Pahuus on tekemättömän työn teettämistä muilla, kun väistää vastuutaan tehdä omaa osuuttaan ja siten lisää muiden työtaakkaa.
Luonto ei kykene pahuuteen, koska kaikki luonnossa olevat kasvi(solu)t ja eläin(solu)t tekevät työnsä siihen saakka kunnes eivät enää kykene.
Ainoastaan ihminen älynsä perusteella kykenee ulkoistamaan oman yhteisöllisen työvastuunsa muiden tehtäväksi.
Äärimmäistä pahuutta töiden teettämisellä muilla edustaa historiassa natsien hirmuteot keskitysleireillä, joissa alempiarvoiset ihmiset tekivät töitä natsien hyväksi ja kuollessaan työn uuvuttamina hyödyttivät natseja vielä omaisuutensa, vaatteidensa, korujensa, kultahampaidensa ja hiustensa avulla.
Eläin ei kykene pahuuteen, koska se edellyttää suunnitelmallisuutta eli tulevaisuuden ennakoimista
Pahuuteen liittyy huono tulevaisuuden ennakointi, sillä lähes poikkeuksetta huonosti tulevaisuutta ennakoivilla ihmisillä ei ole halua yhteiseen tulevaisuuteen kaikkien ihmisten, eläinten ja luontokappaleiden kanssa.
Yhteisen tulevaisuuden puute mahdollistaa hirmuteot suunnitelmien ulkopuolelle joutuvia luojan luomia luontokappaleita kohtaan.
Ihmisen keho osoittaa työn tekemisen välttämättömyyden ja rakentavan kasvun olevan hyväksi ihmiselle itselleen.
Solujen tekemä työ osoittaa työn hyvyyden merkityksen, koska soluissa tehty työ eli soluissa tapahtuvien kemiallisten reaktioiden energiakynnysten ylittäminen ruoan pilkkoutumisessa saadun energian avulla mahdollistaa elämän jatkumisen ihmisen kehossa.
Mikäli keho päättäisi olla tekemättä työtä ihmisen hyväksi tai ulkoistaisi omat toimintonsa jonkin muun luontokappaleen avulla, voisi se olla kuolettavan kohtalokasta ihmiselle, ja silloin keho olisi tietoisesti valinnut pahuuden tien itselleen, koska kieltäytyi kohdalleen kuuluvasta, vastuullisesta työstä, ja siihen liittyisi lisäksi toisen osapuolen menetys eli ihmisen mahdollinen kuolema.
Itselle luonnollisesti kuuluvasta, vastuullisesta työstä kieltäytyminen ja tästä koituvan taakan siirtäminen jonkin muun tahon kannettavaksi on ihmisten käyttäytymiseen kuuluvaa luontaista peruspahuutta.
Ihmiskunnan perisynti johtuu juuri tuosta peruspahuudesta, mikä periytyy sukupolvelta toiselle ja saa alkunsa ihmisen jatkuvasta energiantarpeesta, energiantarpeen täyttämisen pelosta, sekä niistä toimenpiteistä, kuten nykyäänkin esiintyvästä tarpeesta tuhota enemmän kuin rakentaa niin laillisissa sopimuksissa, ihmisyydessä kuin luonnon kohdalla.
Omaisuuksien varastaminen rauhan aikana ja sotasaaliiden hankkiminen sodissa edustavat suurta pahuutta.
Miten kerjääminen tai varastaminen todelliseen tarpeeseen voidaan luokitella pahuudeksi, jos ihminen ei tekisi sitä jossain toisessa elämäntilanteessa ?
Miten työn ulkoistaminen voidaan luokitella pahuudeksi, jos ei itse kykene suoriutumaan työtehtävästään ?
Mielestäni ei voikaan, koska ne eivät täytä työn tekemättä jättämisen määritelmää pahuudesta toisia kohtaan.
Luonto ei kykene pahuuteen, koska kaikki luonnossa olevat kasvi(solu)t ja eläin(solu)t tekevät työnsä siihen saakka kunnes eivät enää kykene.
Ainoastaan ihminen älynsä perusteella kykenee ulkoistamaan oman yhteisöllisen työvastuunsa muiden tehtäväksi.
Äärimmäistä pahuutta töiden teettämisellä muilla edustaa historiassa natsien hirmuteot keskitysleireillä, joissa alempiarvoiset ihmiset tekivät töitä natsien hyväksi ja kuollessaan työn uuvuttamina hyödyttivät natseja vielä omaisuutensa, vaatteidensa, korujensa, kultahampaidensa ja hiustensa avulla.
Eläin ei kykene pahuuteen, koska se edellyttää suunnitelmallisuutta eli tulevaisuuden ennakoimista
Pahuuteen liittyy huono tulevaisuuden ennakointi, sillä lähes poikkeuksetta huonosti tulevaisuutta ennakoivilla ihmisillä ei ole halua yhteiseen tulevaisuuteen kaikkien ihmisten, eläinten ja luontokappaleiden kanssa.
Yhteisen tulevaisuuden puute mahdollistaa hirmuteot suunnitelmien ulkopuolelle joutuvia luojan luomia luontokappaleita kohtaan.
Ihmisen keho osoittaa työn tekemisen välttämättömyyden ja rakentavan kasvun olevan hyväksi ihmiselle itselleen.
Solujen tekemä työ osoittaa työn hyvyyden merkityksen, koska soluissa tehty työ eli soluissa tapahtuvien kemiallisten reaktioiden energiakynnysten ylittäminen ruoan pilkkoutumisessa saadun energian avulla mahdollistaa elämän jatkumisen ihmisen kehossa.
Mikäli keho päättäisi olla tekemättä työtä ihmisen hyväksi tai ulkoistaisi omat toimintonsa jonkin muun luontokappaleen avulla, voisi se olla kuolettavan kohtalokasta ihmiselle, ja silloin keho olisi tietoisesti valinnut pahuuden tien itselleen, koska kieltäytyi kohdalleen kuuluvasta, vastuullisesta työstä, ja siihen liittyisi lisäksi toisen osapuolen menetys eli ihmisen mahdollinen kuolema.
Itselle luonnollisesti kuuluvasta, vastuullisesta työstä kieltäytyminen ja tästä koituvan taakan siirtäminen jonkin muun tahon kannettavaksi on ihmisten käyttäytymiseen kuuluvaa luontaista peruspahuutta.
Ihmiskunnan perisynti johtuu juuri tuosta peruspahuudesta, mikä periytyy sukupolvelta toiselle ja saa alkunsa ihmisen jatkuvasta energiantarpeesta, energiantarpeen täyttämisen pelosta, sekä niistä toimenpiteistä, kuten nykyäänkin esiintyvästä tarpeesta tuhota enemmän kuin rakentaa niin laillisissa sopimuksissa, ihmisyydessä kuin luonnon kohdalla.
Omaisuuksien varastaminen rauhan aikana ja sotasaaliiden hankkiminen sodissa edustavat suurta pahuutta.
Miten kerjääminen tai varastaminen todelliseen tarpeeseen voidaan luokitella pahuudeksi, jos ihminen ei tekisi sitä jossain toisessa elämäntilanteessa ?
Miten työn ulkoistaminen voidaan luokitella pahuudeksi, jos ei itse kykene suoriutumaan työtehtävästään ?
Mielestäni ei voikaan, koska ne eivät täytä työn tekemättä jättämisen määritelmää pahuudesta toisia kohtaan.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.