En tiedä mistä alottaisin. Toisaalta tuntuu siltä, että ihan turhasta masennun mutta...
MInulla on pelottava anoppikokelas. Olen ottanut tietynlaisen kovan roolin aina kun olen hänen seurassaan, koska muuten en pärjäisi. Niinpä tämä ko. nainen ei tunne minua lainkaan vaan kuvittelee minun olevan samanlainen kuin hän itse. Ja millainen hän sitten on: kaikista tutuistaan selän takana paskaa puhuva hirviö, joka vittuilee kaikille välittämättä kenenkään tunteista. Vittuiluhan on taidetta, harrastan sitä kyllä itsekkin mutta mielestäni silloin pitää tajuta lopettaa kun toisen naamasta näkee, että on menty liian pitkälle. Eikä anteeksi pyytäminen ole kiellettyä. En pysty ilmaisemaan hänelle omia mielipiteitäni, koska hän haukkuu minut pystyyn, jos olen hänen kanssaan eri mieltä. Tai vähintään vääntää naamaansa ja ilmaisee siten, ettei hyväksy mielipidettäni lainkaan. Todella synpaattinen nainen, niinpä....
Mitä tapahtuu kun anoppikokelaani saa tietää, etten olekkaan sellainen "kovis", kuin hän luulee?? Hän on nimittäin kehunut minua juuri siitä syystä, että osaan kuulemma pitää puoleni enkä turhaan ujostele sanoa, mitä päässäni liikkuu. Vaikka olenkin sellainen ihan oikeasti, niin anoppini silmien (ja korvien...) välttäessä ilmaisen itseäni paljon rauhallisemmin ja ymmärtäväisemmin. En ymmärrä, miksi hänen pitää olla niin ehdoton. Taidan olla liian säikky..
Voiko toisesta pitää samaan aikaan kun haukkuu päin naamaa?? Enpä tiedä...ehkä se on hänen tapansa ilmaista asioita, ja minun pitäisi vaan ymmärtää. Paha juttu on myös se, että poikaystävänikään ei uskalla puolustaa minua äidin nostaessa esille jonkin miniässä ärsyttävän asian. Hän on niin määrätietoinen, ettei oma poikakaan osaa sanoa hänelle ei. He ovat kyllä hyvin läheisiä mutta jos heillä on erimielisyyksiä, niin äiti voittaa aina, koska poika ei jaksa jankata. Eli jos poikaystäväni ei mahda äidilleen mitään, niin miten minä muka voisin tehdä jotain????
joopa joo...täytyy vaan pysyä itselleen rehellisenä, kai se siitä. Kiitos, jos edes joku jaksaa kommentoida :)
MInulla on pelottava anoppikokelas. Olen ottanut tietynlaisen kovan roolin aina kun olen hänen seurassaan, koska muuten en pärjäisi. Niinpä tämä ko. nainen ei tunne minua lainkaan vaan kuvittelee minun olevan samanlainen kuin hän itse. Ja millainen hän sitten on: kaikista tutuistaan selän takana paskaa puhuva hirviö, joka vittuilee kaikille välittämättä kenenkään tunteista. Vittuiluhan on taidetta, harrastan sitä kyllä itsekkin mutta mielestäni silloin pitää tajuta lopettaa kun toisen naamasta näkee, että on menty liian pitkälle. Eikä anteeksi pyytäminen ole kiellettyä. En pysty ilmaisemaan hänelle omia mielipiteitäni, koska hän haukkuu minut pystyyn, jos olen hänen kanssaan eri mieltä. Tai vähintään vääntää naamaansa ja ilmaisee siten, ettei hyväksy mielipidettäni lainkaan. Todella synpaattinen nainen, niinpä....
Mitä tapahtuu kun anoppikokelaani saa tietää, etten olekkaan sellainen "kovis", kuin hän luulee?? Hän on nimittäin kehunut minua juuri siitä syystä, että osaan kuulemma pitää puoleni enkä turhaan ujostele sanoa, mitä päässäni liikkuu. Vaikka olenkin sellainen ihan oikeasti, niin anoppini silmien (ja korvien...) välttäessä ilmaisen itseäni paljon rauhallisemmin ja ymmärtäväisemmin. En ymmärrä, miksi hänen pitää olla niin ehdoton. Taidan olla liian säikky..
Voiko toisesta pitää samaan aikaan kun haukkuu päin naamaa?? Enpä tiedä...ehkä se on hänen tapansa ilmaista asioita, ja minun pitäisi vaan ymmärtää. Paha juttu on myös se, että poikaystävänikään ei uskalla puolustaa minua äidin nostaessa esille jonkin miniässä ärsyttävän asian. Hän on niin määrätietoinen, ettei oma poikakaan osaa sanoa hänelle ei. He ovat kyllä hyvin läheisiä mutta jos heillä on erimielisyyksiä, niin äiti voittaa aina, koska poika ei jaksa jankata. Eli jos poikaystäväni ei mahda äidilleen mitään, niin miten minä muka voisin tehdä jotain????
joopa joo...täytyy vaan pysyä itselleen rehellisenä, kai se siitä. Kiitos, jos edes joku jaksaa kommentoida :)
Vastaukset 1
Vanhimmat
Yksi neuvo on annettava sun ei missään nimessä kannata mielistelemään anopin takia koska ethän sinä hänen kanssaan seurustele?
Itse nuorempana olin samankaltaisessa suhteessa ja sain poikani tuosta liitosta (aivan mahta jäbä)
Päätin että kenenkään takia rupea turhaa stressiä ottamaan, joten olin oma itseni enkä siitä päivästä lähtien ollutkaan enään se suosikki miniä vaan kamala eukko, mutta mies ja poika saivat siellä käydä koska ovat sukua ja tietenkin juhlissa osasin käyttäytyä mutt omana itsenäni olemin helpotti minua ja meidän suhdetta kun en enään ollutkaan mökö kokoajan. Näin on parasta