ekakerta

Näen mahdollisesti ensiviikolla miehen johonka "tutustuin" TV.n chatin kautta, mutta pääsääntöisesti ollaan oltu puhelimitse yhteydessä tämä kuukausi.

Koska tämä mies asuu lähes 800 kilometrin päässä musta, ei sitä niin vaan tulla vilasemaan miltä toinen näyttää, vaan hänen pitäisi esim. yöpyäkin jossakin.

Alustavasti olen lupautunut, että hän voi olla luonani, mutta silti pikkasen jänskään sitä.

Miten teillä on mennyt ekat treffit yöpymisineen ja sun muuten henkilön kanssa jota ette ole ennen nähneet?
63194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

No, kyllä ensin tapaisin miehen muuten ja tilaisin vaikka paikkakunnan hotellista hänelle majoituksen. Vaikka ne kemiat viestinnässä toimivatkin ihan hyvin, niin viimeinen "niitti" on kuitenkin se, kun tapaa livenä toisen ensimmäisen kerran.

Ajattele nyt, että tuolta kadulta otat yhden tuntemattoman miehen viereesi/kotiisi nukkumaan.
Tilanne on kuitenkin tapaamishetkellä ihan sama. Luomasi "kupla" rikkoutuu ja sinun mielikuvasi hänestä muuttuu siksi, mitä hän todellisuudessa on. Yllättävää, mutta totta, se mielikuva ei aina mielytäkkään. Ja toinen pointti, vaikka hänen olemuksensa mielyttäisikin sinua, niin on huomioon otettava myös hänen tuntemuksensa sinua kohtaan.

Hauskoja treffeja ja hyvää joulua sinulle!!

Äänestä

Kyllähän ihmiset majoittaa erilaisissa yhteyksissä itselleen täysintuntemattomiakin, joten miksipä sinä et häntäkin, jos olet vakuuttunut siitä, että voitte olla "vuorokauden" asiallisesti yhdessä, vaikka kemiat eivät toimisikaan.

Sinun pitäisi itse puntaroida onko kaveri luotettava ja pitääkö näppinsä sinusta irti, jos niin haluat. Kuukausi ei ole kovi pitkä aika, joten riippuu miten paljon olette olleet yhtyedessä ja näin ollen tunnet häntä. Voisi olettaa kyllä, että ei lähde kiusaa tekemään 800km:n päähän, ellei ole täysin toivoton tapaus.

Taidat olla itse paras asiantuntija... jos eäpröit, niin suosittelen esim. tapaamista ensin jossain muualla ja jos mahdollista, teette vasta siinä päätöksen, haluatko hänet luoksesi vai olisiko parempi mennä yksin tai yhdessä hotelliin. Luulisi "aina" yhdelle majoitus järjestyvän, ja voit vaikka tiedustella etukäteen.

Äänestä
  • Meillä juttu eteni näin:
    Joulun alla chattailin ja tapasin kiinnostavan persoonan. Koska kotonani ei ollut nettiä,tein uhkarohkean siirron ja annoin numeroni. Viestittelimme noin pari päivää ja sitten päätin soittaa tälle miehelle. Soittelimme ja viestittelimme läpi yön,jopa jouluna aamuun asti(siskoni muistaa,kiitos hänelle ja serkulle...) Ja aloimme miettiä tapaamista. Olin tuolloin vielä kiinni kotona,joten MELKOISET verukkeet piti keksiä,jotta lupa heltisi.Lyötiin lukkoon tammikuun 10.päivä. Kaverilla oli viikko aiemmin sopivasti synttärit,joten keksimme lähteä juhlimaan niitä kaupunkiin,jonne tämä mies oli tulossa. Tapaaminen jännitti. Kadun toisella puolella hotellia meinasin juosta karkuun mutta kaverini pukkasi eteenpäin. Mies tuli hotellin ulkopuolelle ja näimme. Alku oli vaisu,pakolliset moikat ja sitten viemään tavarat sisälle. Vielä samana päivänä ostimme "kihlat". Seuraavana päivänä lähdimme kaverin kanssa kotia kohti,juhlimisesta väsyneinä....ja teimme yhteenvedon illasta kyselyiden varalle.
    Meni kuukausi ja oli helmikuu,kun näimme seuraavan kerran;meillä kotona! Jokaikinen päivä puhuttiin puhelimessa ja viestiteltiin.
    Sitten jostain syystä kyllästyin kotioloihin ja lähdin kotoa kenenkään tietämättä. Pieni soppa mutta selvittiin ja välit kaikkiin ovat paremmat kuin ennen. menimme OIKEASTI kihloihin kesäkuussa ja odotamme vauvaa. Näin meillä.

    Äänestä

Olin jutellut nykyisen poikaystäväni kanssa irkissä,puhelimessa ja tekstareilla 8kk ennenkuin tavattiin ensimmäisen kerran, hän asui 600km päässä eikä oltu aikaisemmin voitu tavata. Olimme sopineet, että hän olisi meillä viikon verran, jos kaikki sujuu hyvin. No, tuli se päivä että tapasimme, menin hyvin jännittyneenä juna-asemalle häntä vastaan ja suoraan juoksin miehen syliin, kun näin hänen astuvan ruusu kädessä junasta ulos ja suudeltiin monta minuuttia siellä juna-asemalla :) ensimmäisenä yönä naimme koko yön ja muutenkin kaikki sujui hyvin ;)

Äänestä

Tutuistuin mieheen netin kautta. Oltiin juteltu neti päivittäin viikon verran ja vaihdettiin puhelinnumeroit.. No sit parin päivän päästä nähtiin ja seuraavan päivän jo olin yötä miehen tykönä... Kumpikin halus edetä hitaasti mut voihan sen arvata miten kävi.. No mut nyt ollaan oltu yli vuos yhdes ja suunnitellaan kokonaan yhteen muuttamista... Eli jos hyvältä tuntuu niin antaa palaa, mut jos heti huomaa et ei synkkaa ni sanot vaan et sohval on peti sitä varten!

Äänestä

No Minun Tarinani on tämmöinen..: Olimme Kerran kaverini kanssa meillä ja menimme erääseen chattiin.. ja sieltä tuli sitten 2 poikaa meille juttelemaan... No sitten siinä juttelujemme jälkeen annoimme heille meidän puhelinnumerot..ja soiteltiin toisilemme.. Mutta sitten aloin seurustelemaan toisen niistä pojista kanssa...Meilä meni ihan hyvin..Ja Ystäväni seurusteli sen toisen pojan kanssa.. heilläkin meni hyvin... Mutta sitten kun oli kulunut pari kuukautta...Ja olin hyvä ystävä ystäväni poikakaverin kanssa.. Niin poika sanoi jättävänsä ystäväni! olin ihan kauhusta kankea...! Ja sitten kun juttelimme ja tunteilimme huomasin etää minä aloin rakastua häneen!! Ja sitten se soppa vasta alkoi... No hän jätti kaverini ja minullä ja sillä toisella meni poikki..Poika (joka oli ollut ystäväni kanssa) Sanoi tykkäävänsä minusta..Ja sitten minäkin sanoin pitäväni hänestä..Sitten aloimme seurustelemaan.. Olemme seurustelleet ainakin 3 kuukautta ja tapaamme ekan kerran Tammikuussa..:) Odotan sitä kovasti..:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


viiviviiliä kirjoitti:

Näen mahdollisesti ensiviikolla miehen johonka "tutustuin" TV.n chatin kautta, mutta pääsääntöisesti ollaan oltu puhelimitse yhteydessä tämä kuukausi.

Koska tämä mies asuu lähes 800 kilometrin päässä musta, ei sitä niin vaan tulla vilasemaan miltä toinen näyttää, vaan hänen pitäisi esim. yöpyäkin jossakin.

Alustavasti olen lupautunut, että hän voi olla luonani, mutta silti pikkasen jänskään sitä.

Miten teillä on mennyt ekat treffit yöpymisineen ja sun muuten henkilön kanssa jota ette ole ennen nähneet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu