Ei aina ymmärrä ihmisiä ei. Yhdessä yli kymmenen vuotta, kolme lastakin yhdessä. Naimisissa pitkään myös. Kaverit jäi aikanaan, nainen vei kaiken ajan. Sitten ajan sai kuluttaa perhe, jota ei nyt enää ole. Niistä harvoista ystävistä pariskunta, jota yhdessä tapasimme ja vietimme aikaa, erosivat ensin. Jo vähän sitä ennen vaimo kertoi pettäneensä mua jo aiemmin, pyyteli anteeksi ja lupaili sitä ja tätä. Seuraavaksi vei multa kaiken. Lapset ja tavarat, uuden miehensä luo, joka tuo aiemmin mainittu eronnut ystävä. Nyt tilanne sitten se, että yksin vieraalla paikkakunnalla, vaimo halusi tänne muuttaa muutama vuosi sitten. Lapset kaukana. Miten vittu tässä näin kävi? Mitään suurempia ongelmia ei ollut aiemmin, itse en ole pettänyt, hakannut tai muuta syytä antanut. Ei halunnut keskustella tilanteesta , ilmoitti vaan hakevansa eron ja muuttavansa heti uuden miehen luo. Pahinta vielä se että entiselle ystävälle, jonka tapoihin aina kuulunut pettäminen, milloin missäkin. Ei lasten nähden voi sitä teilatakkaan. Taloudellisesti kaikki päin peetä, en selviä elatusmaksuista. En varmaan muustakaan. Tähän masennukseen ei enää lääkkeetkään auta. Lapset ainoa lohtu ja nekin kaukana täältä, ei näe kovin usein.
Jos joulusta hengissä selviää yksin niin ihme on. Lapset tottakai hänellä ja uudella miehellä. Lahjoja lapsille ei pysty ostamaan, vanhat velat vie kaiken ylimääräisen elatusmaksujen jälkeen.
Tälläistä en toivo kenellekkään, tuntuu kun sydän vaan yrittäisi pysähtyä. Luulin alunperin itseni vahvaksi mieheksi. Ei voi kuvitellakaan mitä heikommalle päälle olisi jo tapahtunut tämän johdosta.
Kyllä on pakko ollut tehdä jotain todella pahaa, että tälläisen ansaitsi. Naiseen en kyllä enää sekaannu tässä elämässä, liian monimutkaista mulle.
Lapsistakin alkanut epäilemään, onko nekään mun?
Millä perkele tälläisestä pitäisi selvitä ja miksi?miksi
t. Perheetön
Jos joulusta hengissä selviää yksin niin ihme on. Lapset tottakai hänellä ja uudella miehellä. Lahjoja lapsille ei pysty ostamaan, vanhat velat vie kaiken ylimääräisen elatusmaksujen jälkeen.
Tälläistä en toivo kenellekkään, tuntuu kun sydän vaan yrittäisi pysähtyä. Luulin alunperin itseni vahvaksi mieheksi. Ei voi kuvitellakaan mitä heikommalle päälle olisi jo tapahtunut tämän johdosta.
Kyllä on pakko ollut tehdä jotain todella pahaa, että tälläisen ansaitsi. Naiseen en kyllä enää sekaannu tässä elämässä, liian monimutkaista mulle.
Lapsistakin alkanut epäilemään, onko nekään mun?
Millä perkele tälläisestä pitäisi selvitä ja miksi?miksi
t. Perheetön
Vastaukset 23
Vanhimmat
Teetä ihmeessä isyystesti jos vähääkään epäilet sitä onko lapset sun. Voi käydä "säkä" ja selviät ainakin elatusmaksuista. Tossa tilanteessa lähtisin kyllä itse toiselle puolelle maapalloa, pakoon, jos oikeudessa todetaan että joudut vielä pitkäänkin maksamaan elatusmaksuja. Se nainen ei kyllä ole ihminen.
Ikäväkyllä isyystestin tekeminen on jo myöhäistä, elleivät lapset ole alle 3 vuotiaita. Suomessa on 3 vuoden raja, jonka jälkeen ei vanhemmuutta voi "peruuttaa". Esim. USA:ssa tälläista aikarajaa ei ole, jolloin lapsesta ei tarvitse maksaa mikäli myöhemmin todetaan, että lapsi ei olekkaan oma.
Suomessa vaikka lapset eivät olisi biologisesti sinun, mutta olet heidät omaksesi tunnustanut(kirjattu lapsien isäksi), niin lapset ovat sinun ja sinun pitää elatusmaksut maksaa. Tämä ei kuitenkaan muuta "oikean" isän suhdetta lapseen, mutta maksaja olet sinä.
Eli kannattaa tietää kenen pullat siellä uunissa loppujen lopuksi on.
Ahdistusta tuntien luin kirjoittamaasi. Kuinka me naiset voimmekin olla noin typeriä???
En osaa sinua neuvoa enkä lohduttaa sillä mitkään sanat eivät korvaa menetystäsi.
Älä kuiteskaan ala syyttelemään itseäsi taikka elämään itsesäälissä sillä vain pilaat psyykkesi.
Itke kun itkettää jotta saat pahan mielen purettua ulos.
Jos epäilet tosissasi etteivät lapset ole sinun vaadi isyystestiä. Se ei ole mikään häpeä.
Yritä ajatella että elatusmaksut ovat lastesi parhaaksi ja jollet niistä selviä pyydä oikeuslaitosta tarkistamaan tilanmteesi ja kohtuukkistamaan maksuja.
Kysy neuvoa paikalliselta oikeusaputoimistolta sinulla vähävaraisena on oikeus ilmaiseen oikeusavustajaan.
Toivon sinulle kaikkea hyvää elämässä ja kunhan pysyttelet totuudessa niin olet aina vahvemmalla puolella vaikkei se aina siltä tuntuisikaan.
Ensimmäinen yksinäinen joulu voi olla kova paikka mutta joku aamu8 huomaant että sehän meni kuitenkin ja elämäsikin järjestyy vielä parhain päin kuhan tarpeeksi aikaa kuluu.
Voimia ja siunausta elämääsi !
eipä voi kovin paljon lohduttaa, mutta yritän.
a) Unohda raha, aluksi se on vaikeaa, mutta ajan kanssa huomaat ettei se ole tärkeää.
b)Sinulla on edessäsi luultavasti elämäsi suurin kriisi. Lohduta itseäsi sillä, että sinä et joudu elämään sen tunteen kanssa loppuelämääsi, että olisit tehnyt väärin lapsillesi, joku muu joutuu sen tekemään.
c)Etsi joku vierellesi, joku jolle voit puhua, tämä olisi hyvin tärkeää oman selviämisesi kannalta.
d) Hae apua, jos et tunne selviäväsi.
e) Harrasta liikuntaa, paljon, todella paljon.
f) Selvitä pitää lastesi takia, siinä on syytä kylliksi
g) Uhnohda ex mahdollisimman nopeasti, yritä säilyttää asialliset välit, mutta pidä hänet ulkopuolisena kaikesta mikä liittyy omaan elämääsi.
Just naputtelin omat tuskani tuonne palstalle, ja huomasinkin sun viestin. Hyväksi todettuja lohtuja...liikunta tosiaankin auttaa, eikä pahaa tekisi vuoden unetkaan!Allekirjoitan kaikki a:sta g:hen!
Olen valittanut kohtaloani jo tuolla mualla, joten lisäyksenä vaan, että kovin kova tuntuu naisten maailma olevan. Halki, poikki ja pinoon.
Oma vaimoni puhuu tunteistaan, mutta toimii minua kohtaan kylmästi ja tunteettomasti vaikka oli itse aviorikkoja. Kun suutuin ja protestoin näille uudille suhteille, minut leimattiin häiriintyneeksi.
Lopullinen eron syy seksin, erityisesti suuseksin puute. Ihan pyytämällähän sitä saa, ei olisi tarvinnut vieraissa nuohota.
Talous menee aivan kuralla. Joudun pidemmäksi aikaa ystävän nurkkiin ennen kuin saan asioitani tolalleen. On vielä lapsi edellisestäkin liitosta ja nähtävästi elatusmaksujen määrä tulee olemaan 750 euron luokkaa.
sä kirjotit "Kun suutuin ja protestoin näille uudille suhteille, minut leimattiin häiriintyneeksi." eli vedit turpaan?
Ei ole helppoa sulla jos ei mullakaan.Ero on ollut meilläkin puheissa täsä pitkän aikaa.Vaimolla ei kuulluu ole enää"tunteita" mua kohtaan,"tunteet" kuolleet riidelessä
Jos yrittää keskustella se heti riitelyä,eli ole hiljaa tai erotaan sitten.Ei ole kuin huonoja vaihtoehtoja tarjolla....
Pitkän rankutuksen sain sen parisuhdeterapiaan,saa nähdä onko siitäkään mitään apua?
Kaikkein kaameinta on mulle ton lapsen menetys,olen jo nimittäin tässä vaiheessa pariin otteeseen käynyt lääkäriltä nukahtamislääkkeitä hakemassa,ahistaa jo nyt.Mites mulle sit käy jos todellinen ero tapahtuu?
Vaimo kiusaa kaiken lisäksi lapsen näkemisten vaikettamisella....tiedän ett lapsella on OIKEUS tavata isäänsä jossa naiselta ei kysytä mitään,mut se voi olla oikea emäperkele jos niin haluaa.
Minä myös yksin tässä kaupungissa,ei tuttuja,sukulaisia....lohdutonta.
Paskamaista tässä arpailla ja noppailla kuinka tässä käy loppujen lopuksia!
Tuosta tuli mieleen, että naisilla on luonnostaan valmiina tukiverkkoja, joita miehellä ei ole niin paljon. Miksikähän niin on, en tiedä.
Sukulaisten verkostot koostuvat yleensä naisista, miehet ovat mukana vähän sivuroolissa. Viranomaisväki on naisvaltaista, minultakin psykologi eniten tivasi olisiko mahdollista ymmärtää vaimon heikkoutta - niin kuin sen minua auttaisi! Lasten vaatiminen isälle vaatii että äiti on täysi sosiaalitapaus ja asunnoton - ehkä siihenkin jokin turvakoti on olemassa ettei vaan isälle anneta lapsia.
Minun tapauksessa vielä sama johtaja isoherra joka vaimoani vokotteli, on nyt järjestämässä hänelle firman lainaa että minut saadaan lunastettua talostamme ulos! Olisiko vastaavassa tapauksessa miehellä auttajia?! Tuskin. Miltä tuntuu ottaa vastaan tällaisia rahoja??
...vaikkei se välttämättä kauheasti helpotakkaan.
Omasta kokemuksesta voin sanoa, että edelleenkin ihmettelen tätä ihmissuhteiden maailmaa. Itselläni hyvin samansuuntainen tarina kuin sinun. Poikkeuksena kuitenkin mm., että ex-miehelläni oli suhde jo pitkään ennen kuin se tuli ilmi. Sinä aikana meille syntyi vielä toinen lapsikin jne. Pienten lasten äitinä olen saanut pitää lapseni lähelläni, mutta ilman KOVAA taistelua se ei olisi ollut mahdollista.
Toivon, että jollakin ihmeellä jaksaisit pitää puoliasi omiin lapsiisi nähden. Sinua on loukattu niin syvästi, että kaikki tuntuu tarpeettomalta, mutta lapset kuitenkin tarvitsevat myös sinua.
Sinä jaksat. Se on jaksettava. Koko helvetti paljastui minulle vajaa vuosi sitten. Nyt tiedän jo, että pystyn elämään ilman ahdistusta seuraavaan aamuun ehkä jopa seuraavaan viikkoon.
Minua on lohduttanut myös käydä täällä lukemassa saman kokeneiden ihmisten tarinoita. Välillä tuntuu, ettei kenelläkään muulla voi olla tällaista helvettiä. Ja (kumma kyllä) helpottaa lukea, että jollekin miehellekin on käynyt näin. Itse kun alkaa olla siinä pisteessä, että kiroaa kaikki miehet pelkkinä pettureina helvettiin.
Kokoajan pahenee vaan, masennuslääkkeet on jo. Ei ymmärrä ei.
Voi juku, kun vois jotenkin auttaa, mutta kun ei voi. Itsellä lapset pitää elämässä kiinni. Niiden takia on jaksettava. Sinunkin lapsesi tarvitsevat sinua, vaikkeivät olekaan lähelläsi. Kukaan toinen mies ei heille voi korvata sinua.
Ymmärrystä näille asioille ei tule. Olen pyörittänyt noita asioita pian lähes vuoden, mutta järjellä ei näiden asioiden kanssa ole nähtävästi mitään tekemistä. Synkkinä hetkinä toivoo toisen suhteellekin epäonnea. Sekään ei johda mihinkään. Oman pään sisällä tätä paskaa on vatvottava ja kai siitä joskus eroon pääsee.
Oisko ketään tuttua/sukulaista, jonka luokse voisit välillä pakottaa itsesi?
Mainitsit tuolla ketjussa, että itku ei tule. Ei ole tullut minultakaan eikä taida tullakkaan. Kai sitä on niin lukossa.
Sanoit että sinulla on lääkkeet ja toisessa kohtaan.. ei itketä.Osaksi voi johtua lääkkeistäsi.Yritä päästä niistä eroon mahdollisimman nopeasti,sillä niihin kai voi jäädä riippuvuus.Ne vaan turruttaa tunteesi ja et ole oma itsesi etkä voi surra omaa suruasi "selvinpäin". Se että et osaa itkeä voi johtua siitä,että olet niin pillereissä ja tunteesi on pakkasessa.On parempi kohdata se mikä täytyy ilman pillereitä,sillä se on mahdollista kestää ilman turvautumista näihin lääkkeisiin.Ne vain pitkittää sitä eron surua sillä onhan se kuitenkin suru olemassa ja se täytyy uskaltaa kohdata.
Olen itse 5 lapsen yksinhuoltaja.
Lasten ollessa pieniä jäin yksin heidän kanssaan mieheni löydettyä toisen.
Nyt olen elämäni onnellisemmassa vaiheessa.Yksin mutten yksinäinen.Lapset ja lapsenlapset ovat kivoja aikani kuluttajia.Harrastuksille annan aikaani ja mikä tärkeintä olen saanut tulla uskoon ja siinä oli minun pelastus kaikista viina että pillerien tarpeilta.En ole tarvinnut niitä ollenkaan.en leventele asialla,mutta sanoin oman vaihtoehtoisen kokemukseni ja voimani lähteen.
Hyväksi olen sen havainnut ja olen huomannut,että kaikenkaikkiaan loppujen lopuksi se olikin elinehto.
Miten kukaaan nainen voi olla noin julma?! luulin että vain miehet ovat paskoja ja tunteettomia... ite seurustelen kuudetta vuotta mut epäilen et miehelläni on toinen.. pettäny ennenkin.. en vaan saa lähdettyä. Olen elänyt tämän kuusi vuotta tälle miehelle... olen uhrannut elämäni hänelle. En uskalla hajoittaa elämääni. Pelkään että en osaa elää ilman häntä..
Niinköhän exäsi on tyytyväinen uuteen mieheen muutaman vuoden päästäkin? Voihan se uusi mies pettää exääsikin joku päivä, jos se kerran on kuulunut hänen tapoihinsa.
Itse sain apua eroseminaarista. Voin suositella sinullekin, sitten kun pahin masennusvaihe on takanapäin.
Me erosta hengissä selvinneet haluamme tukea sinua. Et ole yksin. Meitä on paljon.
Halaus sinulle ja voimia!
Itku varmaan auttas, ei vaan jaksa sitäkään. Viinatkin loppu jo ajat sitten. Yöt valvotaan ja päivät pällistellään töissä, yöllä kun ei vaan nukuta yhtään, mietti vaan kaikkia paskajuttuja.
Sinusta tuntuu nyt mahdottomalta ajatus paremmasta huomisesta. Asiat on niin kummallisia, että niillä on kuitenkin taipumus tavalla tai toisella järjestyä. Koeta löytää jotain positiivista ajateltavaa. Sinulla tuntuu kuitenkin olevan työtä. Se on minusta suuri asia. Olet terve.
Mitä tuohon ex-vaimosi ja hänen nykyisen miehensä suhteeseen tulee veikkaan, että se ei tule onnistumaan. Korkeintaan nainen ajaa itsensä siihen jamaan, että kun intohimo loppuu hän on riippuvainen tästä pettäjätyypistä esim. taloudellisesti. Siitä onkin vaikea päästä eroon. Olen kokenut sen omakohtaisesti.
Tsemppiä!!!
Erostani on jo kylläkin kymmenen vuotta,mutta ei kai sitä aikaa koskaan unhoita vaikka se ei enää koske ollenkaan niinkuin silloin.Ymmärrän sinua oikein hyvin.Itse en olisi tahtonut erota,mutta ex-mies vain ilmoitti,että sillä on toinen ja se uusi muuttaa tähän meidän omakotitaloon sen lastensa kanssa asumaan. Ensin tuntui,ettei ymmärrä mitä sanottiin.Olihan se shokki.Olihan mieheni kulkenut "kurseilla" kauempana jo pitemmän aikaa ja olin tottunut olemaan kotona lasten kanssa yksin. Ajattelin ensin että tämänhän täytyy olla unta ja pahinta painajaista. Viiden lapsen kanssa,nuorin oli kolmen vanha. Tietyn ajan kuluttua(sen,mikä siihen eron järjestelyihin meni) jouduin lähteen juuri maksetusta omakotitalosta kerrostaloon.En olisi silloin voinnut ajatellakkaan pitäväni sitä yksin.En jaksanut alkaa taistella sitä mahtipontisuutta vastaan. Exsän uusi vielä soitteli kuinka se mies nyt häntä rakastaa ja lähetteli kirjeitä hänen ystävättärensä kanssa minulle,kuinka Jumalan tahto on tapahtunut,että hänen lapset on saanut kodin ja turvallisuuden.
Kun jälkeen ajattelen asiaa,niin käsittämätöntä, kuinka olen jaksanut siinä mitään puhua hänen kanssaan.Hyvin luontevasti...Aivan kuin olisin vain matkalle lähdössä ja neuvoisin kuinka kotiani pitää sitten hoitaa ja miten kastelet kukkia..jne. Mahto olla ihmeissään se uusi.Olin aika hämilläni itsekkin.Nyt tapahtumat jopa naurattaa...kun niitä aikoja muistelee.
Sinne jäi koti ja tavarat.Sitä omaisuutta oli kyllä tullut aikalailla kerättyä 18 avioliitto vuoden aikana.Toinen auto jäi mulle ja kolmas osa talosta.Sillä rakensimme uuden alun elämälle. Loput vei exsä Olin edelleen ihan tyrmässä enkä osannut edes vaatia omaa osuuttani.Otin sen minkä toinen antoi ilman oikeutta.Jäin toki ihan kylmästi häviölle,mutta ratkaisu on osoittanut kaikkein parhaimmaksi.En vaatinut silloin enkä vaatisi tänäänkään,vaikka sais siihen mahdollisuuden. Ajattelin vain,että vielä minä täältä nousen ja aloinkin hommata eläämääni kuntoon. Hankin siinä samassa väsymyksen tilassa ammatin ja työn ja nyt elämä on loisto rauhallista. Eron jälkeen en luottanut kehenkän mieheen ja ajattelin pysyä yksin ja keskittää kaikki huomioni lapsiin ja niiden jaksamiseen.Tunsin olevani rautarouva ja olinkin sitä. Nyt kun on mennyt 10 vutta ja lapset alkaa olla viimeisintä myöten isoja.Lapset on jo aloittanut oman elämänsä ja heillä on lapsiakin.Nuorin vielä pyörii kotona.
Nyt kun sitä ainakin on surut surru.Olen energinen ja aikaansaapa tänään ja voisin,vaikka ajatella seurustellakkin jos vastaan sellainen mies tulisi joka olisi mulle se sopiva.Kyllä yksinäistä ei silti elämäni ole.Olen alle 50 ja harrastuksia ja ystäviä on niin en murehdi huomista.Sinulle sanoisin,älä edes uskottele itsellesi,että sinun elämäsi eron jälkeen on loppu.Tiedän.On vaikea ajatella nyt.. etkä sitä vielä ymmärrä,mutta siinä on positiivisesti ajatellen uuden mahdollisuuden alku.Elatusmaksut kai ne varmaan hirvittää,mutta sinulle toivon jaksamista jokaiseen päivään ja tehtäviin.Ex-vaimosi ei varmaan kauan ole onnellinen kuitenkaan. Exänikin ei ole enää ollenkaan onnellisen oloinen ja tähyää jo muualle jälleen. Niin kuulen.Tässä sinun tapauksessa olet se osapuoli joka on jätetty,siksi myötätunto on sinun puolellasi.Sinä selviät ja kun aikaa menee huomaat että ympärilläsi on sittenkin elämää.
Kuis on ruvennu menemään,olen vähän huolestunut puolestasi! et oo moneenpäivään kirjoitellut
jotenkin kulkee
Minäkin aloin jo hieman huolestua, kun sinusta ei kuulunut mitään.
Kuten huomaat, saman kokeneet tietävät tuskan ja ovat huolissaan selviytymisestäsi. Tässä hetkessä ei sinulla ole luultavasti kuin vaikeaa ja vielä vaikeampaa. Ajan mittaan sitä kuitenkin tajuaa, että vaikeamman ajan jälkeen tulee aina helpompaa. Ainakin vähäksi aikaa.
Toivoisin niin, että jaksaisit pitää puolesi lapsiisi nähden. Esim. vaikka vain osan joulusta minusta sinulla olisi täysi oikeus olla lasten kanssa.
Ja hyvä kun kulkee jotenkin. Edes jotenkin.
Sä olet taistelija ja tulet pärjäämään!
Tulet ylpeilemään elämän "taisteluarvista" myöhemmin tyyliin: katos äijää,perkules, selvisin siitäkin helvetistä!Talvisodan hengessä: periksi ei anneta ja kaveria ei jätetä!
Elämä osaa olla välillä todella julma.
Ihmisellä on kuitenkin ihmeellinen kyky selviytyä mitä lohduttomammista tilanteista.
Käypä kirjastossa ja lue elämänkertoja,
varmasti löydät kohtaloita, jotka ovat vielä hankalampia kuin sinun mutta he ovat silti selvinneet.
Harrasta liikuntaa ja yritä löytää positiivisia asioita pienistä jutuista.
Mutta kaikkein tärkeintä, niinkuin monet ovat yllä todenneet, kannattaa ehdottomasti hankkiutua muiden ihmisten seuraan.
nettikeskustelut auttavat mutta terapiaryhmät ovat varmasti se kaikkein antavin voima.
Muista että et ole yksin!!
voimia,
Jussi.