Sekava juttu mutta kerrotaan nyt kuitenkin...
Olen tuntenut erään naisen liki kaksi vuotta. Tavatessamme hän oli parisuhteessa ja erosi vasta viime kesänä miehen löydettyä uuden. Seurustelimme tosissamme vain kolme kuukautta viime kesän jälkeen jonka jälkeen hän löysi uuden miehen, tuota kesti kuitenkin vain hetken ja nyt välimme ovat taas lämmenneet hitusen. Haluaisin parisuhteen vieläkin hänen kanssaan, koska olemme kuin kaksi yhteensopivaa palapelin palasta, sovimme yhteen todella hyvin. Ainoa ongelma on se että hän on sitä mieltä ettei ole koskaan rakastunut minuun. Mitään vikaa minussa tai meissä ei hänen mukaansa ole, ainoastaan rakkaus on puuttunut. Jo ollessaan parisuhteessa hän kuitenkin kertoi tykkäävänsä minusta ja lähetteli sydämiä sekä käytti minusta sanaa "rakas". Paljon enemmän kuin minä, vaikka olinkin sinkku.
Itse olen sitä mieltä että kolmessa kuukaudessa tuota rakkautta välillemme ei välttämättä olisi löytynytkään, hänen ollessaan parisuhteessa hän eli täysillä miehelleen ja lapselleen eikä olisi pystynyt rakastumaan minuun vaikka olemme sielunkumppaneita. Eronsa jälkeen hän taas ehkä halusi kokeilla vähän muutakin kuin jo valmiiksi tuttua meikäläistä, joten en ollut tuosta huolissani (itsellänikin kaikenlaista säätöä on ollut). Lisäksi hänen eronsa oli henkisesti todella suuri romahdus ja tuntuu ettei hän ole siitä toipunut ihan täysillä vieläkään.
Nyt kiinnostaisi mielipiteenne siitä pitäisikö sen rakkauden tulla tuosta noin vaan täysillä vai voivatko ihmiset rakastua toisiinsa pikkuhiljaa jos kyseessä kuitenkin ovat kaksi sielunkumppania. Itse en usko mihinkään rakkauteen ensisilmäyksellä, se on vain ihastumista. Itsellänikin kesti aika pitkään ennenkuin rakastuin tuohon ihmiseen vaikka ihastuinkin aika nopeasti henkiseen yhteyteemme, jo ensi tapaamisella tuntui kymmenen minuutin jälkeen siltä että olisimme tunteneet ikuisuuden. En ajattele että nyt täytyisi rakastaa täysillä, vaan että rakkaus kasvaisi tasaisesti loppuelämämme ajan. Tuo nainen on kuitenkin sellainen jonka kanssa haluan viettää elämäni loppupuoliskon. Hän tekee kuitenkin erittäin paljon pikkuasioita joista huomaa että hän välittää minusta.
Molemmilla on takana pitkät parisuhteet, ja ainakaan minä en aikaisemmalla kerralla rakastunut kovinkaan nopeasti vaan kesti yli vuoden ennenkuin koin rakastuneeni (ex-vaimo sanoi samoin). Siksi vähän mietityttääkin kun toinen taitaa haluta että se rakkaus tulisi täysillä eteen. Itse koen kyllä rakastavani tätä naista ja tuntuu että eroamisemme vain vahvisti rakkauttani.
Olen tuntenut erään naisen liki kaksi vuotta. Tavatessamme hän oli parisuhteessa ja erosi vasta viime kesänä miehen löydettyä uuden. Seurustelimme tosissamme vain kolme kuukautta viime kesän jälkeen jonka jälkeen hän löysi uuden miehen, tuota kesti kuitenkin vain hetken ja nyt välimme ovat taas lämmenneet hitusen. Haluaisin parisuhteen vieläkin hänen kanssaan, koska olemme kuin kaksi yhteensopivaa palapelin palasta, sovimme yhteen todella hyvin. Ainoa ongelma on se että hän on sitä mieltä ettei ole koskaan rakastunut minuun. Mitään vikaa minussa tai meissä ei hänen mukaansa ole, ainoastaan rakkaus on puuttunut. Jo ollessaan parisuhteessa hän kuitenkin kertoi tykkäävänsä minusta ja lähetteli sydämiä sekä käytti minusta sanaa "rakas". Paljon enemmän kuin minä, vaikka olinkin sinkku.
Itse olen sitä mieltä että kolmessa kuukaudessa tuota rakkautta välillemme ei välttämättä olisi löytynytkään, hänen ollessaan parisuhteessa hän eli täysillä miehelleen ja lapselleen eikä olisi pystynyt rakastumaan minuun vaikka olemme sielunkumppaneita. Eronsa jälkeen hän taas ehkä halusi kokeilla vähän muutakin kuin jo valmiiksi tuttua meikäläistä, joten en ollut tuosta huolissani (itsellänikin kaikenlaista säätöä on ollut). Lisäksi hänen eronsa oli henkisesti todella suuri romahdus ja tuntuu ettei hän ole siitä toipunut ihan täysillä vieläkään.
Nyt kiinnostaisi mielipiteenne siitä pitäisikö sen rakkauden tulla tuosta noin vaan täysillä vai voivatko ihmiset rakastua toisiinsa pikkuhiljaa jos kyseessä kuitenkin ovat kaksi sielunkumppania. Itse en usko mihinkään rakkauteen ensisilmäyksellä, se on vain ihastumista. Itsellänikin kesti aika pitkään ennenkuin rakastuin tuohon ihmiseen vaikka ihastuinkin aika nopeasti henkiseen yhteyteemme, jo ensi tapaamisella tuntui kymmenen minuutin jälkeen siltä että olisimme tunteneet ikuisuuden. En ajattele että nyt täytyisi rakastaa täysillä, vaan että rakkaus kasvaisi tasaisesti loppuelämämme ajan. Tuo nainen on kuitenkin sellainen jonka kanssa haluan viettää elämäni loppupuoliskon. Hän tekee kuitenkin erittäin paljon pikkuasioita joista huomaa että hän välittää minusta.
Molemmilla on takana pitkät parisuhteet, ja ainakaan minä en aikaisemmalla kerralla rakastunut kovinkaan nopeasti vaan kesti yli vuoden ennenkuin koin rakastuneeni (ex-vaimo sanoi samoin). Siksi vähän mietityttääkin kun toinen taitaa haluta että se rakkaus tulisi täysillä eteen. Itse koen kyllä rakastavani tätä naista ja tuntuu että eroamisemme vain vahvisti rakkauttani.
Vastaukset 3
Vanhimmat
No onpa monenlaista mahtunut matkan varrelle... Suoraan sanoen, taidat nyt kyllä elätellä turhia toiveita. Tiedän, miltä tuntuu ihastua / rakastua toiseen, kun vielä elää parisuhteessa. Minusta tuli alle kuukaudessa "vieras" omalle kumppanille ja kaikki, mitä ajatuksiin mahtui romanttisessa mielessä oli tämä toinen mies. Sen verran tolkuissani toki olin, etten lapsiani unohtanut, mutta puolisolle olin kuin unissakävelijä.
Tämä tunteidesi vaikuta oikein koko tuttavuutenne aikana olleen kovin ihastunut / rakastunut sinuun, kun kerran erosikin miehensä aloitteesta ja alkoi sitten tapailla toista, ei sinua. No, meitä on toki moneen junaan - mutta tunnut olevan lähinnä pelastusrengas tai laastari tälle naiselle - silloin kun se hänelle sopii. Itse en ainakaan noilla fiiliksillä elättäisi toivetta loppuelämän kestävästä rakkaudesta.
No onpa monenlaista mahtunut matkan varrelle... Suoraan sanoen, taidat nyt kyllä elätellä turhia toiveita. Tiedän, miltä tuntuu ihastua / rakastua toiseen, kun vielä elää parisuhteessa. Minusta tuli alle kuukaudessa "vieras" omalle kumppanille ja kaikki, mitä ajatuksiin mahtui romanttisessa mielessä oli tämä toinen mies. Sen verran tolkuissani toki olin, etten lapsiani unohtanut, mutta puolisolle olin kuin unissakävelijä.
Tämä tunteidesi vaikuta oikein koko tuttavuutenne aikana olleen kovin ihastunut / rakastunut sinuun, kun kerran erosikin miehensä aloitteesta ja alkoi sitten tapailla toista, ei sinua. No, meitä on toki moneen junaan - mutta tunnut olevan lähinnä pelastusrengas tai laastari tai lievitys yksinäisyyteen tälle naiselle - silloin kun se hänelle sopii. Itse en ainakaan noilla lähtökohdilla elättäisi toivetta loppuelämän kestävästä rakkaudesta.
Omituista touhua kaiken sen keskellä, kun nainen ei ole vielä toipunut erostaan. Miten silloin edes voisi rakastua, jos vielä käsittelee mennyttä parisuhdetta? Onko nainen hakenut sinusta ja jostain toisesta miehestä laastaria? Selvittäisi nyt ensin oman päänsä.
Yleisesti ottaen rakastumisesta olen sitä mieltä, että joillakin se tulee nopeammin kuin toisilla, mutta mielestäni myös nykyajan outo trendi on olettaa, että heti pitäisi olla jotain "kipinää" miehen ja naisen välillä. Toki aina voi olla heti seksuaalista vetovoimaa puolin ja toisin, mutta se ei kerro vielä mitään suhteen kestävyydestä.
Ihmettelen siis sitä, kuinka kukaan täysijärkinen ihminen voi rakastua keneenkään tuntematta häntä? Tutustuminen on hidasta puuhaa. Teillä on toki yhteistä historiaa jonkin verran, mutta aivan uuden ihmisen kohdatessa olisi syytä rauhassa tutustua ja katsoa syttyykö edes ihastuksen tunteet.