Ei kukaan, voi palvella kahta isäntää

13. Ei kukaan palvelija voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa." (Luuk 16:13)

Älkää siis rakastako mammonaa, vaan Jumalaa, jotta te hänen lapsi voisitte olla ja lopulta periä iankaikkisen elämän Kristuksessa.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

No se mammonan palvonta näkyy, mitä suurimmissa ostoskeskuksissa, ja siinä ajassa, mitä ihmiset noissa ostoskeskuksissa aikaansa viettävät.
Shoppailusta on tullut aikamme viihdettä. Ihmiset viettävät aikaansa nykyisin ostoskeskuksissa kun aikaisemmin käytiin sununtaisin kirkossa, ulkoiltiin ja vierailtiin ystävien ja naapureiden luona.
Sitten kilpailu, aina pitää olla suurempaa ja suurempaa kuin mitä naapurilla on. Hyvä esimerkki näkyy tv-ruudun koossa. Joillakin on melkein koko seinän peittävät taulutelevisiot. Meillä ei ole kuin 40 tuumainen. Ennen riitti meilläkin 24 tuumainen, joten. Tätä viimeistä me emme tosin ole itse hankkineet, vaan se jäi meille kun tytären perhe hankki itselleen puoli seinän mittaisen. Koko ajan puhutaan köyhyydestä, mutta aina vain hamutaan lisää ja lisää. Koskahan ihmisille on jokin määrä tarpeeksi ja riittävä.

Niin, aiheellista on kysyä keräätkö aarteita tänne maailmaan vai sitä iäisyyttä varten. Onko mammona sinulle tärkeämpi kuin sielusi pelastus.

Äänestä

Mammonaa me palvomme monin tavoin. Siitä on todella vaikeaa luistaa.

Kun joku yritys vaikka kertoo, että nyt ei tule voittoja tarpeeksi, on aloitettava ”tervehdyttäminen”, me alistumme kiltisti, että juu totta kai pitää ”säästää” ja otamme eropaperit tyynesti vastaan. Me ”suojelemme” niitä joilla on paljon, osa antaa jopa vähästään heille, jotta heillä olisi enemmän. Kukaan ei uskalla sanoa tässä syntiä synniksi.

Tai kun etsimme kotia, ei meille kelpaa kuin ”omistaminen” ja käymme tekemässä itsemme vuosikymmeniksi velkaorjiksi ottamalla lainaa. Samalla tavalla niin kunnat, valtio kuin yrityksetkin ottavat velkaa velan päälle. Sama idea kuin yksityinen ihminen ottaa etukäteen rahaa (velkaa) saadakseen pian jotain, eikä selviydy sitten takasin maksusta, ottaa velkaa lisää jotta saa edes leipää.

Kun raha sitten kerääntyy joidenkin taskuun, ja he ostavat myymälöitä, pankkeja, palvelutaloja, medioita (lehdet, tv kanavat, internet jne.) kouluja, terveystaloja, logistiikkaa jne. emme millään tavalla heitä moralisoi. Tämä himoaminen on jopa ”synnitöntä”?

Kun meille on kerrottu, että olemme huonoja kansalaisia ellemme ole ”kuluttajia” – ei saa säästää, ei saa tyytyä liian vähään – vaan on ostettava (kulutuksen on lisäännyttävä) aina vain enemmän. Olemme muuten ”syntisäkkejä” ellemme tuohon lähde mukaan.

Äänestä

Kyllä voi, ainakin paavalilais-luterilaisuuden-lestadiolaiset noin 20 eri lahkossa palvelevat paavalia ja lutheria mutta myös paavia kolmantena:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10835053#comment-57305312
"teuta
8.8.2012 00:24
Kyllä minä ja paavi sen tiedämme , pitäisikö kysyä Jumalalta vielä ."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_89364 kirjoitti:

13. Ei kukaan palvelija voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa." (Luuk 16:13)

Älkää siis rakastako mammonaa, vaan Jumalaa, jotta te hänen lapsi voisitte olla ja lopulta periä iankaikkisen elämän Kristuksessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu