voi lukea. Siinä varmasti on kierrätyskaupan napit pantu uhrikoppaan, tai ei. Mutta srk. on otettu kaikki, sekä yhteiskunnasta. Omaa yritteliäisyyttä ei ole, kun ei ole pakko. Mutta, ne rahat on pantu tupa täyteen turhaa roinaa, mihin itselläni ei olisi varaa, mutta, kun sillä leipäpussilla ja ihmisten rahoilla eletään. Soitetaan ,että tulen syömään, kun ei ole rahaa. Jätetään kertomatta, että ostin sen 400 euron kitaran, tuon soittimen ja tämän, jotka seinällä roikkuu ja kaikki muu, pyssyistä lähtien jotka ovat ns. jäljennöksiä. Mutta sitten moititaan leipäjonon hoitajaa, jos pussi ei ole valmiina, kun ei haluta Jonottaa muitten joukossa.
Siis nähty on ja surullisena joutunut jopa kuskiksi "hakemaan sen pussin". Olen yrittänyt sanoa, että en näe tuota hyväksi. Mutta, ei se uppoa. Tuodaan hänelle kunnalta sähköiset pyörätuolit, jotka käyttämättömänä makaa ja lahoaa nurkissa.
No sen ne haki pois. Eli, ... kaikki avuttomuus ja huonopuolisuus on myös itse aiheutettua, ja hyvätekeväisyys ruokkii sitäpuoltakin.
Puolta ja toista on, sekä valittajia riittää.
Tämä sukupolvi oppii vasta kun näemme itse sodan kauheudet. Se saattaa olla jopa yllättävän lähellä kun luette hieman maailman tapahtumia.